Minulla ei ollut lapsena haaveita enkä oikein tajunnut olevani edes olemassa

En ymmärtänyt tulevaisuuden konseptia kuin vasta joskus parikymppisenä. Olin lapsesta saakka tottunut siihen että minulta ei kysytä mitään eikä minua kuunnella. Minut komennetaan, hiljennetään, rangaistaan tai hylätään. Minua kiusattiin, manipuloitiin, pahoinpideltiin ja jätettiin heitteille. Ajauduin tilanteesta toiseen ja otin vastaan mitä tulee.

Sitten vasta parikymppisenä havahduin siihen, että olen ihminen ja olemassa. Siitä lähti raju kierre jossa kävin läpi koko elämäni tunnekirjon, raivosta rakkauteen. Nyt vasta kolmekymppisenä alan pikkuhiljaa ymmärtää kuka olen.