Muita omaishoitajia vertaistueksi?

Olen aivan älyttömän väsynyt tämän homman sitovuuteen.

Vauvan kanssa oli paljon helpompaa kuin iäkkään omaishoitajana.

Palkkaa pitäisi nostaa ja lomaa pitäisi olla enemmän. Vaikka 2 päivää viikossa. Eli 8 päivää kuukaudessa. Voisi olla niin, että voIo valita noina päivinä joko laitoshoidon tai hoitajan kotiin 8 tunniksi päivässä.

Vauvan pystyy ottamaan mukaan minne vaan mutta omaishoitajan vapaapäivät menee asioita hoitaessa. Milloin saa oikeaa taukoa?

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan älyttömän väsynyt tämän homman sitovuuteen.

Vauvan kanssa oli paljon helpompaa kuin iäkkään omaishoitajana.

Palkkaa pitäisi nostaa ja lomaa pitäisi olla enemmän. Vaikka 2 päivää viikossa. Eli 8 päivää kuukaudessa. Voisi olla niin, että voIo valita noina päivinä joko laitoshoidon tai hoitajan kotiin 8 tunniksi päivässä.

Vauvan pystyy ottamaan mukaan minne vaan mutta omaishoitajan vapaapäivät menee asioita hoitaessa. Milloin saa oikeaa taukoa?

Tunnistan tuon väsymyksen oikein hyvin. Miten teillä on käytännössä järjestynyt tuo? Asutteko samassa osoitteessa? Minkälainen sinun oma perhe- tai elämäntilanne on nyt? Pystytkö olla "pelkästään" omaishoitaja?

Vierailija kirjoitti:

Tässä näin alkuun kirjoitti:

Itse jäin hoitajan työstä vain omaishoitajiksi, ja se kannatti.

Elämänlaatu parani kaikilla.

Kohtaukset esim väheni, kun ei ollut se minun epäsäännöllinen vuorotyö vielä sotkemassa hoitokuviota.

Tuli säännöllisyyttä elämään ja minulle muutama vapaa tunti arkipäivisin.

Miten ihmeessä selvisit taloudellisesti? Itselläni jää muutama satanen käteen omaishoidon tuesta,sillä ei ole mitenkään mahdollista elättää perhettä.

Hienoa toki että teillä oli mahdollinen tuollainen järjestely :)

Oh palkkio on 800 € -vero , ja lapseni hoitoraha / eläke kelata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ex-omaishoitaja, jolla myös oli silloin monta lasta ja hoidettavana hyvin hankala dementikko. Niistä kokemuksista voisi vaikka kirjan kirjoittaa, josta ei puuttuisi draamaa, ei huumoria eikä kyyneliä.

Voin hyvin kuvitella, ei täälläkään säästytä tunteiden ja sattumusten koko kirjolta. Joskus naurattaa hysteerisesti,joskus itkettää,joskus tuntuu että itseltä lähtee vähäinenkin järki päästä. Katkeriakin fiiliksiä mahtuu mukaan ripakopallinen,ei aina tunnu niin oikeudenmukaiselta joutua hoitaa pienten lasten sivussa vanhempaansa,joka on yhtä autettavassa tilanteessa kuin taapero, ja sitten kuulla kaverista joka tuli juuri viikon lomamatkalta puolisonsa kanssa,lapset sen aikaa isovanhemmillaan. Siis tottakai olen iloinen heidän puolestaan,mutta en voi väittää etteikö se vähän epäreilultakin tunnu kun vertaa omaan tilanteeseen.

Siinä vaiheessa piti hengähtää hetki ja ihmetellä, missä todellisuudessa eli se lääkäri, joka vähätteli hoidon puutteita, joista valitimme ja sanoi "Teillä on huono omatunto siitä, kun olette  joutuneet luovuttamaan hänet laitokseen."

