Kokemuksia kumppanin tunteettomuudesta
Kumppani kokee pitkän suhteen aikana, ettei tunne mitään ketään kohtaan. On ollut aina huono ilmaisemaan tunteitaan ylipäätään tai sanoittamaan ja käsittelemään niitä.
Onko kellään kokemusta onko kumppani onnistunut pääsemään tilanteesta eroon ja onko asiaan vaikuttanut aika, terapia tai lääkkeet tai joku muu asia?
Puoliso sanoo tietävänsä että tästä on haittaa muille enemmän kuin itselleen, kuitenkin vaikuttaa itse kärsivän tilanteesta. Ottaa asian usein esiin kun on mokannut jotenkin tai käyttäytynyt tyhmästi. Haluaa hakea itselleen apua ja saattaa käydä juttelemassa ja vaikuttaa normaalilta joitakin aikoja, koska ei tietenkään ota asiaa puheeksi ennen kuin taas töppää, käyttäytyy vastuuttomasti esim. juo liikaa. Käytös on tosi kaavamaista kun asia nousee esiin.
Onko ollut kyseessä aleksitymia, masennus tms.
Ei tunne siis kuulemma mitään edes jos omalle äidilleen tapahtuisi jotain, on myös maininnut asiasta äidilleen, joka kehoittanut vaan selvittämään asian. Heillä ei ole varmaan puhuttu hirveästi kotona tunteista ja sanoitettu niitä, jonka voi päätellä ihan ajan myötä heidän kanssakäymistään seuraamalla.
Kommentit (25)
Tätä oon itsekin pähkäillyt. Mut en saa vastauksia tähän. Puoliso vihaa kaikkea pohdintaa ja diagnosointia tai sitä että asioista ylipäätään puhutaan syvällisesti. Ei kykene sellaiseen.
Juo liikaa... sillä perusteella puoli suomea olisi "juttelemassa" tuon tuosta. Ehkä sulla on niin tiukka lieka että valehtelee sun mieliksi mitä haluat kuulla.
Siis juo liikaa myös omasta mielestään. Minua on ajat sitten lakannut kiinnostamasta hänen touhut, juuri tuon itsekkyyden takia, joten turhaa syyllistämistä että olisi tiukka lieka.
Vierailija kirjoitti:
Juo liikaa... sillä perusteella puoli suomea olisi "juttelemassa" tuon tuosta. Ehkä sulla on niin tiukka lieka että valehtelee sun mieliksi mitä haluat kuulla.
Miten voi sanoa "toisen mieliksi" ettei tunne mitään😂
Minun mieheni sairastui masennukseen ja vaikka ollaan oltu yhdessä 28 vuotta niin tilanne ajautui nyt siihen, että mies on asunnut muualla 3 viikkoa. Mies sairastui jo 1,5 vuotta sitten, mutta vuoden esitti että kaikki on hyvin. Suurinpana ongelmana on/oli se kaikkien tunteiden kuoleminen myös minua kohtaan ja teiniämme kohtaan. Mies elää ulkoapäin katsottuna hyvinkin kiireellistä ja normaalin näköistä elämää, tekee paljon duunia, harrastaa, kuskaa yms. Ongelmana on se, että ei pysty pysähtymään eikä mikään tunnu miltään. Masennuksen myötä myös minun elämäni muuttui täysin, yritin elää rinnalla ja tehdä omia asioita, mutta se kodin ilmapiiri muuttui täysin. Masentunut ihminen muuttuu kyllä todella paljon ja koko perheen elämä on yhden ihmisen olotilaa varova. Kyllä siinä se masentuneen puoliso kärsii ja itkee litratolkulla kyyneliä, minulta vietiin elämänkumppani pois. Kun masentuneelta ihmiseltä häviää kaikki tunteet niin siinä rinnalla on paha olo, yritin puolisen vuotta rakastaa ehjäksi. Ei onnistunut.
