Suomen koulut =D
Koulussa käytetään päivittäin huumeita. Lapseni osaa nimetä luokaltaan ainakin kuusi oppilasta, jotka polttavat kannabista. Ainakin osa heistä on ollut päihtyneinä koulussa. Koulun aikuiset eivät huomaa tai tajua, äiti sanoo.
Kommentit (11)
Sain tietää, että ensimmäisistä päivistä lähtien tukioppilailta ja opettajilta on tullut kuraattoreille viestiä vakavasta koulukiusaamisesta. Kun kysyin, miksi minuun ei otettu yhteyttä, vastaus oli, että ”Tämän ikäisten lasten pitäisi kertoa itse”. Asiaan ei reagoitu, koska lapseni ei itse ollut pyytänyt apua. Kiusaajia puhutettiin ja oltiin hirveän tyytyväisiä, kun nämä tajusivat kiusaavansa, äiti kertoo.
Myös toinen Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut äiti kertoo, ettei hänen lapsensa kiusaamiseen ole reagoitu tarpeeksi.
Lapseni on hakattu ja häntä on uhkailtu, eikä hän uskalla mennä enää kouluun. Poliisit ja opettajat ovat kyllä tietoisia asiasta, äiti sanoo.
Eräs koulun oppilas kertoo IS:lle tilanteesta, jossa hän yritti auttaa kiusattua.
Toista oppilasta uhkailtiin väkivallalla, ja minut uhattiin tappaa, kun yritin saada henkilökuntaa kiinni, hän kertoo.
IS:n haastattelema äiti kertoo viime lukuvuoden tapauksesta, jossa poliisit olivat tulleet valvomaan jälki-istuntoa.
Opettajat olivat kieltäytyneet vahtimasta jälki-istuntoa, koska oppilaat olivat riehuneet. Siellä oli ollut sitten poliisi paikalla, äiti kertoo.
Rikoskomisario Toni Sjöblom ei ota kantaa siihen, kuinka usein poliisi on vieraillut juuri Vaisaaren koululla. Lounais-Suomen poliisi on panostanut yleisesti kouluvierailuihin, joka on ennalta estävää työtä.
Pojille kannattaisi opettaa itsepuolustusta ja kannustaa kasvattamaan lihasta 4 luokalta ylöspäin. Ei jäisi sitten kiusatuksi yläasteella. Ei tytöillekään olisi pahitteeksi.
Oppilaan äiti kuvaa menoa koulussa villiksi länneksi. Etenkin huumekauppa ja huumeiden käyttö ovat hänen mukaansa läsnä koko ajan. Myös toisen Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneen henkilön mukaan koulussa myydään huumeita.
Huvittavinta on että kaikki sanoo että on kysymys rahasta.
Kun opettajilta on viety kaikki työkalut pitää kuria yllä, ei se auta vaikka annettaisiin miljoonia joka viikko.
Sama koskee poliiseja.
Katsokaa ketkä myy, siinä on ongelman ydin.
Ja mistä he tulevat.
Vierailija kirjoitti:
Pojille kannattaisi opettaa itsepuolustusta ja kannustaa kasvattamaan lihasta 4 luokalta ylöspäin. Ei jäisi sitten kiusatuksi yläasteella. Ei tytöillekään olisi pahitteeksi.
Vaikeaa yksin puolustautua koko koulun mamujengiä vastaan.
Äiti kertoo, että hänen lastaan on kiusattu seitsemännen luokan alusta asti. Lapsen suojelemiseksi hänen nykyistä luokka-astettaan ei kerrota.