Väkivallan jälkeen. Kyvyttömyys muistaa jälkeenpäin tapahtumia kunnolla. Tunneyhteys kadoksissa itseensä. Voiko hakea apua vaikka suhde on ohi?

En tiedä mitä olen kokenut ja silti kun edes yritän muistella ja näen tapahtumat kuvina mielessäni, en saa siihen tunneyhteyttä. Lähinnä mietin, että tapahtuiko se oikeasti ja miksi ihmeessä niin tapahtui.
Mietin myös, että olikohan se omaa vikaani ja pitäisikö asia vain haudata vielä syvemmälle.

Esimerkiksi olin muuttamassa miehen luokse. Oli päivää vaille valmista, että haetaan yhdessä tavarani. Illalla kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä mies pahoinpiteli minua fyysisesti. Saattoi sitä ennen olla tönimistä ja henkistä väkivaltaa nyt ainakin oli. Elin niin sumussa, etten ymmärtänyt tapahtuneita kunnolla. Sitä käpertyi itseensä, jonnekin tiedostamattomuuden ja tiedostamisen välitilaan. Se väkivalta tuona iltana oli se, että mies seurasi perässäni makuuhuoneeseen ja kirosi, en muista mitä hän sanoi mutta oli vihainen ja silmät olivat tummat, vihaiset, hän katsoi minua ja otti kiinni molemmin käsin kaulani ympäriltä, puristi lujaa ja katsoi suoraan silmiin. Kunnes tapahtuma oli ohi ja muistaakseni lysähdin lattialle ihmettelemään, että mitä juuri tapahtui. Se jäi mieleen mutta en osannut ottaa tilannetta vakavasti, aivan kun sitä ei olisi tapahtunut. En osannut käsitellä sitä ja keksin tekosyitä, mies oli juonut alkoholia eikä "muistanut" seuraavana päivänä. Varmasti muisti mutta aina laittoi muistamattomuuden piikkiin kaikki tilanteet, jolloin kuritti minua äärimmäisillä tavoilla. Niitä on useita ja takautumia tulee tässä kirjoittaessa mieleen. Se aika elämästäni oli kuin olisi elännyt elokuvaa, joka ei ollut todellisuutta.
Nyt olen ehkä maan pinnalla takaisin mutta siitä huolimatta on outo tunne minussa. Rajat ovat tulleet takaisin, on vähän itsekunnioitustakin taas. Silti olen oireillut paljon. En oikein vieläkään ymmärrä tapahtuneita tai osaa käsitellä, enkä koe itseäni ihan normaaliksi.

Terapiaan olen menossa vielä mutta siihen on aikaa. Kannattaako varailla aikaa väkivaltaa kokeneiden palveluihin? Vai yritänkö vain kestää terapiaan asti. Ei ole hajuakaan mitä ja minne pitäisi mennä ja tehdä. Mies on edelleen elämässäni mutta emme seurustele, hän on "kaveri" ja pidän turvallisen etäisyyden (uskottelen itselleni ainakin). Aivan kuin olisimme eronneet sovinnolla ja unohtaneet menneet. En osaa katsoa tilannetta realistisesti koska olen halunnut unohtaa, siitä huolimatta takautumia tulee, näen miehen silmät ja raivon, näen myös painajaisia lähes joka yö.