Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Mies kysyi, mitä haluan synttärilahjaksi, ostikin sitä mitä en halua lahjaksi
17.11.2022 |
Ollaan näistä synttäri- ja joululahjoista juteltu, kun tälleen pitkässä avioliitossa ja asuntovelkaisena ei minusta tarvitse enää ostaa jotain "vau"-lahjaa, joka olisi jokin mahtava ylläri tms. Vaan olen ottanut tavakseni toivoa jotain sellaista kohtuuhintaista, jota tarvitsen ja jonka olisin muutenkin ostamassa. Tulisi siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Synttärilahjaksi toivoin yhtä tiettyä kirjaa, joka hyödyttää mua mun työssäni. Hinta vähän päälle 30€. Olin katsonut, että kirjaa saa jokaikisestä kirja-verkkokaupasta tilattua.
Joskus vuosia sitten olen sanonut, että minulle ei kannata ostaa koruja, varsinkaan hopeakoruja lahjaksi, koska en hopean / valkokullan sävystä pidä ja käytän koruja todella harvoin. Ja kun koruja käytän, haluan käyttää just mielestä korua joka on kultakoru tai näyttävä ns. rihkamakoru. Että korujen osto kannattaa jättää mun omaksi jutukseni.
No siitä huolimatta mies kantaa lahjaksi aina niitä hopeakoruja, useimmiten just Kalevala-koruja, jotka varsinkin ovat kaikkea muuta kuin mun tyyliäni. Viikko sitten tänäkin synttärinä taas tuli lahjaksi Kalevala-korun hopeinen koru, josta en tykkää yhtään ja joka ei edes sovi mulle. Käytin korua sen illan, sit laitoin takas rasiaan.
Äsken mies kysyi, että mitä haluan joululahjaksi. Kerroin että sen samaisen kirjan jota toivoin jo synttärilahjaksi, ja miksi muuten et hankkinut sitä nimenomaista lahjaa vaan ostit hopeakorun, vaikka olen erikseen sanonut, etten niitä tykkää käyttää.
No tästä mies riehaantui ihan täysin ja hirveän mekkalan nosti, että olen uskomaton, kiittämätön, en ilahdu lahjoista joita hän hyvän hyvyyttään ostaa ja että se viimeisin korukaan ei ollut ihan halpa. Sanoin että sitä suuremmalla syyllä jos ostaa jotain kalliimpaa, pitäisi varmistua siitä että se on mieleinen, että nyt se raha meni vähän niinkuin hukkaan. Ja mies suuttui entistä enemmän. että se koru on hänestä *kaunis esine* eikä hän miettinyt onko se hopeaa vai mitä materiaalia.
Nähtävästi mun pitäisi vain aina ilahtua niistä lahjoista, joita mies keksii kotiin tuoda, ja käyttää niitä koruja, joista en pidä???
Sanoin ostavani itse itselleni sen kirjan joululahjaksi, enkä muuta tarvitse. Ja sanoin, että tästä lähtien minäkin ostan hänelle kauniita esineitä piittaamatta siitä, oletanko niiden olevan hänen makunsa mukaisia tai tarpeellisia. Juuri tilasin kirjan.
Sit menin suuttumuksen vallassa Kultajousen outlet-sivulle, tilasin miehelle oman makuni mukaisen hopeisen solmioneulan ja hopeiset kalvosinnapit. Ekan annan joululahjaksi, jälkimmäiset synttärilahjaksi ensi vuonna. Tiedän etteivät ne ole hänelle tarpeellisia, hän ei kalvosinpaitoja edes käytä ja solmiota vain harvoin, ja pitää solmioneuloja vanhanaikaisina. Mutta eihän tässä ole kysymys hänen tarpeistaan tai toiveistaan vaan siitä, mikä minusta on kaunis esine?? Kalliitkin olivat kyllä miehen velvollisuus on nyt ilahtua lahjastaan, eikö vaan?
