Miksi varhaiskasvatusväki ei toimi kuten Finnairin henkilökunta
Mitä te pelkäätte.
Tuskin te työpaikkojanne menettäisitte kun pula on suuri.
Miksi ette marssi ulos.
Kommentit (17)
Minun siskoni on lastenhoitaja ja hän on ihan loppuun palanut hermoraunio. Saikkua ei kuitenkaan suostu hakemaan. Ne jutut mitä olen kuullut heidän työpaikaltaan on ihan sairaita! Ei kenenkään kuuluisi työskennellä sellaisissa työoloissa eikä kenenkään kuuluisi viedä lapsiaan sellaiseen paikkaan.
Alistuneet kohtaloonsa ja odottavat että joku prinssi tulee ja pelastaa.
Lentokoneet pystyisivät lentämään periaatteessa ilman matkustamohenkilökuntaa. Päiväkodit eivät toimi ilman heitä.
Varhaiskasvatus on itse tehnyt omat ongelmansa. Siellä puolet aikuisista istuu toimistossa ja kirjaa päivän tapahtumia, tarkkailee lapsia ja tekee suunnitelmia sen sijaan, että olisivat lasten kanssa. Joku 2h metsäretki edellyttää 80 h etukäteissuunnittelua, jolloin lapsiryhmän pitää pärjätä yhden hoitajan kanssa jne.
Ihan hyvin voisivat lopettaa jatkuvan kirjaamisen, kuvaviestien lähettämisen vanhemmille, toistuvat palaverit yhteistyötahojen kanssa (puheterapeutin kanssa käydään joka viikko 2 tunnin keskustelu, mutta lasten kanssa ei puheterapeutti ennätä toimimaan eikä kukaan puheterapiaa anna jne.).
Panostus lasten kanssa olemiseen, heidän ohjaamiseensa ja yhdessä tekemiseen jatkuvan tarkkailun sijaan. Varhaiskasvattaja ei saisi olla vanginvartija, kuten nyt usein on.
Vierailija kirjoitti:
Minun siskoni on lastenhoitaja ja hän on ihan loppuun palanut hermoraunio. Saikkua ei kuitenkaan suostu hakemaan. Ne jutut mitä olen kuullut heidän työpaikaltaan on ihan sairaita! Ei kenenkään kuuluisi työskennellä sellaisissa työoloissa eikä kenenkään kuuluisi viedä lapsiaan sellaiseen paikkaan.
Lapsena päätin etten mene, enkä mennyt : ) Ihan terve olen.
Vierailija kirjoitti:
Lentokoneet pystyisivät lentämään periaatteessa ilman matkustamohenkilökuntaa. Päiväkodit eivät toimi ilman heitä.
No toimiihan. Kyllä lapset päivän hengissä selviää kun lukitsee ovat ja ikkunat
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus on itse tehnyt omat ongelmansa. Siellä puolet aikuisista istuu toimistossa ja kirjaa päivän tapahtumia, tarkkailee lapsia ja tekee suunnitelmia sen sijaan, että olisivat lasten kanssa. Joku 2h metsäretki edellyttää 80 h etukäteissuunnittelua, jolloin lapsiryhmän pitää pärjätä yhden hoitajan kanssa jne.
Ihan hyvin voisivat lopettaa jatkuvan kirjaamisen, kuvaviestien lähettämisen vanhemmille, toistuvat palaverit yhteistyötahojen kanssa (puheterapeutin kanssa käydään joka viikko 2 tunnin keskustelu, mutta lasten kanssa ei puheterapeutti ennätä toimimaan eikä kukaan puheterapiaa anna jne.).
Panostus lasten kanssa olemiseen, heidän ohjaamiseensa ja yhdessä tekemiseen jatkuvan tarkkailun sijaan. Varhaiskasvattaja ei saisi olla vanginvartija, kuten nyt usein on.
Tässähän se syy tuli 😂.
Jatkuva riitely henkilökunnan kesken. Miten ne tekisi mitään yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus on itse tehnyt omat ongelmansa. Siellä puolet aikuisista istuu toimistossa ja kirjaa päivän tapahtumia, tarkkailee lapsia ja tekee suunnitelmia sen sijaan, että olisivat lasten kanssa. Joku 2h metsäretki edellyttää 80 h etukäteissuunnittelua, jolloin lapsiryhmän pitää pärjätä yhden hoitajan kanssa jne.
Ihan hyvin voisivat lopettaa jatkuvan kirjaamisen, kuvaviestien lähettämisen vanhemmille, toistuvat palaverit yhteistyötahojen kanssa (puheterapeutin kanssa käydään joka viikko 2 tunnin keskustelu, mutta lasten kanssa ei puheterapeutti ennätä toimimaan eikä kukaan puheterapiaa anna jne.).