Luovuttamaan ?!! Mehän tungimme hänet väkisin laitokseen! Kotona olisi pitänyt pitää höperönä hilluvaa dementoitunutta lukkojen takana, pelätä koko ajan tulipaloa, karkaamista (hyödyttömiä ne lukot) ja kärsiä huonoa omaatuntoa siitä, kun lapsi tihrusti  illalla itkua siksi, kun mummoa vahtiessa ei ehtinyt laittaa lasta nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ex-omaishoitaja, jolla myös oli silloin monta lasta ja hoidettavana hyvin hankala dementikko. Niistä kokemuksista voisi vaikka kirjan kirjoittaa, josta ei puuttuisi draamaa, ei huumoria eikä kyyneliä.

Voin hyvin kuvitella, ei täälläkään säästytä tunteiden ja sattumusten koko kirjolta. Joskus naurattaa hysteerisesti,joskus itkettää,joskus tuntuu että itseltä lähtee vähäinenkin järki päästä. Katkeriakin fiiliksiä mahtuu mukaan ripakopallinen,ei aina tunnu niin oikeudenmukaiselta joutua hoitaa pienten lasten sivussa vanhempaansa,joka on yhtä autettavassa tilanteessa kuin taapero, ja sitten kuulla kaverista joka tuli juuri viikon lomamatkalta puolisonsa kanssa,lapset sen aikaa isovanhemmillaan. Siis tottakai olen iloinen heidän puolestaan,mutta en voi väittää etteikö se vähän epäreilultakin tunnu kun vertaa omaan tilanteeseen.

Siinä vaiheessa piti hengähtää hetki ja ihmetellä, missä todellisuudessa eli se lääkäri, joka vähätteli hoidon puutteita, joista valitimme ja sanoi "Teillä on huono omatunto siitä, kun olette  joutuneet luovuttamaan hänet laitokseen."

Luovuttamaan ?!! Mehän tungimme hänet väkisin laitokseen! Kotona olisi pitänyt pitää höperönä hilluvaa dementoitunutta lukkojen takana, pelätä koko ajan tulipaloa, karkaamista (hyödyttömiä ne lukot) ja kärsiä huonoa omaatuntoa siitä, kun lapsi tihrusti  illalla itkua siksi, kun mummoa vahtiessa ei ehtinyt laittaa lasta nukkumaan.

Meillä myös kokemusta jos jonkin laisesta tohtorista. Toisilla ymmärrystä enemmän kuin toisilla.. harmillisesti muu tuttavapiiri on kunnostautunut tilanteen vähättelyssä,se jos jokin loukkaa,kun joskus harvoin koittaa avata tuntojaan tilanteen raskaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä näin alkuun kirjoitti:

Itse jäin hoitajan työstä vain omaishoitajiksi, ja se kannatti.

Elämänlaatu parani kaikilla.

Kohtaukset esim väheni, kun ei ollut se minun epäsäännöllinen vuorotyö vielä sotkemassa hoitokuviota.

Tuli säännöllisyyttä elämään ja minulle muutama vapaa tunti arkipäivisin.

Miten ihmeessä selvisit taloudellisesti? Itselläni jää muutama satanen käteen omaishoidon tuesta,sillä ei ole mitenkään mahdollista elättää perhettä.

Hienoa toki että teillä oli mahdollinen tuollainen järjestely :)

Oh palkkio on 800 € -vero , ja lapseni hoitoraha / eläke kelata.

Olet siis lapsesi oh? Kuulostaa hyvältä järjestelyltä,kun pystyit kotiin jäädä ja saat vähän päivisin vapaatakin,varmasti auttaa jaksamisessa. Käykö hoidettavasi tilapäishoidossa missään?

Harvalla varmaan on nykyään mahdollisuuttakaan ryhtyä omaishoitajaksi. Asutaan kaukana,työ- ja muu elämänmeno on muuttunut vaativammaksi/hektisemmäksi. Eikä tuo omaishoidosta maksettava raha ainakaan kannusta jäämään hoitajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ex-omaishoitaja, jolla myös oli silloin monta lasta ja hoidettavana hyvin hankala dementikko. Niistä kokemuksista voisi vaikka kirjan kirjoittaa, josta ei puuttuisi draamaa, ei huumoria eikä kyyneliä.