Tilasin just
Kommentit (20)
Hah :D
Tuli mieleen vähän vastaava, kun mies osteli aina lahjaksi jotain seksiliikkeiden alusvaate-hepeniä. Ostinpa kerran hänelle sellaiset nahkaiset stringit ja velvoitin käyttämään seksin yhteydessä kuten minunkin piti niitä hirveitä rumia hepeniä pitää. Meni viesti perille ja hepeneiden antaminen lahjaksi loppui siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haiskahtaa vähän siltä, että havahtui sun synttäreihin liian myöhään, tajusi että kirjaa ei ehdi enään tilaamaan joten ajoi sitten lähimpään koruliikkeeseen ja osti sen Kalevalakorun. Mun isäni toimii ihan samalla tavalla. Koru on niin helppo lahja: vähän ns. kalliimpi ja parempi lahja, on nopeasti valittavissa kun pyytää myyjään valitsemaan puolestaan, ja korukauppoja & kultasepänliikkeitä on jokaisen automarketinkin yhteydessä, helppo noutaa.
Täälläkin yksi Kalevala-koruongelmainen. Mies tuo niitä aina lahjaksi, enkä ole saanut suoraan sanottua, etten tykkää niistä, ne on minusta kaikki niin vanhahtavia designiltaan ja jotenkin niin leimallisesti kalevalaa, vaikka olisi näitä uusia ja modernejakin, eikä Kuutar/Hannunvaakunaosastoa.
Olen yrittänyt vihjailla mutta ei mene perille. Häntä ei tunnu häiritsevän etten käytä niitä koskaan.
Saanko kysyä mikä Kalevala-koru kyseessä?
Olen jo vuosia sitten ruvennut ostamaan omat lahjani. Näin en pety. Useimmat miehet eivät ymmärrä lahjojen ostosta paljoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi eih, voin vain kuvitella ap:n riemastuksen kun on odottanut kirjaa ja sit tuleekin taas pikkupaketti ja kauhunsekaisin tuntein joutuu avaamaan että mikä hirvitys tällä kertaa... Ja sit pitää teeskennellä iloista, laittaa se kaulaan, ihastella peilin edessä...
Ihan hyvä että päätit antaa miehen antaa maistaa omaa lääkettään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuitin kerä liikkeeseen palauttamaan/vaihtamaan jos et tykkää. Ammattikirjallisuudestasi voit huolehtia itse, 30e kovakantisesta kirjasta ei ole hinta eikä mikään, vie vaikka korusi kaniin. Sinunhan ne ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi Kalevala-koruongelmainen. Mies tuo niitä aina lahjaksi, enkä ole saanut suoraan sanottua, etten tykkää niistä, ne on minusta kaikki niin vanhahtavia designiltaan ja jotenkin niin leimallisesti kalevalaa, vaikka olisi näitä uusia ja modernejakin, eikä Kuutar/Hannunvaakunaosastoa.
Olen yrittänyt vihjailla mutta ei mene perille. Häntä ei tunnu häiritsevän etten käytä niitä koskaan.
Kerron nyt pienen tarinan, jonka totuudenmukaisuudesta ei ole takeita. Prinssi Charlesille tarjottiin vanukasta. Prinssi Charles vihaa vanukasta, joten kun hänelle tarjoiltiin, hän huudahti ilahtuneena: "Oi, vanukasta, lempijälkiruokaani! En ole saanutkaan sitä pitkään aikaan, onpa mukavaa! Ihan aivan pikkuisen vain, kiitos, olen jo aivan täynnä." Hän sai vanukasta hyvin vähän, mutta isäntäväki oli tyytyväinen että olivat onnistuneet valitsemaan prinssille jälkiruuan, josta tämä piti erityisen paljon.
Tarinan opetus: Sanopa miehellesi kun seuraavan kerran saat tympeän Kalevalakorun:
"Oi, Kalevalakoru, onpa kaunis! Nyt mulla onkin näistä koruista jo kaikki mitä haluan, hankithan ensi kerralla jotain ihan muuta. En tarvitse enempää Kalevalakoruja. Kiitos vielä kerran, armas herkkupalaseni!"
Tai sit vaan: "nyt riittää nämä hemmetin Kalevalat."
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä mikä Kalevala-koru kyseessä?
https://www.korupaja.fi/kalevala-koru-teralehdet-riipus-vaaleansininen…
Tuollainen. Tuo on käsittääkseni myynnistä poistunut malli, ja viimeisiä eriä myydään siellä täällä vielä. Ei ole yhtään mun tyylinen, minusta sopisi nuoremmalle naiselle. Siksikin että tuo "ketju" on sellainen pantamainen lyhyt ja kiristävä. Muutenkaan ei ole mun juttuni ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko te naiset MIHINKÄÄN koskaan tyytyväisiä? Hitto viekööt mies ostaa KORUN sen sijaan että ostaisi jonkun tylsän kirjan ja siinäkin tekee väärin.
