onko kellään mennyt sf-mitta alle käyrien loppuraskaudessa?
Kommentit (7)
Jos on alle käyrien, se ei enää ole.
Mitä tarkoitat nro 4? Minulla sf-mitta meni koko ajan ylimmän käyrän yläpuolella, eikä kertaakaan sanottu, että se olisi jotenkin "epänormaalia". Eli aivan normaalia on sekin, että ei ole niiden käyrien sisällä, kunhan kasvu on tasaista.
Siihen asti oli kasvanut tosi tasaisesti keskikäyrällä.
Kävin ultrassa äitipolilla ja ultrassa kaikki napavirtaukset yms. oli kunnossa. Ultra arvioi lapsen hyvän kokoiseksi ja lääkärikin reilusti kolmikiloiseksi.
Lapsi syntyi täysiaikaisena 2540g painoisena.
Verensokereiden takia joutui lastenosastolle, muuten terve. Tutkittiin, mutta ei löytynyt syytä miksi oli noin pieni. Istukkakin oli toiminut hyvin.
Pienikokoinen on vieläkin, mutta tasaisesti kasvaa omilla käyrillään. On jo 4-v.
En nyt muista paljonko, mutta ylimääräisiä käyntejä sen taki kävin. Lopputulos itseeni verrattuna pieni lapsi, mutta normien mukainen. Lapsi oli 3300g ja 51,50 cm. (itse olin syntyessä 4600g ja 54 cm) Pituudellani 180 cm oli varmaan pieni merkitys, vatsani oli ulospäinkin tosi pieni (saman kokoinen, kuin usealla puolessa välissä.)
jo huomioitu se, että vauvat laskeutuu
mutta koska meillä on kaikki lapset pieniä syntyessään ja edelleen pieniä niin kolmannenkaan lapsen sf-mittaa ei niin "tarkkaan tutkittu" koko ajan :)
käyrien se meni koko raskausajan. Loppuraskaudesta siis käyrän suunta oli laskeva.
Tuloksena oli hyvin pienikokoinen poika, terve mutta myöhemmin todettu luustoiän olevan jäljessä n. 2-3 vuotta.
ADHD ja kielenkehityksen erityisvaikeus diagnosoitu myöhemmin mutta liittynee enemmän synnytyksen aikaiseen hapenpuuteeseen kuin alle käyrien olevaan sf mittaan.