Silti en muuta toivo kun, että mieheni parantuisi, ei meistä paria välttämättä enää tule. Jokainen masentunut toimii erinlailla, meillä mieheni käänsi selän minulle täysin, on niin paljon tekoja ja sanoja, jotka jäävät itselleni kummittelemaan loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni sairastui masennukseen ja vaikka ollaan oltu yhdessä 28 vuotta niin tilanne ajautui nyt siihen, että mies on asunnut muualla 3 viikkoa. Mies sairastui jo 1,5 vuotta sitten, mutta vuoden esitti että kaikki on hyvin. Suurinpana ongelmana on/oli se kaikkien tunteiden kuoleminen myös minua kohtaan ja teiniämme kohtaan. Mies elää ulkoapäin katsottuna hyvinkin kiireellistä ja normaalin näköistä elämää, tekee paljon duunia, harrastaa, kuskaa yms. Ongelmana on se, että ei pysty pysähtymään eikä mikään tunnu miltään. Masennuksen myötä myös minun elämäni muuttui täysin, yritin elää rinnalla ja tehdä omia asioita, mutta se kodin ilmapiiri muuttui täysin. Masentunut ihminen muuttuu kyllä todella paljon ja koko perheen elämä on yhden ihmisen olotilaa varova. Kyllä siinä se masentuneen puoliso kärsii ja itkee litratolkulla kyyneliä, minulta vietiin elämänkumppani pois. Kun masentuneelta ihmiseltä häviää kaikki tunteet niin siinä rinnalla on paha olo, yritin puolisen vuotta rakastaa ehjäksi. Ei onnistunut.
Silti en muuta toivo kun, että mieheni parantuisi, ei meistä paria välttämättä enää tule. Jokainen masentunut toimii erinlailla, meillä mieheni käänsi selän minulle täysin, on niin paljon tekoja ja sanoja, jotka jäävät itselleni kummittelemaan loppuelämäksi.
Lisään itse vielä tähän, että suhteemme suurin ongelma on aina ollut miehen puhumattomuus, mies ei ole ikinä osannut sanoittaa tunteita tms. Ja kun tuo masennus iski niin mieheni vetäytyi kuoreen ihan täysin. Puolisen vuotta sitten mieheni hakeutui avun piiriin ja todellakin käy lähes viikottain ammattilaisen luona ja nyt meneillään kolmannet lääkkeet. Mies päästi masennuksensa ihan liian pitkälle, myöntänyt, että hävetti ja kuvitteli, että menee ohi itsestään. Lopulta meni yöunetkin kokonaan ja iski fyysisetkin oireet. Mitä tähän muuta sanois kun, että elämä on aika pskaala välillä.
Ei välttämättä ole mitään vikana. Ei kaikki ihmiset ole yhtä emotionaalisia. Itse olen nainen, mutta aina ollut sellainen että on aika tasainen tunnemaisema. Ei isoja huippuja eikä isoja laskuja. Pääosin olen vaan hiljaisen tyytyväinen. Joskus tyytyväisyys voimistuu vähän voimakkaammaksi hyrinäksi, tai joskus muuttuu ulkomaailman vastoinkäymisten tullen lieväks levottomuudeksi. Mutta ei mitään isoja tunteita. Tämä on oikein hyvä näin.
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä ole mitään vikana. Ei kaikki ihmiset ole yhtä emotionaalisia. Itse olen nainen, mutta aina ollut sellainen että on aika tasainen tunnemaisema. Ei isoja huippuja eikä isoja laskuja. Pääosin olen vaan hiljaisen tyytyväinen. Joskus tyytyväisyys voimistuu vähän voimakkaammaksi hyrinäksi, tai joskus muuttuu ulkomaailman vastoinkäymisten tullen lieväks levottomuudeksi. Mutta ei mitään isoja tunteita. Tämä on oikein hyvä näin.
Ongelma ei olekaan siinä että minä en kestäisi hänen tunteettomuuttaan, vaan ne asiat joita hän tekee kun satuttaa toisia käytöksellään, ja lisäksi lapset saattavat kärsiä. Ja se miten hän itse kärsii. Minä katson aika liikaakiin läpi sormien. Olen entinen narsistin uhri, joten tavallaan kokenut paljon pahempaakin.