En käsitä teitä naisia
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te naiset MIHINKÄÄN koskaan tyytyväisiä? Hitto viekööt mies ostaa KORUN sen sijaan että ostaisi jonkun tylsän kirjan ja siinäkin tekee väärin.
En käsitä teitä naisia
Samaa mieltä. Miksi ostaa naiselle jotain mitä tämä haluaisi, kun voi ostaa hänelle jotain mistä itse pitää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te naiset MIHINKÄÄN koskaan tyytyväisiä? Hitto viekööt mies ostaa KORUN sen sijaan että ostaisi jonkun tylsän kirjan ja siinäkin tekee väärin.
En käsitä teitä naisia
Kuulehan AP:kin olisi ollut oikein tyytyväinen jos olisi saanut just sen kirjan jonka oli toivonut. Mikä voisi olla helpompaa kuin ostaa just se lahja jota toinen toivoo. Varsinkin kun kyse ei ole mistään harvinaislaatuisesta antiikkiesineestä jonka löytääkseen pitäisi kiertää ja koluta antiikkiliikkeitä Suomessa ja ulkomailla.
Lahjat on menettäneet arvonsa. Ainakin mitä tätä palstaa lukee. Itse olen varmaan todella alistettu jo lapsesta pitäen, koska kaikki muistaminen on ihana asia. Vaikka ei aina niin nappiin mene, mutta kyllä niitä pidetään ja käytetään tai ovat esillä.
Millä sitä uskaltaa ihmisille mitään antaa lahjaksi kun jos ei miellytä niin hyvä ettei sitä heitetä naamaan? Miksi sen lahjan pitää olla juuri sitä mitä haluaa tai edes jotain käytettävää? Mä en koruja ihan valtavasti käytä, mutta muistan edelleen hyvin lämmöllä isäni antaman korun. Korun, joka on ehkä hieman liian lyhyellä ketjulla, ei kovin arvokas, mutta se on mun isän antama. Muistan myös sen korvan lehteen asetettavan korun, jonka tätini antoi. Muistan myös sen kännykän ja ne kuoret, jotka vanhempani ostivat kun täytin 18. Vaikka kuorissa oli jalkapallon kuvia ja en jalkapallosta niin välitä. Se oli kuitenkin lahja, joka on minulle hankittu ja minua mietitty sillä hetkellä. Ilahdun valtavasti jos joku tuo karkkia tai kynttilän tai jonkin kirjan, jos saan mieheltä vaikka teetä kun tulee reissuiltaan. Se on se ajatus siinä takana: tämä henkilö on miettinyt minua tällä hetkellä kun on tehnyt hankinnan. Yleensä en mitään oikeastaan toivo, enkä harmistu jos mitään ei tule, mutta kaikki mitä olen saanut on myös tavalla tai toisella tallessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä mikä Kalevala-koru kyseessä?
https://www.korupaja.fi/kalevala-koru-teralehdet-riipus-vaaleansininen…
Tuollainen. Tuo on käsittääkseni myynnistä poistunut malli, ja viimeisiä eriä myydään siellä täällä vielä. Ei ole yhtään mun tyylinen, minusta sopisi nuoremmalle naiselle. Siksikin että tuo "ketju" on sellainen pantamainen lyhyt ja kiristävä. Muutenkaan ei ole mun juttuni ollenkaan.
Joo nuoren naisen koruhan tuo on. Hyvä rippi- tai ylioppilaslahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Lahjat on menettäneet arvonsa. Ainakin mitä tätä palstaa lukee. Itse olen varmaan todella alistettu jo lapsesta pitäen, koska kaikki muistaminen on ihana asia. Vaikka ei aina niin nappiin mene, mutta kyllä niitä pidetään ja käytetään tai ovat esillä.
