Lue keskustelun säännöt.
Väkivallan jälkeen. Kyvyttömyys muistaa jälkeenpäin tapahtumia kunnolla. Tunneyhteys kadoksissa itseensä. Voiko hakea apua vaikka suhde on ohi?
15.11.2022 |
En tiedä mitä olen kokenut ja silti kun edes yritän muistella ja näen tapahtumat kuvina mielessäni, en saa siihen tunneyhteyttä. Lähinnä mietin, että tapahtuiko se oikeasti ja miksi ihmeessä niin tapahtui.
Mietin myös, että olikohan se omaa vikaani ja pitäisikö asia vain haudata vielä syvemmälle.
Esimerkiksi olin muuttamassa miehen luokse. Oli päivää vaille valmista, että haetaan yhdessä tavarani. Illalla kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä mies pahoinpiteli minua fyysisesti. Saattoi sitä ennen olla tönimistä ja henkistä väkivaltaa nyt ainakin oli. Elin niin sumussa, etten ymmärtänyt tapahtuneita kunnolla. Sitä käpertyi itseensä, jonnekin tiedostamattomuuden ja tiedostamisen välitilaan. Se väkivalta tuona iltana oli se, että mies seurasi perässäni makuuhuoneeseen ja kirosi, en muista mitä hän sanoi mutta oli vihainen ja silmät olivat tummat, vihaiset, hän katsoi minua ja otti kiinni molemmin käsin kaulani ympäriltä, puristi lujaa ja katsoi suoraan silmiin. Kunnes tapahtuma oli ohi ja muistaakseni lysähdin lattialle ihmettelemään, että mitä juuri tapahtui. Se jäi mieleen mutta en osannut ottaa tilannetta vakavasti, aivan kun sitä ei olisi tapahtunut. En osannut käsitellä sitä ja keksin tekosyitä, mies oli juonut alkoholia eikä "muistanut" seuraavana päivänä. Varmasti muisti mutta aina laittoi muistamattomuuden piikkiin kaikki tilanteet, jolloin kuritti minua äärimmäisillä tavoilla. Niitä on useita ja takautumia tulee tässä kirjoittaessa mieleen. Se aika elämästäni oli kuin olisi elännyt elokuvaa, joka ei ollut todellisuutta.
Nyt olen ehkä maan pinnalla takaisin mutta siitä huolimatta on outo tunne minussa. Rajat ovat tulleet takaisin, on vähän itsekunnioitustakin taas. Silti olen oireillut paljon. En oikein vieläkään ymmärrä tapahtuneita tai osaa käsitellä, enkä koe itseäni ihan normaaliksi.
Terapiaan olen menossa vielä mutta siihen on aikaa. Kannattaako varailla aikaa väkivaltaa kokeneiden palveluihin? Vai yritänkö vain kestää terapiaan asti. Ei ole hajuakaan mitä ja minne pitäisi mennä ja tehdä. Mies on edelleen elämässäni mutta emme seurustele, hän on "kaveri" ja pidän turvallisen etäisyyden (uskottelen itselleni ainakin). Aivan kuin olisimme eronneet sovinnolla ja unohtaneet menneet. En osaa katsoa tilannetta realistisesti koska olen halunnut unohtaa, siitä huolimatta takautumia tulee, näen miehen silmät ja raivon, näen myös painajaisia lähes joka yö.
Kommentit (25)
Amazon audible trial hakuun ptsd. Mulla käy noin yllättävissä tilanteissa. Lapsena äiti painoi alas. Stressaan valtavasti sosiaalisia tilanteita. Pelkään ennen ja jälkeen mokaavani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on ptsd tai jotain sellaista.
En osaa auttaa, yritä päästä terapiaan.
jos et pääse, tuo menee ajan kanssa ohitse. Yritä keskustella ystävien kanssa, katko kaikki välit mieheen.
Kun jotain itselle käsittämätöntä tapahtuu, siis jotain ksäittämättömän pahaa, ja erityisesti yllättäen, tuollainen epätodellinen fiilis mitä kuvailet on TÄYSIN NORMAALI.
Sussa ei ole mitään vikaa. Itselläni oli sama yllättävän pahoinpitelyn jälkeen.
Ajan kanssa meni ohitse. Anna itsellesi aikaa, ja etsi ihmisiä jotka ei vähättele sun kokemusta. Tuota ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut.
Katkase yhteydenpito tuohon mieheen. Hanki harrastuksista terveitä ihmissuhteita. Terapian tarve ois akuutti. Ennen sitä blokkaa exä.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä miehen hengaillessa taustalla. Better Help varojen antaessa myötä.