Voin hyvin kuvitella, ei täälläkään säästytä tunteiden ja sattumusten koko kirjolta. Joskus naurattaa hysteerisesti,joskus itkettää,joskus tuntuu että itseltä lähtee vähäinenkin järki päästä. Katkeriakin fiiliksiä mahtuu mukaan ripakopallinen,ei aina tunnu niin oikeudenmukaiselta joutua hoitaa pienten lasten sivussa vanhempaansa,joka on yhtä autettavassa tilanteessa kuin taapero, ja sitten kuulla kaverista joka tuli juuri viikon lomamatkalta puolisonsa kanssa,lapset sen aikaa isovanhemmillaan. Siis tottakai olen iloinen heidän puolestaan,mutta en voi väittää etteikö se vähän epäreilultakin tunnu kun vertaa omaan tilanteeseen.

Siinä vaiheessa piti hengähtää hetki ja ihmetellä, missä todellisuudessa eli se lääkäri, joka vähätteli hoidon puutteita, joista valitimme ja sanoi "Teillä on huono omatunto siitä, kun olette  joutuneet luovuttamaan hänet laitokseen."

Luovuttamaan ?!! Mehän tungimme hänet väkisin laitokseen! Kotona olisi pitänyt pitää höperönä hilluvaa dementoitunutta lukkojen takana, pelätä koko ajan tulipaloa, karkaamista (hyödyttömiä ne lukot) ja kärsiä huonoa omaatuntoa siitä, kun lapsi tihrusti  illalla itkua siksi, kun mummoa vahtiessa ei ehtinyt laittaa lasta nukkumaan.

Meillä myös kokemusta jos jonkin laisesta tohtorista. Toisilla ymmärrystä enemmän kuin toisilla.. harmillisesti muu tuttavapiiri on kunnostautunut tilanteen vähättelyssä,se jos jokin loukkaa,kun joskus harvoin koittaa avata tuntojaan tilanteen raskaudesta.

24 vielä lääkäreistä: soitin terveyskeskukseen, kun hoidettava oli täysin sekaisin. "Tulkaa päivystykseen", oli vastaus. Silloin tuli melkein itku. Miten minä hänen kanssaan sinne menen istumaan tuntikausiksi? Vielä tänäänkin harmittelen sitä, kun en soittanut silloin ambulanssia.

Soitin toisen kerran suoraan lääkärillä ja sain paremman ohjeen: tuo osastolla. Niinpä minä vein hänet sinne ja kävelin saman tien itse ulos. Matkalla mummo oli sen verran tässä maailmassa, että älysi kysyä "pääsenkö minä enää koskaan kotiin". Paha kysymys, kun   "kotia" ja omia vanhempia ei ollut enää vuosikymmeniin, ja nykyistä ei kodikseen tunnistanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ex-omaishoitaja, jolla myös oli silloin monta lasta ja hoidettavana hyvin hankala dementikko. Niistä kokemuksista voisi vaikka kirjan kirjoittaa, josta ei puuttuisi draamaa, ei huumoria eikä kyyneliä.

Voin hyvin kuvitella, ei täälläkään säästytä tunteiden ja sattumusten koko kirjolta. Joskus naurattaa hysteerisesti,joskus itkettää,joskus tuntuu että itseltä lähtee vähäinenkin järki päästä. Katkeriakin fiiliksiä mahtuu mukaan ripakopallinen,ei aina tunnu niin oikeudenmukaiselta joutua hoitaa pienten lasten sivussa vanhempaansa,joka on yhtä autettavassa tilanteessa kuin taapero, ja sitten kuulla kaverista joka tuli juuri viikon lomamatkalta puolisonsa kanssa,lapset sen aikaa isovanhemmillaan. Siis tottakai olen iloinen heidän puolestaan,mutta en voi väittää etteikö se vähän epäreilultakin tunnu kun vertaa omaan tilanteeseen.

Siinä vaiheessa piti hengähtää hetki ja ihmetellä, missä todellisuudessa eli se lääkäri, joka vähätteli hoidon puutteita, joista valitimme ja sanoi "Teillä on huono omatunto siitä, kun olette  joutuneet luovuttamaan hänet laitokseen."