Panostus lasten kanssa olemiseen, heidän ohjaamiseensa ja yhdessä tekemiseen jatkuvan tarkkailun sijaan. Varhaiskasvattaja ei saisi olla vanginvartija, kuten nyt usein on.
Et taida ymmärtää, että varhaiskasvatusta määrittelee laki. Eivät ne siellä päiväkodeissa itse keksi, että tehdäänpä nyt näitä suunnitelmia ja raportteja niin paljon, että perustehtävä jää hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Lentokoneet pystyisivät lentämään periaatteessa ilman matkustamohenkilökuntaa. Päiväkodit eivät toimi ilman heitä.
Yksikään matkustaalentokone ei nouse ilmaan ilman ilmailulainsäädännön mukaista minimimatkustamohenkilökuntaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus on itse tehnyt omat ongelmansa. Siellä puolet aikuisista istuu toimistossa ja kirjaa päivän tapahtumia, tarkkailee lapsia ja tekee suunnitelmia sen sijaan, että olisivat lasten kanssa. Joku 2h metsäretki edellyttää 80 h etukäteissuunnittelua, jolloin lapsiryhmän pitää pärjätä yhden hoitajan kanssa jne.
Ihan hyvin voisivat lopettaa jatkuvan kirjaamisen, kuvaviestien lähettämisen vanhemmille, toistuvat palaverit yhteistyötahojen kanssa (puheterapeutin kanssa käydään joka viikko 2 tunnin keskustelu, mutta lasten kanssa ei puheterapeutti ennätä toimimaan eikä kukaan puheterapiaa anna jne.).
Panostus lasten kanssa olemiseen, heidän ohjaamiseensa ja yhdessä tekemiseen jatkuvan tarkkailun sijaan. Varhaiskasvattaja ei saisi olla vanginvartija, kuten nyt usein on.
Et taida ymmärtää, että varhaiskasvatusta määrittelee laki. Eivät ne siellä päiväkodeissa itse keksi, että tehdäänpä nyt näitä suunnitelmia ja raportteja niin paljon, että perustehtävä jää hoitamatta.
No sitten muutettava lakia jos se saa homman ihan päin helvettiä.
Koulujen ja päiväkotien touhut on kyllä totaalisesti pilattu lainsäädännöllä, loputtomalla suunnittelulla ja kirjaamishömpällä. Kaiken huippuna siinä vielä sometetaan ja lähetellään vanhemmille kuvia.
Miksi vanhempia oikein kannustetaan viemään todella pieni sinne laadukkaaseen päivähoitoon. Kun se ei ole laadukasta.
Ihan kuin olisi rikos jäädä kotiin hoitamaan lasta. Esim vuoden vanha on todella pieni.
Itse olen vienyt poikani 11 kk hoitoon. Mutta oli pakko koska olimme pienituloisia.
Naisten pitäisi arvostaa myös sitä että lasten hoito kotona on arvokasta työtä.
Vierailija kirjoitti:
Lentokoneet pystyisivät lentämään periaatteessa ilman matkustamohenkilökuntaa. Päiväkodit eivät toimi ilman heitä.
Päiväkodit eivät toimi ilman matkustamohenkilökuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Koulujen ja päiväkotien touhut on kyllä totaalisesti pilattu lainsäädännöllä, loputtomalla suunnittelulla ja kirjaamishömpällä. Kaiken huippuna siinä vielä sometetaan ja lähetellään vanhemmille kuvia.
Tämä kuvahömppä on kyllä osin ihan sairasta. Näin tilanteen missä lapset laitettiin penkille istumaan aivan kuin aikuinen lukisi kirjaa kuvassa. Oikeasti mitään ei luettu. Kuva oli feikki.
Ihmisten aiheuttamat ongelmat pystyvät ihmiset ratkaisemaan. Jos halua ja tahtoa löytyy. Löytyykö, ei löydy.
Mutta aika lampaita varhaiskasvatusväki kyllä on. Lakkoon ja lopetatte sen ajattelemisen kuinka kaikki muu pyörii, jos te ette ole työmaalla. Siirtäkää ongelmat muille ja annatte heidän ratkaista ne. Ei tää maa pitkään pyöri, jos vanhemmat eivät pääse työpaikoilleen.
Silloin kun puhe ei auta, pitää ryhtyä tekoihin. Ei teidän kärsimykset muuten tule loppumaan.
Suurin osa on reppanoita.