Hae ihmeessä apua, niin pääset eteenpäin ja kauas miehestä.
Kuulostaa ihan traumastressiltä eikä mikään ihmekkään.
Älä pidä yhteyttä mieheen, joka on pahoinpidellyt sinua. En ymmärrä miksi jotkut väenväkisin haluaa liukastella paskaan???
Rikosilmoitusko jäi tekemättä?
Kaikkea hyvää sulle, ja ymmärrä katkaista nyt se yhteydenpito tuohon hirviöön. Et ansaitse mitään dissaamista häneltä, sinun pitää rakastaa itseäsi enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ptsd tai jotain sellaista.
En osaa auttaa, yritä päästä terapiaan.
jos et pääse, tuo menee ajan kanssa ohitse. Yritä keskustella ystävien kanssa, katko kaikki välit mieheen.
Kun jotain itselle käsittämätöntä tapahtuu, siis jotain ksäittämättömän pahaa, ja erityisesti yllättäen, tuollainen epätodellinen fiilis mitä kuvailet on TÄYSIN NORMAALI.
Sussa ei ole mitään vikaa. Itselläni oli sama yllättävän pahoinpitelyn jälkeen.
Ajan kanssa meni ohitse. Anna itsellesi aikaa, ja etsi ihmisiä jotka ei vähättele sun kokemusta. Tuota ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut.
Ei se ptsd mihinkään itsestään katoa, painuu vaan jonnekin upoksiin ja putkahtaa sieltä uudelleen esiin kun jotakin siitä muistuttavaa tapahtuu. Asia / tapahtuma täytyy käsitellä jotta trauman saa purettua. Terapiaan siis.
Olipa väkivalta henkistä, fyysistä tai molempia niin sen pitää olla punainen lippu. Kumman vaikeaa tämä on monen naisen ymmärtää. Sitten ihmetellään risaista elämää ja tarvitaan terapiaa. Ihmisen pitää ottaa vastuu itsestään. Kukaan muu ei hyvää elämää tuota. Se pitää itse tehdä. Ensi askel on surkean suhteen lopullinen päättäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapahtuneen jälkeen menitkö kuin automaattiohjauksella eteenpäin? Todella ikävää ja olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista. En ehkä olisi sinuna enää yhteyksissä tähän exään. Hänen tapaamisensa voi olla haitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ptsd tai jotain sellaista.
En osaa auttaa, yritä päästä terapiaan.
jos et pääse, tuo menee ajan kanssa ohitse. Yritä keskustella ystävien kanssa, katko kaikki välit mieheen.
Kun jotain itselle käsittämätöntä tapahtuu, siis jotain ksäittämättömän pahaa, ja erityisesti yllättäen, tuollainen epätodellinen fiilis mitä kuvailet on TÄYSIN NORMAALI.
Sussa ei ole mitään vikaa. Itselläni oli sama yllättävän pahoinpitelyn jälkeen.
Ajan kanssa meni ohitse. Anna itsellesi aikaa, ja etsi ihmisiä jotka ei vähättele sun kokemusta. Tuota ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut.
Ei se ptsd mihinkään itsestään katoa, painuu vaan jonnekin upoksiin ja putkahtaa sieltä uudelleen esiin kun jotakin siitä muistuttavaa tapahtuu. Asia / tapahtuma täytyy käsitellä jotta trauman saa purettua. Terapiaan siis.
Ja vielä jatkona tuohon korostan, että sinun reaktiosi on siis täysin terve (ja yleinen) reaktio sellaisessa tilanteessa, jossa mieli kohtaa jonkin niin järkyttävän tapahtuman, ettei se pysty sitä siinä hetkessä käsittelemään. Eli eräänlainen vikavirtakytkin-ilmiö, joka suojelee omaa mieltäsi hajoamiselta.
Trauma on purettavissa hallitusti terapiassa. Silmänliiketerapiasta (EMDR) voi käsittääkseni olla hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa väkivalta henkistä, fyysistä tai molempia niin sen pitää olla punainen lippu. Kumman vaikeaa tämä on monen naisen ymmärtää. Sitten ihmetellään risaista elämää ja tarvitaan terapiaa. Ihmisen pitää ottaa vastuu itsestään. Kukaan muu ei hyvää elämää tuota. Se pitää itse tehdä. Ensi askel on surkean suhteen lopullinen päättäminen.
