MIKSI lapsia pitäisi virikkeistää jo heti 3-vuotiaasta alkaen??? Kertokaa.

Tietenkin sisaruksen kanssa oppii jakamista ja on leikkiseuraa, mutta ikätoverien kanssa oppii ryhmädynamiikkaa ja muutenkin vähän " raadollisempaa" menoa.

Kummallista kapeakatseisuutta löytyy kyllä vastaajalta, joka ei ilmeisesti ole ikinä kuullut yhdestäkään lapsesta, joka ei olisi heti ensi kerrasta jäänyt riemusta kiljuen yksin kerhoon.

...kärjistetysti näin.



Lapset tarvitsevat virikkeitä ja elämää ympärilleen, jotta oppivat selviytymään ja saavat valmiuksia. Siihen ei välttämättä tarvita kerhoja eikä päiväkoteja. Normaali kotiympäristö tarjoaa paljon lapselle virikkeitä. Sosiaalinen kehitys saattaa hieman viivästyä, jos lapsi on vain äidin kanssa kotona. Ryhmätilanteet ja oudon aikuisen kanssa toimiminen ovat hirveän opettavaisia ja hyödyllisiä asioita tulevaisuuden kannalta.



Olen itse päikkytäti ja puhun nyt kokemuksen tuomalla syvällä tissiäänellä. Niin paljon tulee hoitoon vähän isompia (3-5-vuotiaita) lapsia, jotka ovat olleet kotona äidin ja pikkusisaruksen kanssa ja ovat ihan pihalla maailman menosta. Eivät osaa kuunnella, eivät istua paikoillaan, hätääntyvät todella pienistä asioista eivätkä osaa leikkiä yksin eivätkä varsinkaan kavereiden kanssa. Toki heidät pian totutetaan pk-ympäristössä talon tapoihin, mutta kovasti se alku on rankkaa. Turhan rankkaa! Kyllä se heti näkyy niissä kullannupuissa, jos on oltu edes perhekerhossa.

Pehmeä tapa totutella tulevaan tarha-/koulumaailmaan.



Ja en tarkoita tällä sitä, että sinun pitäisi pakottaa lapsesi johonkin, mihin ei halua, vaan ihan näin yleisesti.



Lapsesi tosin taitaa olla aika ripustautunut sinuun? Meillä kummatkin lapset ovat päin vastoin olleet innoissaan, kun ovat päässeet omaan juttuunsa ilman äitiä.



Tänäkin syksynä, kun esikoinen aloitti uinnin, niin hädin tuskin jaksoi 3-vuotiaamme odottaa pari viikkoa pitempään, jotta pääsi omaan uintiinsa (jossa siis käy yksin).

esikoinen on edelleen kotihoidossa! Käy kahdessa eri harrastuksessa ja tämän lisäksi puheterapiassa kerran viikossa. Seurakunnan kerhossa oltiin viime vuonna mutta ei ihmeemmin pitänyt siitä joten tänä vuonna emme sinne enää menneet. Naapurustossa on 2 perhettä joiden kanssa touhuillaan ulkona ja vieraillaan puolin ja toisin toisten kodeissa. Kaikesta tästä " epänormaalista" elämästä huolimatta poikani on sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen muiden kanssa. Näissä harrastuksissa on erittäin rauhallinen, kuuntelee ohjeet ja toimii muiden mukana. Ei riehu eikä nyhjää housunpuntissa vaan hänellä on hyvä itsetunto. On päinvastoin saanut kehuja siitä että osaa ottaa muut huomioon. Eskari alkaa ensi syksynä johon luonnollisesti menee. Olen kyllä varautunut siihen että isoon ryhmään tottumiseen menee jonkin verran aikaa mutten usko että siitä mitään ongelmaa tulee. Ja jos joku tarttuu tuohon puheterapiaan niin syynä siihen on sananlöytämisen erityisvaikeus ( epäily siis tästä) eikä siihen olisi auttanut vaikka lapsi olisi laitettu päiväkotiin 2-vuotiaasta. Miksi sitten on ollut kotona tähän asti? Sisarus syntyi esikoisen ollessa 3 enkä nähnyt mitään syytä laittaa isompaa hoitoon kun kuitenkin olen kotona aina siihen saakka kun kuopus täyttää sen 3 ja saatan olla vielä pidempäänkin. Jotenkin inhottaa se että aina vauhkotaan sitä kuinka epäsosiaalisia, arkoja itkupillejä nämä kotona eskari-ikään asti olleet ovat. Itse en ole koskaan ollut edes eskarissa ja olen päinvastoin yltiösosiaalinen tapaus. Ei vaan voida yleistää että päiväkotihoito tai kerho tmv. olisi se ainoa oikea tie lapselle elämää ja koulunkäyntiä ajatellen. Pääasia että vanhemmat ovat tyytyväisiä omaan valintaansa, muut ajatelkoot muuta.