Luovuttamaan ?!! Mehän tungimme hänet väkisin laitokseen! Kotona olisi pitänyt pitää höperönä hilluvaa dementoitunutta lukkojen takana, pelätä koko ajan tulipaloa, karkaamista (hyödyttömiä ne lukot) ja kärsiä huonoa omaatuntoa siitä, kun lapsi tihrusti  illalla itkua siksi, kun mummoa vahtiessa ei ehtinyt laittaa lasta nukkumaan.

Meillä myös kokemusta jos jonkin laisesta tohtorista. Toisilla ymmärrystä enemmän kuin toisilla.. harmillisesti muu tuttavapiiri on kunnostautunut tilanteen vähättelyssä,se jos jokin loukkaa,kun joskus harvoin koittaa avata tuntojaan tilanteen raskaudesta.

24 vielä lääkäreistä: soitin terveyskeskukseen, kun hoidettava oli täysin sekaisin. "Tulkaa päivystykseen", oli vastaus. Silloin tuli melkein itku. Miten minä hänen kanssaan sinne menen istumaan tuntikausiksi? Vielä tänäänkin harmittelen sitä, kun en soittanut silloin ambulanssia.

Soitin toisen kerran suoraan lääkärillä ja sain paremman ohjeen: tuo osastolla. Niinpä minä vein hänet sinne ja kävelin saman tien itse ulos. Matkalla mummo oli sen verran tässä maailmassa, että älysi kysyä "pääsenkö minä enää koskaan kotiin". Paha kysymys, kun   "kotia" ja omia vanhempia ei ollut enää vuosikymmeniin, ja nykyistä ei kodikseen tunnistanut.

Toimisin varmasti itse samoin osastolle viennin suhteen. Nuo on kaikkein kamalimpia kysymyksiä,kun hoidettavalle sattuu vähänkään "kirkkaampi" hetki,ja kyselee juuri tuota kotiin pääsyä,vaikka on kotona, tai etsii äitiään,joka kuollut 20 vuotta sitten, tai lastaan,joka vieressä mutta sattunut jo kasvaa aikuiseksi, tai minulle ainakin pahin kysymys;kuolenko tähän? Siinä saa etsiä sopivia lohdun sanoja kerran jos toisenkin..

Liian usein on tilanteita kun apua tarvittaisiin,sitä pyydät ja vastaukseksi saat liirumlaarumia,miten voimattomaksi tunteekaan itsensä,ja tyhmäksikin että edes yritti pyytää apua hoidettavan tilanteeseen, jälkikäteen onkin sitten helppo syyllistää itseään,miksen osannut ja jaksanut vaatia paremmin tms.

Vierailija kirjoitti:

Nostan vielä tätä jos löytyisi kohtalotovereita :)

Onko teidän seudulla omaishoitajien yhdistystä? Jos on ota yhteyttä siihen, siellä on ohjelmaa, asiatietoa ja vertaistukea saatavissa.

Facebookista löytyy hyviä vertaistukiryhmiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostan vielä tätä jos löytyisi kohtalotovereita :)

Onko teidän seudulla omaishoitajien yhdistystä? Jos on ota yhteyttä siihen, siellä on ohjelmaa, asiatietoa ja vertaistukea saatavissa.

Valitettavasti asumme syrjäseudulla ja täällä kovin vähän mitään tarjontaa mistään. Joku tämän tapainen ryhmä kokoontuu 1x kk,mihin voi osallistua yhdessä hoidettavan kanssa,meidän kohdalla se vaan ei onnistu hoidettavasta johtuvista syistä. Jos taas menisin yksin,se vaatisi oh vapaapäivän järjestämisen sijaishoitajalla,ja siinä kyllä priorisoin perheeni etusijalle ja vietän ajan heidän kanssaan,ja pyrin siksi hetkeksi unohtamaan kaikki hoidettavaan liittyvät asiat. Ehkä isommissa kaupungeissa on monipuolisemmin tarjontaa ja palveluita.

Vierailija kirjoitti:

Facebookista löytyy hyviä vertaistukiryhmiä

Kiitos vinkistä, täytyykin katsoa jos löytäisin.