Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.Just tää. Ton ruoan osalta. Toi on kuin jostain
Jenkkimutsin päiväkirjasta, että sunnuntaina tehdään koko viikon ruoat. Olisko vaan helpompaa levätä sunnuntai ja tehdä maanantaina niin paljon makaronilaatikkoa että sitä syö tiistainakin. Ja keskiviikkona iso kattilallinen keittoa, jota syödään torstainakin. Perjantaina haetaan pizzaa ja viikonloppuna voi sit halutessaan tehdä jotain fiinimpää ruokaa tai syödä eineksiä, miten kukin perhe haluaa.Tuohon lähemmäs muuttamiseen sanon, että täällä pk-seudulla on aika vaikea päästä alle puoleen tuntiin työmatkoissa. Oma työpaikka oli alun perin kävelymatkan päässä kotoa. Sit yksilöitä yhdistettiin ja mä jouduin 12 kilometrin päähän. Maalla kasvaneena tiedän, että tuon mittaisen työmatkan hurauttaisi äkkiä mut täällä menee aikaa ruuhkiin ja kenties parkkipaikan etsintään jos työpaikalla ei ole omaa hallia tai muuta aluetta. Ja julkisilla liikkuessa tuohon matkaan voi mennä helposti tuntikin kävelyineen.
Fiksumpaa se on sunnuntaina tehdä useamman päivän ruuat kuin maanantaina alkaa vääntää jotain mAkaronilaatikkoa pitkän päicän päälle nälkäiswn lapsen kanssa.
Sitäpaitsi ruoanlaitto on mukavampaa kun ei ole kiire ja väsy.
Eiks tää aloittaja tee lyhennettyä päivää?
Miten muka jos on juuri aloittanut uudessa työssä?
Oletettavasti sopimalla asiasta työnantajan kanssa, kuinkas muutenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi ylimääräinen huone, ottaisin au-parin. Toki monilla ei ole.
Ihmettelen, ettei suomalaiset käytä enemmän sitä mahdollisuutta. Taskurahalla saisi kotiin asumaan henkilön; lapsia ei tarvitse aamulla herättää, koti on kunnossa ja ruoka valmiina kun tulee töistä. Mutta ehkä se ei jotenkin sovi suomalaiselle luonteenpiirteelle kun halutaan olla omissa oloissa.
t. au-pairina Skotlannissa viime vuosituhannella
Meillä oli au-pair viime vuosituhannella kun lapset oli pieniä, ja se oli tosi hyvä systeemi. Etenkin se oli hyvä, että ei tarvinnut herättää aamulla lapsia. Aamut olivat usein hiljaisia kun lähdin aikaisin töihin. Iltapäivällä ehti keskittyä lasten kanssa olemiseen, koska au-pair oli päivän aikana tehnyt myös kotitöitä.
Nykyään au-paireja ei enää ole niin helppo pitää, koska myös au-pairin taskuraha ja asunto-etu katsotaan palkaksi ja luontaiseduksi ja niistä pitää maksaa verot ja sotu-maksut. Lisäksi au-pairille pitää maksaa lomat kuten työssä olevalle. Tulee siis huomattavasti kalliimmaksi kuin aikaisemmin.
Omien lasteni jaksamista olen seurannut, ja tosi tiukkaa on nykyään nuorilla perheillä.
Nykyään, jos ottaa au-pairin, saa kotihoidon tukea. Se kattaa osan kuluista. Ehkä voi saada myös kotitalousvähennystä kotitöiden osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi ylimääräinen huone, ottaisin au-parin. Toki monilla ei ole.
Ihmettelen, ettei suomalaiset käytä enemmän sitä mahdollisuutta. Taskurahalla saisi kotiin asumaan henkilön; lapsia ei tarvitse aamulla herättää, koti on kunnossa ja ruoka valmiina kun tulee töistä. Mutta ehkä se ei jotenkin sovi suomalaiselle luonteenpiirteelle kun halutaan olla omissa oloissa.
t. au-pairina Skotlannissa viime vuosituhannella
Meillä oli au-pair viime vuosituhannella kun lapset oli pieniä, ja se oli tosi hyvä systeemi. Etenkin se oli hyvä, että ei tarvinnut herättää aamulla lapsia. Aamut olivat usein hiljaisia kun lähdin aikaisin töihin. Iltapäivällä ehti keskittyä lasten kanssa olemiseen, koska au-pair oli päivän aikana tehnyt myös kotitöitä.
Nykyään au-paireja ei enää ole niin helppo pitää, koska myös au-pairin taskuraha ja asunto-etu katsotaan palkaksi ja luontaiseduksi ja niistä pitää maksaa verot ja sotu-maksut. Lisäksi au-pairille pitää maksaa lomat kuten työssä olevalle. Tulee siis huomattavasti kalliimmaksi kuin aikaisemmin.
Omien lasteni jaksamista olen seurannut, ja tosi tiukkaa on nykyään nuorilla perheillä.
