Seksi toistaa samaa kaavaa vaikka molemmat haluaisi vaihtelua
Onko tuttua? Puhutaan kyllä, että kokeillaan jotain uutta asentoa tai lelua jne, mutta kun on aika toimia niin mennäänkin vanhan kaavan mukaan samat asennot samassa järjestyksessä. Eli ei anneta mahdollisuutta kokeilla uutta "kun menee säätämiseksi" ja kokeilut jäävät vain puheeksi.
Onko tuttua ja kuinka olette onnistuneet rikkomaan tämän kaavan?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttuakin tutumpaa. Vaimo menisi aina samalla kaavalla tai tuntuu, että hän pärjäisi ilman yhteistä seksiä. Mutta joskus kun alkaa ärsyttämään juurikin tuo, että olen esittänyt toiveen jostain "kaavaa" rikkovasta eikä hän ole sitä toteuttanut moneen kuukauteen niin tavallaan "pakotan" hänet sitä tekemään ja näin ainakin kerran se voi toteutua. Tietysti tämä onnistuu vain sellaisissa mistä hän ainakin jossain määrin tykkää eli mitkään itseä kiinnostavat jutut ei onnistu.
Minusta tuntuu, että jos minä en yrittäisi kannatella meidän seksielämää, olisi se varmasti kuopattu aika päiviä sitten. En tiedä missä vaiheessa hänen seksihalunsa kasvaisivat niin kovaksi, että seksin harrastaminen lähtisi hänen haluista. Joskus olen koittanut esim. viikon vältellä kaikkea seksiin viittavan toimintaa. Ei ole ainakaan viikossa herännyt.
Tuossa toisaalla on ketju aiheella "oletko harrastanut seksiä velvollisuudentunnosta?" . Juuri tästä on kysymys vaimosi tapauksessa, hän ei todellakaan kaipaa enää seksiä, siis ainakaan sinun kanssasi. Teillä on seksiä vain ja ainoastaan siksi että vaimosi katsoo olevan pienempi paha se että hän levittää jalkansa velvollisuudesta ja toivoo asian hoituvan mahdollisimman nopeasti, kuin että alkaisit haikailla toisia naisia, haluaisit erota ja sitten sen tuomat kaikki käytännön epämukavuudet. Vaimosi haluaa hienovaraisesti viestiä sinulle että olisi aika siirtyä suhteessanne uuteen vaiheeseen, eli "ukki ja mummo"- tilaan, myös "kämppäkaveri"- tilaksi tuota kuulee kutsuttavan. Jos vaimosi oikeasti haluaisi seksiä kanssasi, hän toisi sen satavarmasti ilmi, muistelepa vaikka suhteenne alkua kun hän oikeasti halusi.
Hyvin tyypillinen kuvio, etenkin jos parisuhteenne on kestänyt jo pitkään, ja lapset tehty.
Tämä osu täysin naulan kantaan. Se on juuri näin suurimmassa osassa parisuhteita. Myös meillä. Seksiä saa juuri sen verran, että ei voi periaatteessa valittaa kun saat saman verran kuin muutkin keskimäärin. Mutta seksi onkin sitä kuin panisit seksinukkea. Vaimon oikeat seksihalut tyydytetään ihan jossain muualla kuin aviovuoteessa.
Tunnen itseni kyllä aika etuoikeutetuksi, kun näitä kommentteja lukee.
Seksi-lakko. Tai, ainakin (yli viikon.miel.3-4vk) seksi-tauko on paikallaan. Ehkä 'lääke tautiinne' joka monesti ja monella toimii aina parhaiten näissä.
joo. tuttu tunne: samaa vikaa itelki..
Tuttua. Haluaisin paljon enenmän kaikkea. Leluja, paikkoja, asentoja ym. Mutta mies aina sanoo ehdotuksiin että juu, voidaan joskus kokeilla ja pah...koskaan ei kokeilla. Alkaa turhauttamaan ihan todenteolla.

Sanot sille että jos kokeilut ei kiinnosta, menen kokeilemaan muualle.
Vierailija kirjoitti:
Seksi-lakko. Tai, ainakin (yli viikon.miel.3-4vk) seksi-tauko on paikallaan. Ehkä 'lääke tautiinne' joka monesti ja monella toimii aina parhaiten näissä.
