Maria Veitola taas koronassa ja arvostelee ihmisten piittaamattomuutta
Maria Veitola sairastui koronaan toistamiseen teki riepovan havainnon ihmisten käytöksestä: Ei näin
KORONAPANDEMIA ei ole edelleenkään ohi.
Juontaja Maria Veitola sai tuta tämän omakohtaisesti. Hän kirjoittaa Instagramissa saaneensa pöpön nyt toistamiseen.
Oireet alkoivat keskivikkona.
Taudinkuva kuulostaa tutulta: vilua, aivastelua. Kaikkialle sattuu. Kuumetta. Silmiäkin särkee.
Tänään voin onneksi jo selvästi paremmin.
Pelkkää taudinkuvausta Veitolan päivitys ei ole. Ensinnäkin hän moittii, miten koronavuosina omaksutut hyvät tavat, kuten hihaan yskiminen ja käsien peseminen, on pandemian vakavan muodon hiivuttua tyystin unohdettu.
Mennään kipeänä töihin, pikkujouluihin ja kouluun, viedään lapset kuumeessa hoitoon. Ei näin.
https://www.is.fi/viihde/art-2000009244985.html
Todella hyvä, että Veitola nostaa pandemian riskit esiin. THL on antanut valheellisen kuvan, että rokotuksilla ja kertatartunnalla saisi hyvän suojan. Rokotteiden teho on useimmilla vanhentunut ajat sitten, ja monet käyttäytyvät todella sikamaisesti muiden ihmisten joukossa: kulkevat toisten keskellä sairaina ja yskivät ja köhivät ilman maskia. Ilmeisesti he ovat niin itsekkäitä tai tyhmiä, etteivät ole halunneet oppia pandemiasta mitään.
Maskien hyödyllisyyskin on taas kerran osoitettu, muidenkin tautien kuin koronan torjunnassa:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009243109.html
Lähes 400000 ihmisen tutkimus: Kasvomaskit voivat auttaa ehkäisemään ilmavälitteisten infektioiden leviämistä
Kasvomaskien hyödyistä on saatu aiemmin vaihtelevia arvioita. Uuden laajan tutkimuksen mukaan maskisuositus vähensi hengitystieinfektioiden määrää, kun se yhdistettiin muihin suojatoimiin kuten käsihygieniaan.
Kommentit (173)
Odotan jännityksellä mitä tapahtuu Linnan juhlien jälkeen, kuinka moni saa siellä tartunnan. Saisi nuokin juhlat lopettaa kokonaan.
Voi olla noinkin. Tai sitten voi olla että ihmiset ovat loputtoman VÄSYNEITÄ rajoituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla noinkin. Tai sitten voi olla että ihmiset ovat loputtoman VÄSYNEITÄ rajoituksiin.
Mitkä rajoitukset ovat uuvuttaneet sinua viime aikoina? Vai asutko Kiinassa?
Vierailija kirjoitti:
Odotan jännityksellä mitä tapahtuu Linnan juhlien jälkeen, kuinka moni saa siellä tartunnan. Saisi nuokin juhlat lopettaa kokonaan.
Ei tapahdu yhtikäs mitään. Onhan muutenkin kaikki paikat jo täynnä ihmisiä.
Veitolan on ilmeisesti pakko tehdä tuollaisia ulostuloja jos haluaa julkisuudessa näkyvästi pysyä. Hieman säälittää julkkisten puolesta mihin kaikkeen joutuvat suostumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla noinkin. Tai sitten voi olla että ihmiset ovat loputtoman VÄSYNEITÄ rajoituksiin.
Ei kun ketään ei enää kiinnosta.
Korona ei enää ole yleisvaarallinen tauti.
Sen saa jos saa ja sairastaa pois.
Korona on edelleen yleisvaarallinen tauti. Sen poistamisesta listalta on tehty esitys, mutta poistoa ei ole vielä tehty. Sitä paitsi muualla Eurooppassa on alettu palauttaa maskisuosituksia ja -pakkoja eivätkä ne ole kaikkialta edes poistuneetkaan joukkoliikenteestä. Lisäksi kaikki eivät sairasta koronaa "pois" - oletko kuullut long covidista?
Oon täysin samaa mieltä, koko koronasta ei ole opittu mitään. Yskimiset avoimesti (ei hihaan) ja sairaana ramppaaminen töissä ja muualla on taas ihan samalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Todella ärsyttävää ihan jo perus-flunssankin tarttumisen kannalta, koska jos lähitöihin menee, jonkun pöpön sieltä ihan varmasti saa. Enkä halua edes tietää miten pieni prosentti pesee käsiä.
