MINUN lapseni on ihanampi kuin sinun...AARGHH!

Eräs ystäväni pitää lastaan (nyt reilut 3 v) maailman suurimpana ihmeenä. Kauneimpana, fiksuimpana ja ihanimpana lapsena mitä maa päällään on koskaan kantanut. Mutta totuus on se (useammankin ihmisen mielipide, asia kun on tullut puheeksi kaveriporukassamme) että lapsi on aivan tavallisen näköinen. Ei millään tavalla poikkeuksellisen kaunis, ohuthiuksinen, ei silmäripsiä nimeksikään...jos ollaan ilkeitä niin voisin sanoa että ei ole ollenkaan nätti lapsi useimpien tuttujen mielestä. Herttainen toki on. Ihan peruslapsi siis, hauska tenava, mutta ei mikään ihmelapsi. Samankaltaisia on Suomi täynnä.



Paitsi äitinsä mielestä tämä lapsi on aivan omaa luokkaansa. Ja tämä äiti sitten jaksaa lähettää päivittäin tekstiviestejä kertoakseen mitä ihmeellisen ihanaa hänen lapsensa tänään on tehnyt, valokuviakin tulee sähköpostiin 15 kappaleen viikkovauhtia (näen lapsen ihan livenäkin ainakin kerran viikossa!). Jos lapselle tulee jossain riitaa toisten lasten kanssa, vika ei koskaan ole ystäväni lapsessa, vaan niissä kammottavissa toisissa lapsissa. Ja voi herranjestas miten ystäväni päivä meni pilalle, kun olimme jokin aika sitten ostoksilla, ja eräs vanhempi nainen kehui MINUN lapsiani kauniiksi, eikä sanonut ystäväni lapsesta mitään. Ystävä oli kuin myrskyn merkki loppupäivän, säälittävää mielestäni.



Omat lapseni ovat tottakai minulle ne kaikkein kauneimmat ja ihanimmat, mutta en oleta että he aivan oikeasti olisivat kauneimmat ja fiksuimmat maapallolla koskaan eläneet lapset. Enkä ainakaan toitota heidän ihanuuttaan kyllästymiseen asti kaikille tuttaville, saatikka tuki toisten sähköposteja lähettämällä tusinoittain kuvia lapsistani joka viikko.



Toki jokaisen äidin kuuluu olla omasta lapsestaan iloinen ja ylpeä, mutta jotain rajaa.....Jos aikuisen ihmisen päivä menee pilalle siitä, että joku mummo sanoo toista lasta söpöksi (ystäväni oikein keksi tekosyitäkin: ehkä mummeli ei huomannut hänen erinomaisen ihanaa lastaan, muuten kyllä olisi huomannut miten ihana tämä on...) niin alkaa olla jo aika huolestuttavaa mun mielestäni. Sillä, onko lapsi muiden mielestä kaunis vai ei, ei ole mulle mitään merkitystä. Mulle omat lapseni ovat kaikkein ihanimpia. Mutta REALITY CHECK...turha alkaa mököttämään tai tappelemaan jos kaikki vastaantulijat eivät lumoudu lapsen kauneudesta. Näen tulevaisuudessa jo tämän lapsen laulamassa Idolsissa täysin nuotin vierestä, ja sitten itkemässä tuomaristolle että " mutku mun äiti sanoo et mä osaan niinku OIKEESTI laulaa ja oon niinku sillai muodollisestikin pätevä idoliks!" :-D Tai tosissaan havittelemassa Miss Universumin kruunua, vaikka pituutta olisi 152 cm ja painoa 75 kg....



Painottaisin vielä, että en todellakaan pidä tärkeänä sitä, onko lapsi kaunis vai ei. Muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin pelkkä ulkonäkö. Kysymys on vaan siitä, miten rasittavaa ja säälittävääkin on, kun äiti ihan oikeasti yrittää pakottaa koko muun maailman myöntämään hänen lapsensa ylivertaisuuden muihin nähden. Ei tajua sitä faktaa, että maailmasta löytyy aina joku joka on kauniimpi, fiksumpi, suositumpi kuin sinä itse. Eikä sitä, että kauneus on katsojan silmässä, eikä äiti ehkä ole kaikkein puolueettomin henkilö arvioimaan omaa lastaan...Ei kuulemma uskalla ikinä tehdä toista lastakaan (ei tosin ole miestäkään kenen kanssa tekisi) kun ei siitä kuitenkaan voisi tulla yhtä täydellinen ja ihana kuin esikoisesta!



Kaikki, mitä lapsi tekee, on myös ah niin ihanaa ja erikoisen nerokasta. Jopa se, kun lapsi heittää hiekkaa toisten päälle hiekkalaatikolla, ei suinkaan kerro siitä että lapsi olisi tuhma, vaan siitä että lapsi on luova kun ei vain tyydy lapioimaan hiekkaa ämpäriin. Kun lapsi repii lelun toisen kädestä, on se ihanaa temperamenttisuutta ja kuvastaa hyvää itseluottamusta. Mutta auta armias jos asia meneekin toisinpäin...sitten on piru irti, kun hänen ihanaa ihmelastaan kohtaan on tehty vääryyttä! Siksi ei leikkitreffejä heidän kanssaan harrastetakaan kuin aniharvoin.