Lue keskustelun säännöt.
ilkassa luki tänään että s-joella keisarileikattu tänä vuonna 32 äitiä synnytyspelon vuoksi
06.11.2006 |
ja että pelko voi rajoittaa päivittäistä elämää. mitenkähän sais ton pelon kitkettyä äideiltä. kautta aikojen on lapset syntyny alateitse ja jälkeenpäin on paljon helpompi olo kuin leikatulla. en halua leikkausta. minun mielipiteeni vain on tämä...
Kommentit (40)
Sinun synnytyspelkosi ei ole yksin sinun vaan isompi makrotason ongelma!
Pienistä puroista se joki syntyy!
Ihan sama jos joku sanoisi, että eihän se haittaa jos minä huijaan Kelaa, ei se ole sinulta pois! Vitsit ei tuollaiset saisi edes lisääntyä, jos on ajatusmaailma ja henkinen kehitys ja arvomaailma 3-vuotiaan tasolla!
MINÄMINÄMINÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytyspelko ei ole oma valinta. Hyvä, että siitä kärsivät otetaan huomioon.
Synnytys kesti lähes 2 vuorokautta, ponnistusvaihe liki 2 tuntia, josta seurauksena pahat repeämät; kohdunkaulaa ja emättimen pohjaa myöten kaikki jouduttiin kursimaan kasaan, ja ompelemassa kävi yksi jos toinenkin lääkäri. Vauva oli liian iso minulle, sanoi kätilö jälkeenpäin. (oli arvioitu moneen kertaan, jopa kuvattu lanti yms. Kukaan ei uskonut ensisynnyttäjää, joka kivenkovaa sanoi tietävänsä että vauva on liian iso)
Kahteen kuukauteen synnytyksen jälkeen ei voinut edes kuvitella istuvansa, ja vielä nyt liki 4 vuotta synnytyksen jälkeenkin on jäljellä pysyvää haittaa... Jos tämä on se helpompi juttu, niin missähän kunnossa olisin ollut sektion jälkeen??
Nyt odotan toista, enkä ole pystynyt vielä edes ajattelemaan tulevaa synnytystä. Toivoisin hulluna, että sikiö olisi vaikka perätilassa, jotta saisin " kunnialla" sektion.
Ihminen, joka kirjoittaa tuollaista lapsellista yksisilmäistä tekstiä ja sitten vielä näpäyttää perään, että sektioidut eivät saisi lisääntyä, koska ovat ajatusmaailmaltaan 3-vuotiaan tasolla, ei voi olla henkisesti täysin tasapainossa.
Hienoja naisia ovat kaikki äidin, jotka rakkautta ja hoivaa lapselleen antava. Esimerkillisiä ihmisiä ne, jotka osaavat tukea, osoittaa empatiaa ja ymmärtää erilaisuutta ihmisissä.
Onneksi näistä asioista päättää enimmäkseen täyspäiset asiantuntijat eikä katkerat alatiefanaatikot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja näin eivät sovellu äidiksi, piste.
nämä ihmiset jotka tuhlaavat omaa itsekkyyttään yhteiskunnan varoja. Mielestäni on ok pelätä mutta jos siitä huolimatta haluaa lapsen pitää leikkaus makssa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jotain asiaa pelkää ihan mahdottomasti, sille ei voi mitään.
Varmasti itsekin pelkäät jotain? Pystytkö myöntämään?
Ei mikään ihme, että pelkosektiot yleistyvät räjähdysmäisesti. Tulevat yleistymään ainakin niin kauan kun käytännöt muuttuvat synnyttäjää kunnioittavammiksi. Moni nykynainen ei vaan hevillä enää sulata noita kahden vuorokauden teurastussynnytyksiä sängyssämakuutuksineen, tepsimättömine puudutuksineen ja alapään silpomisineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menin säästöille ja tilasin ajan huomiseksi yksityiselle.
On edelleen ok pelätä, mutta mielestäni silloin pitää hyväksyä että se maksaa extraa myös itselle.
Pelolle ei ehkä voi mitään (tai voisi jos suostuisi edes käymään juttelemassa siitä pelosta mutta moni ei edes suostu).
Sille kuitenkin voi jotain mihin sen pelon kanssa heittäytyy.
pitäisi tehdä. Kumpikaan synnytystavoista ei tosiaan ole (molemmat kokenut) ihana ja kivuton kokemus.
Kummassakin omat tuskansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle suurin pelko synnytyksessä oli että jotain menee pieleen ja joudutaan leikkaamaan. Miten ihmeessä uskaltaa antaa leikata kun se on paljon isompi ja vaarallisempi juttu kuin synnytys? Mikä synnytyksessä pelottaa? En halua ketään mollata, siitä ei ole kyse, vaan haluaisin oikeasti tietää. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia pelkoja, itsellänikin on ollut korkean ja ahtaan paikan pelkoja, jotka ovat onneksi lähes hävinneet iän ja kokemuksen myötä. Kertokaa joku synnytyspelon kokenut ja keisarileikkauksen valinnut.
synnytys meni todella pahasti pieleen, tuskaisten vauiheiden jälkeen lapsi autettiin maailmaan imukupilla ja minuakin kursi useampi ihminen kasaan kahden tunnin ajan. toipuminen oli hidasta ja tuskallista. syynä epäonnistumiseen myös minulla kohdun supistelemattomuus.
