Pitäisi tehdä päätös ehkäisyn suhteen (paino)
Vuotohäiriöitä, joihin lääkäri määräsi Slinda pillerit. Vuotanut nyt niiden kanssa edelleen koko ajan vähän, n 2 kk. Kohdussa myooma ja polyyppi, mutta lääkärin mukaan vuodon syy stressi, ei nuo kasvaimet. Kipuja ei ole.
Kahden viikon päästä olisi tarkoitus asentaa kierukka (Mirena), mutta alan kallistua sen puoleen, etten halua sitä ja toivon, että stressi tasaantuu ja vuodot sen myötä.
Paino on lähtenyt nousemaan, vaikken ole muuttanut syömistäni. Liikun myös kuten ennenkin - päivästä riippuen askeleita tulee 8000-12000. En ole aikuisiällä harrastanut mitään erityistä, mutta käyn kävelyillä ja työssäni olen jaloilla aika paljon. Entisenä syömishäiriöisenä painon nousu on pahinta mitä voi olla ja se on varmasti suurin stressin syy, joten siksi en haluaisi edes kokeilla kierukkaa. Olen nyt juuri ja juuri ylipainon puolella (163/66) enkä ole painanut näin paljoa kuin viimeksi teini-ikäisenä.
Kohdun tähystys tehdään joka tapauksessa, jotta saadaan varmuus polyypista joten olen kyllä menossa paikan päälle.
Älä huoli, ylipaino toimii kyllä 100% ehkäisykeinona.