Nykyään, jos ottaa au-pairin, saa kotihoidon tukea. Se kattaa osan kuluista. Ehkä voi saada myös kotitalousvähennystä kotitöiden osalta.
Jos harkitsee au-pairin ottamista, kannattaa laskea että sekin on pois menopuolelta, että ei mene päivähoitomaksuja.
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Ruuhkavuodet on lähes kaikille suorittamista, mutta se lapsikin vaikuttaa. Meillä meni yhden lapsen kanssa arki todella jouhevasti, vaikka tietysti oli aina "kiire". Hän oli todella terve ja sopeutuvainen tyyppi, jolle kaikki kävi. Nukkui hyvin ja jo taaperona viikonloppuaamuisin leikki itsekseen herättyään ja antoi meidän nukkua. Aina hyvällä tuulella.
Toinen on sitten paljon vaativampi luonteeltaan, pukeminen on vaikeaa, väsyneenö kiukuttaa, tunteet menee vuoristorataa, roikkuu minussa koko ajan ja kirsikkana kakun päällä sairasteli pienenä paljon. Arki muuttui paljon kuormittavammaksi, enkä varmasti olisi tehnyt toista, jos ensimmäinen olisi ollut yhtä haastava. Mutta siitäkin selvittiin ja kouluiässä arki on taas oikein sujuvaa ja miellyttävää, vaikka edelleen on kiire töihin, kuskata lapsia harrastuksiin, järjestää synttäreitä, juosta vanhempain illoissa, hoitaa juoksevat asiat... mitä milloinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihmettelen, kuinka ihmiset jaksaa edes sen yhden lapsen kanssa. Itse olen työpäivän jälkeen sen verran poikki, että en todellakaan jaksaisi mitään ylimääräistä. Ei tarvitse laittaa kenellekään ruokaa, olla jatkuvasti läsnä ja toisia varten ym ym. On ihanaa, kun kaikki aika on vain itselle. Toki moni perheenisä pystyy elämään samanlaista leppoisaa elämää, jota itse elän lapsettomana. Heillä kun nainen hoitaa taloudessa lähes kaiken.
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
En vaan ymmärrä näitä jotka hankkii erityislapsen jälkeen vielä toisen erityislapsen.
Sitä saa mitä tilaa. Mitä luulit lapsiperhe-elämän olevan, hattaraa, pelkkää pyyteetöntä rakkautta ja sateenkaaria vai? (Okei, näinhän sitä naisille usein markkinoidaan.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ruokia pitää vääntää valmiiksi hirveä määrä ja vaatteetkin vielä.Meillä on aina riittänyt että edellis iltana valmiiksi. Työpaikka pitää olla likempänä onhan tuo aivan älytön matka. Jos isä hakee hoidosta sekin helpottaa. Miettikää mitä valintoja voisitte tehdä toisin, oma jaksaminen ja mielenterveys edellä. Itse menin töihin noin kolmesti viikossa kun lapsi oli kolme, isä haki ja minä vein. Kaikki oli likellä. Ei ollut mitenkään ylitsepääsemättömän raskasta. Omilla valinnoilla pystyy niin paljon vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
Minua auttaa selviämään oma ADHD (energiaa löytyy) sekä se, että teen työtä lasten terveydenhuollossa eri osa-alueilla, joten ei haittaa tälläiset neuropsykiatriset haasteet sekä pitkäaikaissairairaudet. Elän ja hengitän lapsia varten myös ammatillisesti ja kohtaan päivittäin erilaisia haasteita mitä heidän kanssaan voi esiintyä. En ole myöskään huolestuja, elämä aina järjestyy. Lisääkin lapsia voisi olla, jos hyvä puoliso löytyisi mutta voi olla että jää saamatta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin pärjätty kaksostenkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Tää on just tätä, että halutaan niitä lapsia, sitten ei ymmärretä että se että on lapsia, tarkoittaa sitä että eletään lapsiperhe-elämää eli juuri sitä mitä Ap kuvasi. Eli saadaan just se mitä haluttiin ja sitten se ei kelpaakaan. Älkää ihmiset hankkiko lapsia jos ette yhtään ymmärrä mitä se käytännössä tarkoittaa.
Tämä! Juuri tämän takia älykkäimmät naiset eivät lisäänny.
Vaikutat olevat itse oikea kruununjalokivi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
En vaan ymmärrä näitä jotka hankkii erityislapsen jälkeen vielä toisen erityislapsen.
Mitä siinä on kummallista? Eipä siinä kohtaa kun esikoinen oli 4v ja toista mietittiin ollut tietoa sairauksista tai nepsy-haasteista. Kas ne piirteet tulevat vasta esiin ehkä vähän myöhemmin ja sairaudet puhkeaa ihan milloin sattuu. Yksi päivä sinulla on ihan normilapsi ja seuraavana olet vakavasti sairaan lapsen äiti.