Seksilakko on helppo aloittaa. Niin ikään se on erittäin mieluinen asia haluttomalle osapuolelle. Lakko voi sen sijaan olla vaikea lopettaa, koska se jo tullut ikään kuin "saavutetuksi eduksi" josta ei haluta luopua.
Seksi, silloin kun sitä aidosti haluaa, ruokkii hyvää oloa suhteeseen ja sitä kautta lisää seksiä.
Seksittömyys ruokkii haluttomuutta ja sitä kautta muitakin ongelmia suhteeseen.
Sitä en osaa sanoa kumpiko on ensin, eli tuoko ongelmat seksittömyyttä, vaiko seksittömyys ongelmia.
Tapauskohtaista todennäköisesti.
Vierailija kirjoitti:
Todella tutun kuuloista.
Kaipaisin itsekin rakasteluun edes pientä väriä ja vaihtelua. Vaimolle käy aina se sama. Samat asiat, samat asennot, täsmälleen samassa järjestyksessä, vuodesta toiseen. Aina vaan sama. Huoh.
Sama juttu meillä, paitsi minä olen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Todella tutun kuuloista.
Kaipaisin itsekin rakasteluun edes pientä väriä ja vaihtelua. Vaimolle käy aina se sama. Samat asiat, samat asennot, täsmälleen samassa järjestyksessä, vuodesta toiseen. Aina vaan sama. Huoh.
Tätä minä oon valittanut mun miehelle. Häntä ei haittaa ja on tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeeksi vaihtelun haluun, niin kannattaisiko hankkia vaikka seksijoulukalenteri tai tehdä sellainen itse ja sitten tullut asia pitäisi toteuttaa saman tien? Kumpikin voi tehdä omia tehtäviä, joten saat sitä kautta vaihtelua vaikka mies laittaisikin vanhoja temppuja kehiin.
Näin mekin ajateltiin. Viimevuotinen kalenteri odottaa vieläkin kaapissa. Ehkä 5 luukkua avattuna, eivätkä kaikki luukkujen sisällöt ole olleet edes käytössä. Puhetta ollut vuoden aikana, että pitäisiköhän tuo avata loppuun asti. Vaimo itsekin ehdottanut monesti, mutta ei olla avattu.
Meillä on kanssa joku muistaakseni tehtävä tai vastaava kalenteri ollut kaapissa jo monta vuotta. Ei ole vielä vaimoa kiinnostanut availla.
Meilläkin2 peliä, miestä ei kiinnosta...

Koitappa ehdottaa että avaat sen naapurin rouvan/vaimon siskon/ystävän kanssa ja katso josko alkaisi sitten kiinnostelemaan.
Painostaminen tuskin auttaa. Jos se oma puoliso ei sytytä niin ei se tuolla pelillä parane. Aika lotto saa olla systeri tai ystävä jos tuohon lähtee ja kohta entinen.
No, nämä seksijoulukalenterit ynnä muut leiväntekokoneet ja kuntoiluhärpäkkeet ovat samaa sarjaa, yhden kerran kokeillaan ja sitten pölyttymään varaston takimmaiseen nurkkaan. Syystä että leiväntekoon / kuntoiluun / seksiin ei ole olemassa todellista, aitoa halua. Miksi olisikaan? Leipää saa kaupasta. Kunto on ihan riittävä sohvalla makaamiseen ja salkkarien katseluun. Seksiä saa silloin jos sattuu haluamaan, mutta koska sitä on saatavilla, niin ei se kiinnosta. Tämä kaikki muuttuisi jos nämä edellämainitut etuudet häviäisivät. Jos leipä loppuisi kaupasta, niin leiväntekokone kaivettaisiin käyttöön. Jos tulisi ero, niin seksi alkaisi taas kiinnostamaan ja myös kuntoilu koska timmimmässä kunnossa on helpompi saada uusi parisuhde.
Ihminen ei ajattele vettä silloin kun vettä tulee kraanasta. Päivä saharassa ilman vettä, ja ihminen ei enää muuta ajattelekaan kuin vettä.