Haluan takaisin 80-luvulle
Inhoan nykyaikaa.
Inhoan Instagram -pelleilyä
Inhoan sitä että ihmiset ammattiloukkaantuu eikä halua ymmärtää toisiaan
Inhoan sitä että asioista jotka oikeasti eivät ole ongelmia tehdään ongelmia
Inhoan nykyajan pinnallisuutta ja kiirettä
Inhoan sitä että pitäisi alkaa varomaan mitä sanoo ja välttämään tiettyjä sanoja
En voi sietää oletettuja ja etuoikeutettuja ja blaa blaa blaa
Sosiaalinen media on pilannut ihmisen ja tehnyt ihmisistä narsistisempia
Haluan takaisin menneisyyteen
Kommentit (11)
Haluan luvulle kun olen jo kuollut.
Tämä nykymaailma on jotenkin pelottava paikka tavalla jolla se ei aiemmin ollut. Erilaiset ajat, erilaisia haasteita. Mutta kyllä kaipaa sitä aikaa kun oli sellainen tietty rauhallisuus asioissa. Ja ihmisten aitous. Kaikilla oli töitä ja näkymää. Rahaa ja lainaa sai. Oli rentoa, lunkkia ja juurikin asioista ei tehty ongelmia vaan päinvastoin arki meni mutkattomasti eteenpäin.
Ihmiset pysähtyi kahville ja kuulumisia vaihdettiin. Ja oltiin läsnä aidommin kuin nykyään. Ennenkin kyllä esitettiin, omaa elämää, naapureille lähinnä. Mutta tällaista Instagram-tyrkkykulttuuria ei ollut.
Toki aika kultaa muistot, se on totta
1980-luvun alussa kotikylälläni oli koulu, kaksi ruokakauppaa, kaksi rautakauppaa, posti ja pankki.
Nyt on enää koulu jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
1980-luvun alussa kotikylälläni oli koulu, kaksi ruokakauppaa, kaksi rautakauppaa, posti ja pankki.
Nyt on enää koulu jäljellä.
(ja kyläläisten määrä on kuitenkin lisääntynyt, ei ole muuttotappiokunta)
Tuo saattaisi onnistua jossain maaseudulla ulkomailla. Oikeasti maaseudulla. Ehkä Afrikassa. Viidakossa. Rahaa siellä ei välttämättä ole mutta mitä sillä tekee.
Minäkin kaipaan 80- luvulle. Silloin tyttöjen alapää ei ollut ajettu muliksi, vaan jalkovälissä oli kunnon karvaturri!
Helsingin edustalta sai kymppikiloista meritaimenta.
Hyviä aikoja. Ei ollut woketusta, kokkarit tiukasti oppositiossa ja Suomessa täystyöllisyys sekä hyvä sosiaaliturva ja palvelut. Maaseutu elinvoimainen ja musiikki ja elokuvat loistavia.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kaipaan 80- luvulle. Silloin tyttöjen alapää ei ollut ajettu muliksi, vaan jalkovälissä oli kunnon karvaturri!
80-luvun tytöt ovat nyt mummoja, mutta karvaturri niillä on edelleen. Tosin harmaa ja harva.
luonnon karvaton pikkuvittu on paras
Minä olen omalla tiellä. Ainakin yritän. Eteenpäin on mentävä. Löydä sinäkin oma tie.