Et ole kotioloista kuullu? Terapiassa opetellaan asettamaan rajoja.
Ilmeisesti suhteenne kesti ihan jonkin aikaa, etkä vieläkään ole päässyt täysin miehestä eroon. Tuo epätodellisuuden tunne tulee dissosiaatiosta, joka on ollut pelastuskeino noissa selvästi henkeä uhkaavissa väkivaltatilanteissa. Mies, oma miehesi on yllättäen kuristanut sinut tajuttomaksi, ts. et ole voinut tilanteessa tietää, jäätkö henkiin. Tuolloin ihminen herkästi siirtyy ns. itsensä ulkopuolelle itseään suojellakseen ja todellisuuden jotenkin kasassa pitääkseen, jottei luhistu ja tuhoudu. Väkivallan raakuus huomioiden olet toiminut erittäin viisaalla tavalla, mies olisi saattanut tosiaan tappaa sinut vaihtoehtoisissa skenaarioissa. Hänen kanssaan asioiden käsittelyä en edes yrittäisi, niin vaaralliselta hän vaikuttaa. Mutta ole kiltti ja jonkin tekosyyn varjolla tästä lähin peru kaikki tapaamiset, et ole vieläkään turvassa niin kauan kun miehellä on pääsy luoksesi. Todellakin olet oikeutettu terapiaan ja sinun tulee sitä saada. Ja tällainen ei kyllä helpota ns. itsekseen, ainakaan, jos haluaa vielä joskus luottaa kehenkään toiseen ihmiseen.
Tapasi kertoa asiasta on kyllä hyvin tyypillinen vakavan lähisuhdeväkivallan uhrille. Toivotan paljon hyvää jatkossa ja parempaa vointia. Muista, että tuo paha ei johtunut sinusta, vain siitä toisesta. Onneksi olet vielä elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin, että on todella vaikeaa ymmärtää miksi ihminen menee pahoinpitelijänsä luokse takaisin. Eihän siinä ole mitään järkeä. Dynamiikka on vain niin sairas - ettei tiedä oikeaa tai väärää. On vaikeaa suhtautua, on vaikeaa hahmottaa mitä tapahtuu. Eikä sitä edes haluaisi ajatella, haluaa onnellisen lopun ja muistaa hyvät hetket. Myös sitä syyttää itseään, ehkä tapahtuneet oli oma vikani ja täytyy korjata tilanne.
Olen ollut myös kiitollisuudenvelassa ja olen herkästi syyllistyvä ihminen. Nykyään ei onneksi ole paljoa tunteita jäljellä. Ei vain tunnu juuri miltään ja mies on itselleni vain yksi leikkikalu, minusta on ehkä tullut hänen kaltaisensa meidän välisessä suhteessa. En halua satuttaa mutta ei meillä ole enää muuta kuin kaksi tyhjää kuorta toistensa seurassa. Samalla näen häntä niin harvoin, että en edes miellä olevani hänen kanssaan minkäänlaisessa suhteessa. Valehtelen kai itselleni.
Minulla olisi ollut terapiaan jo ajat sitten asiaa. Olen kasvanut alkoholistien kanssa, väkivaltaa nähnyt kotona. Äitini oli hirviö humalassa ja hylkäämisiä tapahtui. Asiat eivät ole mustavalkoisia enkä aina itsekään tiedä mikä impulssikontrollin hallitsemattomuus itseäkin vaivaa kun sabotoin omaa hyvinvointiani joskus. Tästä tietenkin soimaan itseäni. Masennuskaudet tuttuja.
Ketään en kuitenkaan satuta, vain itseäni. Yritän kyllä selvitä ja tähdätä sinne terapiaan kunhan pääsen ensin psykiatrille, jonne aika varattuna.
Ap
Sun kannattaisi lopettaa väkivaltaisen miehen kanssa "ystävyys". Mies voi hyökätä uudelleen päälle ihan koska tahansa(?), ellet lopeta yhteydenpitoa kokonaan. Älä kerro kasvokkain erosta, voit joutua muuttamaan vielä jos hän ei jätä rauhaan, vaikka kai jotkut tajuavat lähteä. Estä mies somessa. Soittele vaikka äidille tai serkulle, jos ei voi olla yksin tai joku vanha kiva luokkakaveri. Etsi uusi elämä, mutta se ei tule ellet irrota vanhasta. Älä ota uutta miestä asumaan kanssasi, koska alkoholia juovat tai jotain käyttävät voivat käydä käsiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok. Älä soittele äidille, jos on tuollainen. Onko sukulaisissa joku selvä, joka ei juo.