Millä sitä uskaltaa ihmisille mitään antaa lahjaksi kun jos ei miellytä niin hyvä ettei sitä heitetä naamaan? Miksi sen lahjan pitää olla juuri sitä mitä haluaa tai edes jotain käytettävää? Mä en koruja ihan valtavasti käytä, mutta muistan edelleen hyvin lämmöllä isäni antaman korun. Korun, joka on ehkä hieman liian lyhyellä ketjulla, ei kovin arvokas, mutta se on mun isän antama. Muistan myös sen korvan lehteen asetettavan korun, jonka tätini antoi. Muistan myös sen kännykän ja ne kuoret, jotka vanhempani ostivat kun täytin 18. Vaikka kuorissa oli jalkapallon kuvia ja en jalkapallosta niin välitä. Se oli kuitenkin lahja, joka on minulle hankittu ja minua mietitty sillä hetkellä. Ilahdun valtavasti jos joku tuo karkkia tai kynttilän tai jonkin kirjan, jos saan mieheltä vaikka teetä kun tulee reissuiltaan. Se on se ajatus siinä takana: tämä henkilö on miettinyt minua tällä hetkellä kun on tehnyt hankinnan. Yleensä en mitään oikeastaan toivo, enkä harmistu jos mitään ei tule, mutta kaikki mitä olen saanut on myös tavalla tai toisella tallessa.
Niin, tavarat on tavallaan menettäneet arvonsa kun kaikilla on jo kaikkea, ja kaikilla on tavaraa ihan liikaakin. Niinpä kannattaa ostaa lahjaksi jotain sellaista, joka on varmasti mieluista ja toivottua. Jos ap:ltakin on mies kysynyt lahjatoivetta ja sit ostaakin jotain ihan muuta, niin eihän se silloin ole kovin mietitty tai harkittu temppu.
Elämyslahjojenkin kanssa kannattaa olla varovainen. Ystäväni sai sisaruksiltaan lahjaksi jonkun "illallinen pimeässä" -systeemin ravintolassa, oli kuulemma vaivaannuttavinta ikinä.
Ensin ajattelin, äh, mä en jaksa tällaista. Luin kuitenkin aloituksen, joka olikin hyvä ja pidän myös siitä suunnasta mihin tämä keskustelu on menossa. Jään innolla seuraamaan.
Vierailija kirjoitti:
Lahjat on menettäneet arvonsa. Ainakin mitä tätä palstaa lukee. Itse olen varmaan todella alistettu jo lapsesta pitäen, koska kaikki muistaminen on ihana asia. Vaikka ei aina niin nappiin mene, mutta kyllä niitä pidetään ja käytetään tai ovat esillä.
Millä sitä uskaltaa ihmisille mitään antaa lahjaksi kun jos ei miellytä niin hyvä ettei sitä heitetä naamaan? Miksi sen lahjan pitää olla juuri sitä mitä haluaa tai edes jotain käytettävää? Mä en koruja ihan valtavasti käytä, mutta muistan edelleen hyvin lämmöllä isäni antaman korun. Korun, joka on ehkä hieman liian lyhyellä ketjulla, ei kovin arvokas, mutta se on mun isän antama. Muistan myös sen korvan lehteen asetettavan korun, jonka tätini antoi. Muistan myös sen kännykän ja ne kuoret, jotka vanhempani ostivat kun täytin 18. Vaikka kuorissa oli jalkapallon kuvia ja en jalkapallosta niin välitä. Se oli kuitenkin lahja, joka on minulle hankittu ja minua mietitty sillä hetkellä. Ilahdun valtavasti jos joku tuo karkkia tai kynttilän tai jonkin kirjan, jos saan mieheltä vaikka teetä kun tulee reissuiltaan. Se on se ajatus siinä takana: tämä henkilö on miettinyt minua tällä hetkellä kun on tehnyt hankinnan. Yleensä en mitään oikeastaan toivo, enkä harmistu jos mitään ei tule, mutta kaikki mitä olen saanut on myös tavalla tai toisella tallessa.
Olen samaa mieltä. Onhan se ihanaa että joku muistaa ja haluaa ilahduttaa, vaikka se olisi jotain pientä ja vaatimatontakin.
...vaan kun vasiten sanot, että ET halua jotakin, ja silti juuri sen saat, niin eihän se viesti ilahduttamisen halusta. Se viestii hyvällä tulkinnalla piittaamattomuudesta, huonolla tulkinnalla vittuilusta.
Vai teki henkilö niin?