Millainen joulu teille tulossa?
Me minimalisoidaan! Haetaan kuusen oksia maljakkoon. Ei osteta uusia koristeita. Lapset saa valita 2 lahjaa kumpikin. Tehdään sellaisia ruokia mistä kaikki tykkää. Kasvispainotteista. Riisipuuroa johon piilotettu manteli. Ei tykätä syödä jotain yhtä samaa ruokaa monta päivää kuten laatikoita ja kinkkua tai vegepaistia. Karkkia ei tarjota älyttömiä määriä. Yhdessäoloa, lautapelien pelaamista, katsotaan vanhoja valokuvia. Ulkoillaan. Hyvää tulevaa joulua ja joulumieltä!
Kommentit (57)
Puolison kanssa ollaan kahdestaan. Ensimmäinen joulu tässä uudessa kodissa. Uusia koristeita ei tarvitse hankkia. Rauhallista oleilua kotosalla.
Siis miksi kaikki on tana vuonna viettamassa jotain mailman surumielisinta joulua? Muutenkin ollaan niin passiivis agressiivisia jokaisen asian kanssa, perus suomalaista naama norsun *alapaalla*.
Meilla on vauvasta tullut taapero joten todellakin vietetaan kivaa joulua! Hyvaa ruokaa (ei laatikoita ja perus suomi potaskaa, joka nayttaa silta itseltaan). Lahjoja ja leluja pojalle! On valot paalla eika kyhjoteta pimeassa 🤣
ruokatarpeet reppuun, ja sähköttömälle mettä-kämpälle käy köyhän matka. ukko lähtee jo päivää aikaisemmin, että pääsen lämpimään tönöön. lapset saattaa myös poiketa puolisoineen syömässä ja sitten ne ajetaan pois, että säilyy joulurauha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella synkkä.
Voimia sinulle
Minä itse olen kokenut yhden todella synkän ja surullisen joulun: lapseni menehtyi sairauteensa viikko ennen joulua!
Surumielinen ja haikea joulu tulossa. Appiukko kuoli juuri. Oli ihan hyvä tyyppi, vaikka mulla omat ongelmat hänen kanssaan olikin. Joulua on vietetty appivanhempien kanssa ja tietenkin nuoret aikuiset lapset mukana. Nytkin muuten normi joulu jouluruokineen ym., mutta vain yksi on joukosta poissa.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi kaikki on tana vuonna viettamassa jotain mailman surumielisinta joulua? Muutenkin ollaan niin passiivis agressiivisia jokaisen asian kanssa, perus suomalaista naama norsun *alapaalla*.
Meilla on vauvasta tullut taapero joten todellakin vietetaan kivaa joulua! Hyvaa ruokaa (ei laatikoita ja perus suomi potaskaa, joka nayttaa silta itseltaan). Lahjoja ja leluja pojalle! On valot paalla eika kyhjoteta pimeassa 🤣
Näemmä lukenut ketjua etkä silti ymmärtänyt miksi moni vastaajista? (ei kaikki)
Et laakson terävin muumi ole.
Me ollaan myös vähennetty jo vuosia. Joukukuusi kyllä laitetaan ja yksi valkoinen amaryllis ja pari hyasinttia tuoksumaan. Lahjoja ministi, kaikki saavat yleensä yhden lahjan. Mieluiten jotain tarpeellista ja kestävää, toivottua. Tänä vuonna mennään aattona illalliselle ravintolaan. Kotiin ostetaan vain vähän ruokaa, mitään kinkkuja ei olla paistettu vuosiin. Laatikotkaan ei ole meidän juttu. Kalapöytä joulupäiväksi ja pullo skumppaa. Kai sitä pitää miehelle ostaa ne vihreät kuulat. Kirjoja luetaan torkkupeitto päällä ja villasukat jalkaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivon kovasti, että saisin olla aaton yksin, isommat lapset puolisoidensa vanhemmilla, nuorin isällään. Olisi ihana nauttia hiljaisuudesta, viimeistellä ruokia ja lahjoja, illalla kävellä hautausmaalle ja lukea kirjaa, juoda vähän viiniä.. Joulupäivänä sitten kaikki lapset perheineen tulevat meille syömään ja saamaan lahjat. Saisi nauttia sekä rauhallisesta että meluisasta perhejoulusta. Se ei ole koskaan ennen onnistunut, sillä nuorimmainen ei ole koskaan ollut jouluna isällään muuta kuin käymässä. Tänä vuonna toivon, että viihtyisi siellä jopa yötä.
On se hirveetä kun joutuu omia lapsia katselemaan kotonaan!
Ei tuollaisten kannata lapsia hankkia ollenkaan.
Erilainen jokatapauksessa vuosikymmeniin. Kieltäydyin sukujoulun järjestämisestä ensimmäisen kerran. En halua viettää joulua keittiössä .
Mitä jos raapaisen tulitikun perseenne alle?
Terveisin : Pakkolahjoittaja täti
Ei minua tarvitse teititellä ja joulua en pahemmin vietä edes.
M33
Huono. Mies söi kuusen ja koira lähti.
Työn merkeissä menee osittain. Olen aatonaattona ja jouluaattona yövuorossa, joulupäivästä alkaa vapaat. Lapset on jo aikuisia ja isoja teinejä, ja ilmeisesti ainakin toinen aikuisista lapsista on jouluaattona aamuvuorossa töissä. Todennäköisesti siis kokoonnutaan jouluaattona iltapäivällä lasten isän luokse, syödään ja jaetaan lahjat jonka jälkeen mä menen töihin. Lapset tulee sitten joulupäivänä minun luokse ja jatketaan joulunviettoa kotosalla löhöillen, herkkuja syöden ja lautapelejä sekä korttipelejä pelaten
Ulkomaille. Kaikki on varattuna jo
Kanarialle pariksi viikoksi 22.12. lähtö. En malta odottaa! Viime joulu meni myös kanarian lämmössä.
En oikein tiedä. Mieheni vihaa joulun paineita ja ahdistuu oikeastaan koko joulusta. Siksi ollaan tähän asti vietetty joulua ihan kotona, meille on saanut tulla käymään mutta me emme ole lähteneet kiertämään sukua aattona. Ei joulukoristeita, ei jouluruokia, ei mitään perinteiden vuoksi pakollista mistä ei oikeasti nautita.
Nyt edessä on vauvan ensimmäinen joulu ja toivon että tämä linja jatkuu ainakin vielä nyt kun vauva ei joulusta mitään ymmärrä. En suostu ottamaan paineita ja kiertämään kaikkia isovanhempia ja viettämään suu irveessä täydellistä "vauvan ensimmäistä joulua", vaikka siihen on toiveita jo esitetty.
Työjoulu. En taida paljon mitään laitella, hiukan jouluruokaa pariksi päiväksi.