Narsistin uhriko?

Toisella kierroksella mennään/mentiin. Ikää 50+. Omat taloudet. 4,5 vuotta yhteistä taivalta takana.
Alkukaan ei ollut helppo, mutta sain valtavasti kehuja, rakkaudentunnustuksia, olin kuulemma se ainoa oika, suorastaan ihmeellinen ihminen.
Jos asioista tuli erimielisyyttä, alkoi passiivinen agressiivisuus, minut ikäänkuin hyljättiin ts. hän jätti minut, ei vastattu puhelimeen, ei viesteihin ja kun sitten annoin olla, hän ottikin yhteyttä ja antoi minun ymmärtää että olin aivan sekopää, silti hän rakastaa ja kestää minua.

Ohareihin totuin pian, useimmiten suunnitelmat eivät toteutuneet, kuten normaalissa suhteessa toista autetaan vaikka remontissa, niin minä autoin aina. Kun itse pyysin apua, hän lupasi auttaa, mutta tekikin oharit, en saanut selitystä, en anteeksipyyntöä. Mm. jouduin sairaalaan muutamaksi päiväksi, hän ei pitänyt mitään yhteyttä, eikä kysynyt tarvitsenko jossain apua.

Monet kerrat siirryin takavasemmalle ja lopetin yhteydenpidon, sitten taas pommitettiin ja vietiin kalliseen ravintolaan syömään tai vklopuksi kylpylään.

Kokonaisvaltaisesti aloin tuntemaan että olen jotenkin päästäni vialla, huono ja syyllinen johonkin, mitä osannut nimetä. Rasituin yhteisistä vklopuista, yleensä hän joi ja alkoi monologin jota oli pakko kuunnella, suunvuoroa en saanut, ja hän oikeastaan huusi kokoajan, siinä haukuttiin kaikki, niin vähemistöryhmät, exät, valtio, lääkärit, ihan kaikki. Opin pian etten kerro ystävistäni, työstäni juurikaan, koska jos siellä oli vain joku esim. homoseksuaali tai vaikka ei kantasuomalainen, niin ne haukuttiin aivan lyttyyn.

Jos sanoin vaikka ravintolassa, että olipa huonoa asiakaspalvelua, sain kuulla olevani sellainen hieno, tai siis lähinnä että luulin olevani jotenkin hieno. Jos hän käytti autonsa korjaamolla, jota minä käytin, oli se automaattisesti aivan p's'a paikka.

Tuollaisia ihme juttuja oli kokoajan, väsyin enkä enää jaksanut hoitaa itseäni, möllötin vain, toisen asiat ja tunteet menivät aivan vuoristorataa, en pysynyt yhtään mukana välillä edes siitä ottaako kahvia maidolla vai ilman..

No, ystäväthän minulta kaikkosivat tai vetäytäyvät kun minä en enää jaksanut pitää yhteyttä ja he eivät tienneet mitä minulle pitäisi tehdä, eivätkä viihtyneet miesystäväni seurassa.
Ystävät ovat kyllä olemassa, ja tiedän että kun jaksan niin eivät he minua ovat hylänneet.

Nyt on kulunut 3 viikkoa kun sain sen ehkä viimeisen niitin, taas oharit ja törkeää puhetta, huusin ja laitoin estot senjälkeen jokapaikkaan. Pikkuhiljaa alkaa olo paranemaan, tulee huonoja hetkiä, ikävää en ole tuntenut kertaakaan, en ole kertonut kenellekkään, tuntuu että kaikki on niin sekaisin omassa päässä vielä.