nyt odotan toista lasta, aion yrittää taas alakautta vaikka pelottaa. menen pelkopolille juttelemaan asiasta ja toivon että edes kivunlievitys sujuisi paremmin kuin ekalla kerralla. kun huomasin olevani raskaana niin itkin pari päivää (ja yötä) surkeana tätä synnytyspelkoani. tuntuu kaamealta ajatella että makaan siellä taas käynnistettyjen supistusten riepoteltavana, oksennan, lasken alleni ja tajuan että kaikki se esikoisen synnytyksessä koettu toistuu enkä pääse siitä mihinkään.
no joo, jos (ja kun, oon melkein varma asiasta, mitenkäs se minunkaan kohtuni ois yhtäkkiä reipastunut) toinen synnytys sujuu kuten ensimmäinen, en aio synnyttää alakautta enää kolmatta kertaa. ja siinä kohtaa mulle on ihan sama vaikka olisin kenen mielestä " alinta kastia" vinkumisineni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokemus taustalla, minulla tapon yritys, puukotus ja raiskaus, pelkopolin kautta suunniteltuun sektioon, lausunnossa " suositellaan vahvasti sektiota" .
Vierailija:
Mulle suurin pelko synnytyksessä oli että jotain menee pieleen ja joudutaan leikkaamaan. Miten ihmeessä uskaltaa antaa leikata kun se on paljon isompi ja vaarallisempi juttu kuin synnytys? Mikä synnytyksessä pelottaa? En halua ketään mollata, siitä ei ole kyse, vaan haluaisin oikeasti tietää. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia pelkoja, itsellänikin on ollut korkean ja ahtaan paikan pelkoja, jotka ovat onneksi lähes hävinneet iän ja kokemuksen myötä. Kertokaa joku synnytyspelon kokenut ja keisarileikkauksen valinnut.
Olisin ollut kauhuissani jos mua olisi taas " puukotettu" eli olisin joutunut sektioon. Joten höpö höpö täysin yksilöllistä mistä traumatisoituu ja miten ne vaikuttavat tulevaisuuteen.
Vierailija:
Olisin ollut kauhuissani jos mua olisi taas " puukotettu" eli olisin joutunut sektioon. Joten höpö höpö täysin yksilöllistä mistä traumatisoituu ja miten ne vaikuttavat tulevaisuuteen.
Kun menin synnyttämään ensimmäistäni niin en osannut pelätä itse tapahtumaa. Suurin pelkoni oli se että jos joudun leikkaukseen!
No, lapsi ei ilmottanut tulostaan millään tavalla. Varsinainen h-hetki vain siirtyi eteenpäin ja lopulta jouduin käynnistykseen. Olin piuhoissa useita tunteja mutta mitään ei tapahtunut. Muuta kuin että minä kärsin valtavista kivuista vaikka jotain helpotusta sainkin välillä. Lopulta taju alkoi lähteä kovien tuskien ja valvomisen vuoksi. Minut armahdettiin ja tehtiin sektio!!! Lapsi oli aika kookas mutta mitään selvää syytä ei löytynyt sille että miksi synnytys ei edennyt ollenkaan...
Toiset synnyttävät jokusen tunnin mutta minä kärsin pari vuorokautta. Tuon tapahtuman vuoksi meni 6 vuotta ennen kuin uskallettiin yrittää toista lasta :( Että semmoista. Jos vielä raskaaksi tulisin niin en synnytykseen suostuisi mistään hinnasta ellei se lähtisi ihan normaalisti käyntiin ja etenisi normaalisti. Nyt tiedän mitä riskejä pitkittyneeseen synnytykseen voi liittyä. Kuinka vielä nykyaikana ihmistä voidaan rääkätä!!! En sellaiseen kyllä suostu, sanokoon kuka mitän vaan...
Vierailija:
Yhä edelleen olen sitä mieltä, että synnytyspelkoiset ovat todellisia luusereita, jotka ei oikeasti osaa muuta kuin vinkua.
Ja sä sitten varmaan olet urheuden huipentuma kun olet tehnyt niin uskomattoman kadehdittavan urotyön että olet synnyttänyt alakautta.
Vierailija:
mutta ensimmäinen synnytys oli lopulta niin karmea kokemus, että toista odottaessani hakeuduin viivana pelkopolille.1. lapsi syntyi kahden tunnin sisään sairaalaan menosta. Supistusten välissä ei ollut pienintäkään taukoa. Kivunlievitystä en ehtinyt saada, avautumisvaihe kesti vartin.
Ottakaapa huomioon, että synnytyspelkoiset eivät ole aina ensisynnyttäjiä ;) vaan pelko voi tulla juuri kamalan synnytyskokemuksen jälkeen.
Tarkoitatko että PONNISTUSvaihe kesti vartin? Kovin hurjalta ei mielestäni kyllä synnytyksesi kuulosta, ei edes ensisynnytykseksi. Tai sitten et ehkä kerro tässä kaikkea. Minulla kokemusta 19 tunnin synnytyksestä (ponnistus 45 min.) ja 2,5 tunnin synnytyksestä (ponnistus 3 min.) ja kyllä tuo nopeampi tapa (myöskin ilman kivunlievitystä) oli paljon inhimillisempi. Enkä aio rynnätä pelkopolille nytkään kun 3. lapsi syntyy.
mutta ensimmäinen synnytys oli lopulta niin karmea kokemus, että toista odottaessani hakeuduin viivana pelkopolille.
1. lapsi syntyi kahden tunnin sisään sairaalaan menosta. Supistusten välissä ei ollut pienintäkään taukoa. Kivunlievitystä en ehtinyt saada, avautumisvaihe kesti vartin.
Ottakaapa huomioon, että synnytyspelkoiset eivät ole aina ensisynnyttäjiä ;) vaan pelko voi tulla juuri kamalan synnytyskokemuksen jälkeen.