Kai hän kuitenkin itsensä suojaa maskilla ja desinfioi kätensä, jottei saa sitä tartuntaa.
Lähes kahdeksankymppiset sukulaispariskunta sairasti juuri muutama viikko sitten molemmat. Oli viisi rokotusta
No jäivät henkiin.
Ihan turha syyllistää ihmisiä. Tällä hetkellä ei ole käytössä mitään viranomaisten tai hallituksen asettamia rajoituksia käytössä, ei edes suosituksia.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nuo naamavaippaa kaupassa pitävät hysteerikot. 😁🤣
Naura vapaasti. Olenpahan pysynyt terveenä.
Hän testaa itseään varmaan joka päivä toivoen positiivista, jotta saa taas julkaista jonkun ininän.
Narsisti.
3 rokotusta on mullakin. Koronassa ollut urpo työkaveri tuli pe pikkujouluihin Ja nyt on ainakin puolet pikkujouluista olleista koronassa
Vierailija kirjoitti:
Veitolan on ilmeisesti pakko tehdä tuollaisia ulostuloja jos haluaa julkisuudessa näkyvästi pysyä. Hieman säälittää julkkisten puolesta mihin kaikkeen joutuvat suostumaan.
On se kai noinkin. Just joku hyvinvointivalmentaja tai -vaikuttaja kertoili miehensä long covidista ja omista covideistaan.
Jotakin uutta kerrottavaa pitäisi aina olla, ja kun harvalla sitä on, aletaan kertoa sitten sairauksistaan. Niinhän se menee taviksillakin jos ei pidä varaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veitolan on ilmeisesti pakko tehdä tuollaisia ulostuloja jos haluaa julkisuudessa näkyvästi pysyä. Hieman säälittää julkkisten puolesta mihin kaikkeen joutuvat suostumaan.
Minusta on päinvastoin hyvä, että hän tuo esiin, ettei korona ole hävinnyt minnekään ja että taudin voi saada useamman kerran. Ihmisillä tuntuu olevan ihan päinvastaisia käsityksiä. Hyvä, että julkkis oikoo niitä, koska THL ei selvästikään ole asiasta kiinnostunut.
Miksi Veitola ei maininnut sitä asiaa, että rokotteidenhan piti estää se taudin leviäminen? Ja pari muutakin asiaa Veitola olisi voinut sanoa jos olisi rehellinen tai sitten ei vaan tiedä asioista paljon mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nuo naamavaippaa kaupassa pitävät hysteerikot. 😁🤣
Naura vapaasti. Olenpahan pysynyt terveenä.
Ja olet aivan varma, että se on juuri siitä kiinni? Minulla se johtuu varmaan silmälaseista. Olen kulkenut ne kasvoilla kaupassa ja muualla ja olen pysynyt terveenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha syyllistää ihmisiä. Tällä hetkellä ei ole käytössä mitään viranomaisten tai hallituksen asettamia rajoituksia käytössä, ei edes suosituksia.
Ja sekö on sinusta ihan ok, kun ajattelee nykyisiä kuolleisuuslukuja, jotka ovat Suomessa nyt korkeimmat vuoden 1945 jälkeen? Ja vaikka longcovid-tapaukset ovat samoin kasvussa? Ulkoistatko ajattelusi THL:lle ja poliitikoille?
Minä en voi määrätä rajoituksia tai edes suosituksia kenellekään. Se nimenomaan kuuluu THL:lle ja poliitikoille. Jos he eivät osaa reagoida korkeisiin kuolleisuuslukuihin, niin sehän on sitten heidän ongelmansa ja heidän vastuullaan.
Vierailija kirjoitti:
Odotan jännityksellä mitä tapahtuu Linnan juhlien jälkeen, kuinka moni saa siellä tartunnan. Saisi nuokin juhlat lopettaa kokonaan.
Miksi kaikki perinteet pitäisi lopettaa?
Vierailija kirjoitti:
Odotan jännityksellä mitä tapahtuu Linnan juhlien jälkeen, kuinka moni saa siellä tartunnan. Saisi nuokin juhlat lopettaa kokonaan.
Päin vastoin. Nyt kun ei ole vetetaaneja siellä niin saisi vaikka ebola iskeä.
Ok.