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni sairastui masennukseen ja vaikka ollaan oltu yhdessä 28 vuotta niin tilanne ajautui nyt siihen, että mies on asunnut muualla 3 viikkoa. Mies sairastui jo 1,5 vuotta sitten, mutta vuoden esitti että kaikki on hyvin. Suurinpana ongelmana on/oli se kaikkien tunteiden kuoleminen myös minua kohtaan ja teiniämme kohtaan. Mies elää ulkoapäin katsottuna hyvinkin kiireellistä ja normaalin näköistä elämää, tekee paljon duunia, harrastaa, kuskaa yms. Ongelmana on se, että ei pysty pysähtymään eikä mikään tunnu miltään. Masennuksen myötä myös minun elämäni muuttui täysin, yritin elää rinnalla ja tehdä omia asioita, mutta se kodin ilmapiiri muuttui täysin. Masentunut ihminen muuttuu kyllä todella paljon ja koko perheen elämä on yhden ihmisen olotilaa varova. Kyllä siinä se masentuneen puoliso kärsii ja itkee litratolkulla kyyneliä, minulta vietiin elämänkumppani pois. Kun masentuneelta ihmiseltä häviää kaikki tunteet niin siinä rinnalla on paha olo, yritin puolisen vuotta rakastaa ehjäksi. Ei onnistunut.
Silti en muuta toivo kun, että mieheni parantuisi, ei meistä paria välttämättä enää tule. Jokainen masentunut toimii erinlailla, meillä mieheni käänsi selän minulle täysin, on niin paljon tekoja ja sanoja, jotka jäävät itselleni kummittelemaan loppuelämäksi.
Masennusta epäilen sen takia että, toinen lapsi on pieni, rankka eka vuosi ja univaje, ruuhkavuodet. Mies uppoutuu töihin, asenne on melko negatiivinen kaikkeen, pelaa mitä ei tehnyt ennen, ei tee enää kotitöitä jne.
Aleksitymia (sanatarkasti: ei sanoja tunteille tarkoittaa persoonallisuuden piirteistöä, jolle on ominaista vaikeus tai kyvyttömyys tunnistaa tai kuvata omia tunteitaan ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista.
Tutkijat epäilevät, että aleksitymiaa saattaa aiheuttaa aivojen rakenteellinen herkkyys. Muita mahdollisia syitä aleksitymialle ovat varhaislapsuuden vuorovaikutusverkostot ja masennus, joka estää tunteiden ilmaisua.
Aleksitymiaan kuuluu myös ulkoisen maailman yksityiskohtiin ja tapahtumiin keskittyvä ajattelutyyli, jossa mielikuvituksen käyttö on vähäistä.
Aleksitymian on todettu olevan yhteydessä muun muassa syömis-, paniikkihäiriöihin ja päihdeongelmiin
Mutta koska miestäsi en tunne, tämä on vain ensimmäinen ajatus joka heräsi.
En haluaisi olla tunnekasvattajan puoliso. Toinen perää koko ajan "sanoittamaan" tunteita ja jankuttaa tunteiden käsittelystä, tunnereaktioista, tunnepääomasta yms.
Vierailija kirjoitti:
Tätä oon itsekin pähkäillyt. Mut en saa vastauksia tähän. Puoliso vihaa kaikkea pohdintaa ja diagnosointia tai sitä että asioista ylipäätään puhutaan syvällisesti. Ei kykene sellaiseen.
Ja tuollaisen olet sitten itsellesi valinnut.... etpä taida itsekään olla mitenkään syvällinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi olla tunnekasvattajan puoliso. Toinen perää koko ajan "sanoittamaan" tunteita ja jankuttaa tunteiden käsittelystä, tunnereaktioista, tunnepääomasta yms.
Puoliso ottaa itse asian esiin. Itse olen vain huomannut että hän on muuttunut todella paljon. Tai sitten esittänyt alussa muuta mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä oon itsekin pähkäillyt. Mut en saa vastauksia tähän. Puoliso vihaa kaikkea pohdintaa ja diagnosointia tai sitä että asioista ylipäätään puhutaan syvällisesti. Ei kykene sellaiseen.
Ja tuollaisen olet sitten itsellesi valinnut.... etpä taida itsekään olla mitenkään syvällinen ihminen.
Valitettavasti hän muuttui tai sitten esitti muuta kuin on. Jos termi love bombing on tuttu. Tässä kun koitan selvittää mistä on kyse. En olisi ikinä tuollaista valinnut mutta eipä annetta päättää aiemmin
En ymmärrä tästä mitään. Ei tunteita, juo, jotain huonoa sitten tapahtuu ja?