Vierailija kirjoitti:
Tapahtuneen jälkeen menitkö kuin automaattiohjauksella eteenpäin? Todella ikävää ja olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista. En ehkä olisi sinuna enää yhteyksissä tähän exään. Hänen tapaamisensa voi olla haitaksi.
Kyllä. Katosin ehkä tuon jälkeen vielä enemmän jonnekin syvyyteen. Jonnekin muualle ja jatkoin vain elämää. Yhä enemmän yrittäen suorittaa ja olla parempi ihminen, tehdä enemmän ja näyttää, että olen rakkauden arvoinen. Kunnes masennuin lopulta, tilanteet kärjistyi. Joskus olin ulos lukittuna ilman puhelinta ja avaimia, ilman laukkua, talvella. Joskus olin lyötynä maahan. Joskus nöyryytettynä miehen ystävien edessä. Koko ajan rajojeni yli käveltiin ja sitten taas nostettiin jalustalle, sekä että.
Menin aivan sekaisin ja muistan sen todella tyhjän tunteen kun minussa ei ollut enää mitään jäljellä henkisesti. Persoonani oli kuollut hetkellisesti. Pääsin kuitenkin jossain vaiheessa pois miehen luota fyysisesti. Aloitin kaiken uudestaan alusta toisella paikkakunnalla.
Jotkin tilanteet johtivat kuitenkin siihen, että näimme uudestaan. Mies osaa keskustella joskus aikuismaisen rauhallisesti ja on hyväntahtoinen, se oli kuin olisin lunastanut kaiken menettämäni takaisin päin itselleni. Kuin olisin päässyt voiton puolelle ja saaneeni kärsimyksille vastetta. Kun on menettänyt niin paljon, haluaa edes sen vähän takaisin kun ei ole enää mitään.
Ap
Tämä on toinen väkivaltainen suhde. Ensimmäisestä luulin selviytyneeni täysin ja päätin unohtaa vain. Se oli todella turmelevaa, sillä olin nuorempi ja se oli ensimmäinen parisuhteeni. Se oli kuitenkin niin kamala rasti, että en ole pystynyt asiaa käsittelemään. Niinpä jatkoin elämääni ja muutin pois, en ole sen koommin ollut yhteydessä mutta kuullut kautta rantain, että on ollut väkivaltainen muillekin. Näen kuitenkin hänestäkin vielä 10 vuoden jälkeen painajaisia joskus ja takautumia tulee. Nykyään ymmärrän, että olisi pitänyt vain mennä jo silloin terapiaan, ehkä en olisi astunut tähän miinaan. Olin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, ettei se enää vaikuta minuun. Tein töitä hulluna ja halusin vain unohtaa menneen elämäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti suhteenne kesti ihan jonkin aikaa, etkä vieläkään ole päässyt täysin miehestä eroon. Tuo epätodellisuuden tunne tulee dissosiaatiosta, joka on ollut pelastuskeino noissa selvästi henkeä uhkaavissa väkivaltatilanteissa. Mies, oma miehesi on yllättäen kuristanut sinut tajuttomaksi, ts. et ole voinut tilanteessa tietää, jäätkö henkiin. Tuolloin ihminen herkästi siirtyy ns. itsensä ulkopuolelle itseään suojellakseen ja todellisuuden jotenkin kasassa pitääkseen, jottei luhistu ja tuhoudu. Väkivallan raakuus huomioiden olet toiminut erittäin viisaalla tavalla, mies olisi saattanut tosiaan tappaa sinut vaihtoehtoisissa skenaarioissa. Hänen kanssaan asioiden käsittelyä en edes yrittäisi, niin vaaralliselta hän vaikuttaa. Mutta ole kiltti ja jonkin tekosyyn varjolla tästä lähin peru kaikki tapaamiset, et ole vieläkään turvassa niin kauan kun miehellä on pääsy luoksesi. Todellakin olet oikeutettu terapiaan ja sinun tulee sitä saada. Ja tällainen ei kyllä helpota ns. itsekseen, ainakaan, jos haluaa vielä joskus luottaa kehenkään toiseen ihmiseen.
Tapasi kertoa asiasta on kyllä hyvin tyypillinen vakavan lähisuhdeväkivallan uhrille. Toivotan paljon hyvää jatkossa ja parempaa vointia. Muista, että tuo paha ei johtunut sinusta, vain siitä toisesta. Onneksi olet vielä elossa.