Itse olen kuitenkin aina pärjännyt tosi hyvin lasten kanssa. Ja itsekin olen "erityislapsi", akateemisesti menestynyt kumminkin joten en ole yhtään omista lapsista huolissani!
Vierailija kirjoitti:
Olen tinkinyt kyllä todella paljon. Olen enää häivähdys siitä ihmisestä, joka olin ennen lasta. Ja se on ihan ok, niin sen varmasti kuuluukin olla. Olen tinkinyt palkasta, kun teen lyhennettyä työaikaa on se iso taloudellinen satsaus arjen sujuvoittamiseen. Luovuin aikaa vievästä harrastuksesta, jota ei kerta kaikkiaan saa mahdutettua arkeen, yritetty on. Mies on myös vähentänyt harrastustaan merkittävästi. Kaikki arvot ovat muuttuneet entistä enemmän pehmeiksi ja perhekeskeisiksi. Rakastan olla äiti, rakastan lasta ja miestä yli kaiken. Nämä ovat tärkeintä elämässä. Siksi toinen lapsi on haaveissa, se olisi aivan ihanaa mutta pelottaa miten elämässä sitten pärjäisi. Kotiäitiyttä kestäisi vain vähän aikaa kuitenkin ja taloudellisista syistä olisi pakko palata töihin viimeistään sitten kun lapsi olisi kolme. Sille ei voi mitään.
Anteeksi, mutta kuulostaa karmealta. Olet luopunut todella paljosta, toivottavasti myös mies pysyy rinnallasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
En vaan ymmärrä näitä jotka hankkii erityislapsen jälkeen vielä toisen erityislapsen.
Mitä siinä on kummallista? Eipä siinä kohtaa kun esikoinen oli 4v ja toista mietittiin ollut tietoa sairauksista tai nepsy-haasteista. Kas ne piirteet tulevat vasta esiin ehkä vähän myöhemmin ja sairaudet puhkeaa ihan milloin sattuu. Yksi päivä sinulla on ihan normilapsi ja seuraavana olet vakavasti sairaan lapsen äiti.
Itse olen kuitenkin aina pärjännyt tosi hyvin lasten kanssa. Ja itsekin olen "erityislapsi", akateemisesti menestynyt kumminkin joten en ole yhtään omista lapsista huolissani!
Esikoisesi on ollyt yli viisi kun kuopus pantiin alulle ja takuulla on ollut jo adhd näkyvissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
En vaan ymmärrä näitä jotka hankkii erityislapsen jälkeen vielä toisen erityislapsen.
Mitä siinä on kummallista? Eipä siinä kohtaa kun esikoinen oli 4v ja toista mietittiin ollut tietoa sairauksista tai nepsy-haasteista. Kas ne piirteet tulevat vasta esiin ehkä vähän myöhemmin ja sairaudet puhkeaa ihan milloin sattuu. Yksi päivä sinulla on ihan normilapsi ja seuraavana olet vakavasti sairaan lapsen äiti.
Itse olen kuitenkin aina pärjännyt tosi hyvin lasten kanssa. Ja itsekin olen "erityislapsi", akateemisesti menestynyt kumminkin joten en ole yhtään omista lapsista huolissani!
Esikoisesi on ollyt yli viisi kun kuopus pantiin alulle ja takuulla on ollut jo adhd näkyvissä
Heillä on 5v3kk ikäeroa. Esikoinen on nyt 12v ja nuorempi +6v. ADHD ei ole kaikilla mitenkään selvästi näkyvissä, etenkään niillä joilla kognitiiviset kyvyt ovat hyvät. Diagnoosin sai vasta 10v kun ei jaksanut pidentyviä koulupäivä ja nyt ne kuormittavatkin kovasti. Kokeista vetelee silti kymppejä, aina kunhan on vaan muistanut lukea. Enkä näe mitään syytä, miksi ei haluaisi toista tai kolmatta lasta jos jollain on ADHD? Itsellänikin on, eikä siitä ole mitään haittaa. Päinvastoin.
Meillä oli au-pair viime vuosituhannella kun lapset oli pieniä, ja se oli tosi hyvä systeemi. Etenkin se oli hyvä, että ei tarvinnut herättää aamulla lapsia. Aamut olivat usein hiljaisia kun lähdin aikaisin töihin. Iltapäivällä ehti keskittyä lasten kanssa olemiseen, koska au-pair oli päivän aikana tehnyt myös kotitöitä.
Nykyään au-paireja ei enää ole niin helppo pitää, koska myös au-pairin taskuraha ja asunto-etu katsotaan palkaksi ja luontaiseduksi ja niistä pitää maksaa verot ja sotu-maksut. Lisäksi au-pairille pitää maksaa lomat kuten työssä olevalle. Tulee siis huomattavasti kalliimmaksi kuin aikaisemmin.
Omien lasteni jaksamista olen seurannut, ja tosi tiukkaa on nykyään nuorilla perheillä.