Lue keskustelun säännöt.
Olenko huono äiti kun kaipaan omaa aikaa?
03.12.2022 |
Minulla on vauva ja taaperoikäiset lapset ja monet äitikaverit tuntuvat viettävän kaiken hereillä olo aikansa lasten kanssa. Itse kuitenkin kaipaan jo harrastamaan ja vaikka kävelylle ihan vaan yksin.
Olenko nyt ihan surkea äiti kun odotan, että vauva vähän kasvaa ja pääsen taas takaisin rakkaan harrastuksen pariin. Poden tästä ajatuksesta huonoa omaa tuntoa.
Onko muita tällaisia? Ja olen tosiaan kotona lasten kanssa, joten olen heidän kanssaan käytännössä koko ajan
Kommentit (29)
Oletko ihminen vai kone? Muuttuuko nainen väsymättömäksi ikiliikkujaksi lapsen myötä?
Konetta pitää huoltaa, äitiä ei. Äiti jaksaa ehtii huolehtii palvelee väsymättä lepäämättä 24/7.
Jos ei, hän on kelvoton äiti.
Melkoiset vaatimukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole, olet ihminen. Yksilö! Nauti omasta ajastasi hyvällä omalla tunnolla, niin jaksat siten olla myös parempi äiti :)
Et ole. Ainoastaan miehiltä on kielletty oma aika kun täytyy olla koko ajan valmiina palvelemaan ja huomioimaan
Tietenkin on normaalia tarvita omaa aikaa! Kaikki tarvitsevat sitä. Et sinä ole ihmisenä ja persoonana hävinnyt mihinkään, vaikka voi siltä tuntua lapsen ollessa pieni.
On epätervettä elää vain lapsen kautta. Ei lapsi voi mitenkään täyttää aikuisen ihmisen kaikkia tarpeita, eikä sitä pidä lapsen harteille yrittääkään sälyttää. Aikuisen täytyy löytää elämänsisältöä myös aikuismaailmasta. Luin yämän lastenpsykiatri Sinkkosen kirjasta, kun olin vauvan yh-äiti. Hän varoitti siitä, että joskus äidit alkavat elää liikaa lasten kautta ja se on liian suuri kuormitus lapselle ja häiritsee hänen kehitystään. Ei pitää tottakai Huolehtia lapsesta, mutta ei pidä ajatella, että Saisi lapselta jotakin, mikä ei kuulu hänen annettavakseen. Lapsen ei kuulu joutua täyttämään aikuisen tarpeita.
Kiitos kaikille vastauksista! Lapsilta löytyy myös isä, joka varmasti hetken jo tälläkin hetkellä pärjää lasten kanssa. Ehkä alan sitten hyvällä omallatunnolla ottamaan välillä omaa aikaa hetken ja yritän unohtaa tällaiset ajatukset :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman muuta kaipasin omaa aikaa. Minulla introverttina saan voimaa tulee yksinolosta, omien ajatusten kanssa olemisesta. Pieneen vauvaan ei aina tarvitse kiinnittää satasella huomiota, hyödynsin esim yösyöttöjä ja vaipan vaihtoja. Mietin tuolloin ihan omia asioita, itse asiassa kehitin väitöskirjan viimeisen artikkelin idean toisen lapsen yösyöttöjen aikana. Päivisin lapset nukkuivat pitkiä päiväunia, silloin jäi myös omaa aikaa. En siivonnut tai laittanut ruokaa, noita tein lasten kanssa, käytin tuon ajan itselle mieluisimpaan, joka silloin oli väikkärin teko. Kerta viikkoon jumppa oli sitten se luksus jolloin pääsi kokonaan keskittymään itseen ilman vastuuta lapsista.
Myöhemmin kun lapset olivat vanhempia sain omaa aikaa hyvin kun menin puutarhaan kitkemään tai haravoimaan, lapset eivät kauaa vieressä viihtyneet vaan menivät omiin puuhiinsa. Yleensäkin sitä omaa aikaa sai parhaiten lasten vieressä: he syventyneet omiin leikkeihin, minä samalla kiinni omissa ajatuksissani. Syömiset ja yhdessä puuhaamiset oli sitten yhteistä aikaa jolloin syvennyin lapsiin, kuuntelin ja kyselin. Kaikki olivat tähän tyyliin tyytyväisiä, nuo täydellisen huomion ajat tuntuivat riittävän lapsille. Eli minusta sitä omaa aikaa voi saada lasten kanssa ollessakin, ainakin tällaisessa introvertissa perheessä (lapsista kasvoi vanhempien kaltaisia, paljon omaa aikaa tarvitsevia).
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta kaipasin omaa aikaa. Minulla introverttina saan voimaa tulee yksinolosta, omien ajatusten kanssa olemisesta. Pieneen vauvaan ei aina tarvitse kiinnittää satasella huomiota, hyödynsin esim yösyöttöjä ja vaipan vaihtoja. Mietin tuolloin ihan omia asioita, itse asiassa kehitin väitöskirjan viimeisen artikkelin idean toisen lapsen yösyöttöjen aikana. Päivisin lapset nukkuivat pitkiä päiväunia, silloin jäi myös omaa aikaa. En siivonnut tai laittanut ruokaa, noita tein lasten kanssa, käytin tuon ajan itselle mieluisimpaan, joka silloin oli väikkärin teko. Kerta viikkoon jumppa oli sitten se luksus jolloin pääsi kokonaan keskittymään itseen ilman vastuuta lapsista.
Myöhemmin kun lapset olivat vanhempia sain omaa aikaa hyvin kun menin puutarhaan kitkemään tai haravoimaan, lapset eivät kauaa vieressä viihtyneet vaan menivät omiin puuhiinsa. Yleensäkin sitä omaa aikaa sai parhaiten lasten vieressä: he syventyneet omiin leikkeihin, minä samalla kiinni omissa ajatuksissani. Syömiset ja yhdessä puuhaamiset oli sitten yhteistä aikaa jolloin syvennyin lapsiin, kuuntelin ja kyselin. Kaikki olivat tähän tyyliin tyytyväisiä, nuo täydellisen huomion ajat tuntuivat riittävän lapsille. Eli minusta sitä omaa aikaa voi saada lasten kanssa ollessakin, ainakin tällaisessa introvertissa perheessä (lapsista kasvoi vanhempien kaltaisia, paljon omaa aikaa tarvitsevia).
Meillä ei lapsista ole kasvanut tuollaisia, vaan taapero kaipaa leikkikaveria aikuisesta, kun vauva ei vielä hänen kanssaan leiki. Ja vauva toki viettää paljon aikaa sylissä, mutta ehkä vauvan kasvaessa keksivät yhdessä leikkejä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ainakin oli omaa aikaa myls silloin, kun lapset olivat pieniä. Eivät he valvoneet 24/7, vaan menivät nukkumaan ajoissa ja silloin minulla oli omaa aikaa. Tottakaibsain mennä kävelemäänbtai vaikka kauppaan yksin, se oli ihan normaalia.
Mies teki paljon reissutyötä ja en tuntenut silloinkaan olevani mitenkään kiinni lapsissa. Silloin kun mies oli kotona, ei hänellä ollut mitään ongelmaa olla lasten kanssa. Lasteni lapsuus oli ennen älykännyköitä, joten en todellakaan luuhannut täällä tai ties missä sivuilla suurinta osaa päivästä, niin kuin valtaosa nykyisistä mammoista.