lapsissa on varmaan paljon eroja? koska meidän poika alta vuoden on jo nyt aivan kyllästynyt jos me majaillaan sen kanssa kaksin kotona. tykkää ihan hirveesti käydä vauvauinnissa, muskarissa ja muutenkin tapaamassa muita ihmisiä. on heti paljon paremmalla päällä kun pääsee muiden ihmisten pariin. mutta geeneissä se varmaan kulkee, meillä on äiti (eli minä) ja isäkin tosi meneviä ihmsiä, ei me ollaa oikein kukaan semmosia sohvaperunoita.

Vierailija:

lapsissa on varmaan paljon eroja? koska meidän poika alta vuoden on jo nyt aivan kyllästynyt jos me majaillaan sen kanssa kaksin kotona. tykkää ihan hirveesti käydä vauvauinnissa, muskarissa ja muutenkin tapaamassa muita ihmisiä. on heti paljon paremmalla päällä kun pääsee muiden ihmisten pariin. mutta geeneissä se varmaan kulkee, meillä on äiti (eli minä) ja isäkin tosi meneviä ihmsiä, ei me ollaa oikein kukaan semmosia sohvaperunoita.

Olen ap:n kanssa samaa mieltä, vaikka itselle onkin käynyt vähän kuin 27?:lle. Jouduimme n. vuoden vanhan kanssa liikkumaan todella paljon ja tapaamaan koko ajan uusia ihmisiä, vaikka emme varsinaisesti mitään harrastaneetkaan. Tätä tilannetta jatkui useita kuukausia. Tosin lapsi näki enimmäkseen aikuisia. Mutta meillä lapsi alkoi myös osoittaa turhautumisen ja kyllästymisen merkkejä, jos joskus olimme koko päivän kaksin. Nyt onneksi kotona olemiseenkin jo totuttu ja ko. ajanjakso kaukana takana.

Ehkä lapsi ei ole tottunut siihen, että joskus voi olla ihan kotonakin ja touhuta omia juttujaan?

Itse en käsitä lainkaan, että 1-vuotiaan päivät pitää ohjelmoida täyteen harrastuksia ja muuta ohjelmaa. Enkä todellakaan usko, että niin pieni osaa niitä itse kaivata.

Ystäväni on lastentarhanopettaja, aikoo hoitaa omia lapsiaan kotona niin kauan kuin talous kestää ja vielä sanoi, että lapsi ei jää kotona mistään paitsi! Olen samaa mieltä itsekin. Tottakai on mukavaa käydä kerhoissa, harrastuksissa, jos lapsi tykkää mutta jos ei viihdy, niin mitäpä pakottamaan, ei siitä mitään hyötyä ole. Enkä minä ainakaan halua, että lapseni oppii tuota " raadollisuutta" . Naurettavaa!



Itse menin vasta koulussa ryhmään ja oikein hyvin pärjäsin, jopa suosittu olin! Joskus tuntui, että juuri paljon ryhmissä olleet olivat niitä levottomimpia, eivät malttaneet kuunnella, puhuivat kaiken huutamalla.



Kuunnelkaa, katselkaa lapsianne! Eivät he samasta puusta ole veistetty (onneksi) eivätkä kaipaa samanlaisia virikkeitä. Pahin viesti, minkä lapselle voi antaa, on se, että hän ei kelpaa semmoisena kuin on ja siksi roikotetaan harrastuksesta toiseen, että reipastuisi, sosiaalistuisi. Huh.

Vierailija:

lapsissa on varmaan paljon eroja? koska meidän poika alta vuoden on jo nyt aivan kyllästynyt jos me majaillaan sen kanssa kaksin kotona. tykkää ihan hirveesti käydä vauvauinnissa, muskarissa ja muutenkin tapaamassa muita ihmisiä. on heti paljon paremmalla päällä kun pääsee muiden ihmisten pariin. mutta geeneissä se varmaan kulkee, meillä on äiti (eli minä) ja isäkin tosi meneviä ihmsiä, ei me ollaa oikein kukaan semmosia sohvaperunoita.