Kiitos tästä. Itseasiassa en ole käsitellyt näitä tapahtumia pitkään aikaan. Olen jo kokenut olevani voiton puolella mutta tänään pitkästa aikaa mietin tätä kaikkea. Nyt kun taas olen mielessäni siellä helvetissä ja muistelen kaikkea tapahtunutta ja tunteitani, niin sama olotila valtaa. Nyt tuntuu siltä, että olen henkisesti väsynyt ja mietin, että miten selviän tästä kaikesta hyvään elämään.
Haluan miehestä kokonaan eroon. Vihaan häntä, halveksun häntä ja ajatus hänestä etoo minua. Tekisi mieli sanoa hänelle jotain tunteistani mutta samalla tiedän, ettei minulla ole häneen minkäänlaista kosketuspintaa henkisellä tasolla. Se olisi kuin seinälle yrittäisi selittää ja huutaa. Ei minkäänlaista vastausta, ei minkäänlaista yhteyttä. Laitan estot päälle, en vain tiedä miten selviän eteenpäin oikeasti. Pelkään, että romahdan totaalisesti kun joudun kohtaamaan kaiken ja ymmärtämään mitä on oikeasti ollut.
Haluan vielä korjata, vaikka ei sillä suurta merkitystä ole. Mies ei kuristanut minua tajuttomaksi vaan päästi irti ja minulla ei ollut muuta ajatusta kuin mennä lattialle hiljaa selviytymään kun mies lähti huoneesta pois. En tiennyt yhtään mitä tekisin enkä muista miten tuon jälkeen etenin sinä iltana. Seuraavat päivät oli jollain tasolla shokissa ja poissaoleva.
Ap
Taas tämä sama. Et ole siis edelleenkään edes varannut aikaa psykiatrille terapiaan päästäksesi. Sori, minulta ei enää heru myötätuntoa koska et näemmä edes halua toipua vaan jäädä uhriutumaan. Älkää mahdollistako tämän ihmisen sairastamista.
Soittele AP paikkakuntasi akuuttipsykiatriaan ja kerro tuo kaikki. Saat hoitajalle juttuajan ja ehkä sen psykiatrin nopeammin.
Olethan tehnyt rikosilmoitukset? Tee ne. Vaikka susta nyt tuntuu jopa ettei kiinnosta ja haluat vaan unohtaa, niin sua jää kaivelemaan myöhemmin kun alat näkemään asiat realistisesti.
Sä olet itse sairastunut myös jonkinlaiseen läheisriippuvuuteen.
Rikosuhrikeskuksesta saat myös tukihenkilön, joka auttaa sua prosesseissa, heihin voit ottaa yhteyttä vaikka netin chatin kautta.
Ehdottomasti ne rikosilmoitukset. Tuommosia sontaläjiä ei pitäis päästää kun koira veräjästä. Ja sillä saa ehkä niitä seuraavia uhreja tajuamaan lähtemään ajoissa.
Myöskään tuo ptsd pitkittyessään ei ole kivaa, mitä enemmän pohdit (tai siis olet pohtimatta ja yrität työntää niitä pois) itsekseen, sitä kauemmas paraneminen ulottuu.
Kuinka neuvoisit ystävääsi tai sukulaista tuollaisessa tilanteessa?
Asun siis omillani. Minulla on ihan uusi oma elämäni toisessa kaupungissa. Siinä ei ole ketään ihmistä ja teen lähinnä vain töitä. Pidän itselleni seuraa. Joskus juon.
Sitten joskus näemme miehen kanssa "kavereina". Hän on kuin auttava ritari yksinäisyydessäni. En pysty uusiin ihmissuhteisiin enkä halua olla miehen kanssa yhdessä. Sitten vain joskus juomme ja lähden takaisin kotiin. En vain välitä muusta kuin siitä, että on seuraa ja meillä on hauskaa, nauramme ja teemme ruokaa yhdessä. Keskustelemme myös kaikesta elämään liittyvästä. Väkivalta on unohtunut ja vaikka edelleen hän piikittelee ja haluaa henkisesti hetkellisesti nujertaa, niin siitä huolimatta minua vain naurattaa tilanne tai sitten ei ole tunteita, ärähdän vain takaisin ja jatkan yhtään analysoimatta koko tilannetta.
En tiedä mitä tapahtuu ja miksi näin on. En ole oma itseni eikä todellisuudentajua sillä tavalla kai ole vaikka pinnallisin puolin pärjäänkin ihan ok.
Ap