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni sairastui masennukseen ja vaikka ollaan oltu yhdessä 28 vuotta niin tilanne ajautui nyt siihen, että mies on asunnut muualla 3 viikkoa. Mies sairastui jo 1,5 vuotta sitten, mutta vuoden esitti että kaikki on hyvin. Suurinpana ongelmana on/oli se kaikkien tunteiden kuoleminen myös minua kohtaan ja teiniämme kohtaan. Mies elää ulkoapäin katsottuna hyvinkin kiireellistä ja normaalin näköistä elämää, tekee paljon duunia, harrastaa, kuskaa yms. Ongelmana on se, että ei pysty pysähtymään eikä mikään tunnu miltään. Masennuksen myötä myös minun elämäni muuttui täysin, yritin elää rinnalla ja tehdä omia asioita, mutta se kodin ilmapiiri muuttui täysin. Masentunut ihminen muuttuu kyllä todella paljon ja koko perheen elämä on yhden ihmisen olotilaa varova. Kyllä siinä se masentuneen puoliso kärsii ja itkee litratolkulla kyyneliä, minulta vietiin elämänkumppani pois. Kun masentuneelta ihmiseltä häviää kaikki tunteet niin siinä rinnalla on paha olo, yritin puolisen vuotta rakastaa ehjäksi. Ei onnistunut.
Silti en muuta toivo kun, että mieheni parantuisi, ei meistä paria välttämättä enää tule. Jokainen masentunut toimii erinlailla, meillä mieheni käänsi selän minulle täysin, on niin paljon tekoja ja sanoja, jotka jäävät itselleni kummittelemaan loppuelämäksi.
Kaksoiselämä miehelläsi . Muut naiset.
Mene sinä tunteinesi vaikka vaivaistalon tansseihin.
ääh..ainako pitäisi olla sanoittamassa tunteita tai avautumassa tai analysoimassa, yök..itsekin olen hyvin tunteellinen ihminen, mutta vanhemmiten ei vaan yhtään jaksa mitään tunneshittiä tai terapoimista. Tuntee mitä tuntee ja jos ei tunne niin olkoon tuntematta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tästä mitään. Ei tunteita, juo, jotain huonoa sitten tapahtuu ja?
Koitan kirjoittaa lyhyesti, alussa mies ihana, kohteli hyvin, asioista saatiin keskusteltua. Ei ole koskaan ollut mikään hyvä puhumaan mutta osoittanut rakkautta muilla tavoin. Itse saanut sitten älyllisesti syvällisempää yhteyttä muualta, ystävien muodossa. Kun kaikkea ei voi saada yhdestä ihmisestä. Kukaan ei ole täydellinen enkä odottanut täydellistä ihmistä. Mies oli kiltti ja huomaavainen, kohteli hyvin. Jopa uskomattoman hyvin. On pystynyt alkuun osoittamaan tunteitaan, ollut mielestäni herkkä. Itse koin vaikeaksi joskus vastata hänen tarpeeseensa.
Juodessa käytös muuttuu ja sanoo ja tekee ihmeellisiä juttuja, ei osaa kontrolloida juomista. Huomionhakuinen ja uhriutuva kännissä. Varmaan normaali suomalainen joo mutta käytös pelottavaa ja ahdistavaa. Lisäksi viime aikoina ollut tapana hakea huomiota muilta naisilta, ei muista mitään.
Känni-iltojen jälkeen tulee ilmeisesti masennusmorkkis jota sitten joutuu koko perhe käsittelemään pari päivää kun mielialojen mukaan mennään. Näitä siis harvakseltaan mutta 5 kertaa vuodessa isompi draama.
Käyty terapiassa yhdessä ja erikseen käsittelemässä asioita ja hänen muuttumistaan. Nyt kertoo että ei tunne mitään. Omien sanojensa mukaan jos hänelle joku tekee jotain niin, häntä saattaa oksettaa/tuntuu pahalta ainakin fyysisesti. Todella vaikeaa hänelle on ilmaista itseään. Ei ymmärrä/koe empatiaa minua kohtaan vaikka miten selittäisin omia tunteitani.
On itsekeskeinen ajankäytön suhteen. Uhriutuu herkästi. Ei ota vastuuta kunnolla. Sanoo että harrastukset, ystävät, mikään ei tunnu miltään. Ei saa nukuttua. Peliriippuvainen, työnarkomaani yms. Ja siis täyskäännös aikaisempaan ihmiseen. Kylmä ja kova ja ilkeä, tunteeton.
Asperger