Puhumattomat suhteet/liitot

Eksäni edellinen suhde päätyi pystyynkuolleeksi kämppissuhteeksi, josta naisystävä lopulta lähti yllätyksenä toisen matkaan. Yritti myös mun kanssa tuota, mutta minä en sitä hyväksy, minun kanssani puhutaan ja piste. Hän oppi puhumaan mun kanssani ja ero tuli muista syistä.

Eksän vanhemmat eivät puhuneet asioista koskaan, ja kuoleman jälkeen löytyikin aivan ihmeellisiä asioita henkilökohtaisista tavaroista. Olivat koko avioliittonsa kuolemaan asti kylmässä sodassa keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Eksäni edellinen suhde päätyi pystyynkuolleeksi kämppissuhteeksi, josta naisystävä lopulta lähti yllätyksenä toisen matkaan. Yritti myös mun kanssa tuota, mutta minä en sitä hyväksy, minun kanssani puhutaan ja piste. Hän oppi puhumaan mun kanssani ja ero tuli muista syistä.

Eksän vanhemmat eivät puhuneet asioista koskaan, ja kuoleman jälkeen löytyikin aivan ihmeellisiä asioita henkilökohtaisista tavaroista. Olivat koko avioliittonsa kuolemaan asti kylmässä sodassa keskenään.

Niin tuohan siinä on varmaan vaarana että tulee pelkäksi kaverisuhteeksi... mutta miten sitä oppis puhumaan? Ja jos itse olen joskus jotain vähänkin syvällisempää aloittanut niin vastassa on syvä hiljaisuus tai kattoo mua kuin avaruusolentoa, joten viimeisetkin yritykset on multa hävinnyt.

Totta kai edellisessä suhteessani (11v) oli muitakin ongelmia, mutta niistä olisi ehkä voinut selvitä, jos mies olisi suostunut puhumaan.

Ikäviä asioita ei joko ollut lainkaan olemassa tai ne olivat "minun" ongelmiani eli mies ulkoisti itsensä parisuhdehaasteista. Viimeiset neljä vuotta olivat valitettavan ajanhukkaa, kesti kauan että sain koottua itseni ja lähdettyä. Totta kai ero tuli miehelle puun takaa; hän ei ymmärtänyt, että kun vuosia jättää sekä puhumisen että kuuntelun väliin, niin ei siinä vieressä enää ole rakas ja tuttu ihminen vaan yhdentekevä tuntematon.

Nykyisessä suhteessa perattiin jo alkumetreillä edellisten suhteiden kompastinkivet. Oli yllättävää ja ihanaa, kun nykyinen mieheni osaa ja haluaa puhua. Kommunikaatio pelaa ja se tuntuu mahtavalta.

Onpa hyvä kuulla kokemuksia täältä. Eli todennäköisesti hyvin tässä ei tule käymään, mutta vielä jättämisen ajatuskin koskee liian paljon...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksäni edellinen suhde päätyi pystyynkuolleeksi kämppissuhteeksi, josta naisystävä lopulta lähti yllätyksenä toisen matkaan. Yritti myös mun kanssa tuota, mutta minä en sitä hyväksy, minun kanssani puhutaan ja piste. Hän oppi puhumaan mun kanssani ja ero tuli muista syistä.

Eksän vanhemmat eivät puhuneet asioista koskaan, ja kuoleman jälkeen löytyikin aivan ihmeellisiä asioita henkilökohtaisista tavaroista. Olivat koko avioliittonsa kuolemaan asti kylmässä sodassa keskenään.

Niin tuohan siinä on varmaan vaarana että tulee pelkäksi kaverisuhteeksi... mutta miten sitä oppis puhumaan? Ja jos itse olen joskus jotain vähänkin syvällisempää aloittanut niin vastassa on syvä hiljaisuus tai kattoo mua kuin avaruusolentoa, joten viimeisetkin yritykset on multa hävinnyt.

Jos ette itse osaa niin ammattilainen auttaa. Minä sanoin eksälle, että puhumattomuus on myrkkyä mitä en hyväksy. Takellellen vastaili mun kysymyksiin ja otti minusta mallia kun puhuin tunteista. Kannustin ja patistin vuorotellen. Sittemmin puhuminen sujui jo oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai edellisessä suhteessani (11v) oli muitakin ongelmia, mutta niistä olisi ehkä voinut selvitä, jos mies olisi suostunut puhumaan.

Ikäviä asioita ei joko ollut lainkaan olemassa tai ne olivat "minun" ongelmiani eli mies ulkoisti itsensä parisuhdehaasteista. Viimeiset neljä vuotta olivat valitettavan ajanhukkaa, kesti kauan että sain koottua itseni ja lähdettyä. Totta kai ero tuli miehelle puun takaa; hän ei ymmärtänyt, että kun vuosia jättää sekä puhumisen että kuuntelun väliin, niin ei siinä vieressä enää ole rakas ja tuttu ihminen vaan yhdentekevä tuntematon.

Nykyisessä suhteessa perattiin jo alkumetreillä edellisten suhteiden kompastinkivet. Oli yllättävää ja ihanaa, kun nykyinen mieheni osaa ja haluaa puhua. Kommunikaatio pelaa ja se tuntuu mahtavalta.

Minäkin sanoin eksälle, että tuskinpa hänen naisystävänsä lähti yllättäen. Eksä ei vaan osannut kuunnella tai puhua asioista. Tajusi ja myönsi asian jälkikäteen.

Kyllä on vaikeaa olla läheisessä ihmissuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei suostu puhumaan. Jos on erimielisyyttä, jäävät ne usein kunnolla sopimatta, kun puhumaton ei kykene edes pyytämään anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa. Asiat pitäisi vain lakaista maton alle, tai korkeintaan ne voi kuitata jollain humoristisella ja vähättelevällä kommentilla. Tilanne on aivan toivoton, jos puhumaton ihminen on vieläpä hyvin empatiakyvytön, tai ainakin kykenemätön ilmaisemaan empatiaa, tai muitakaan lämpimiä tunteita. Jos itselläsi on vaikeaa, vastassa voi olla pelkkä hiljaisuus. Tämän asian kanssa olen nyt pari vuotta painiskellut, ja kovasti näyttää siltä, että yhteistä tulevaisuutta ei ole olemassa.

Aivan hirveää henkistä väkivaltaa puhumattomuus. Kärsin siitä jo lapsuudenkodissa ja kun oma liitto lähti niille raiteille niin turhan kauan jaksoin odotella toisen innostuvan taas verbaalisesta kanssakäymisestä. En koe eroa epäonnistumiseksi vaan epäterveen mallin katkaisuksi.

Ja kyllä on ihanaa, kun nykyinen puoliso osaa puhua!

Huomasin jossain vaiheessa antaneeni periksi. Eli en enää edes yrittänyt ymmärtää mitä toisen päässä liikkui, enkä vaivautunut kertomaan hänelle mitä mun. Pian sen jälkeen aloinkin pikku hiljaa tehdä lähtövalmisteluja. Itse ero oli lopulta nopea ja ainakin mulle suht kivuton, kun se henkinen sidehän oli jo lähes poikki muutenkin siinä vaiheessa.