Onko autistisen henkilön mahdollista selvitä yli 4-kymppiseksi ilman diagnoosia?

Miten niin onko mahdollista, eihän sitä diagnosoida ellei itse juuri hakeudu tutkimuksiin eli aika helpostikin voi selvitä.

Naisena ainakin on, kun tyttöjen autismia on alettu ymmärtämään paremmin vasta ihan viime vuosina.

Ennen oli mahdollista selvitä vaikka 100-vuotiaaksi kun kaikki oli vaan että "se nyt on sellainen" :o)

Totta kai on. Itsekin olen melko varma että asperger olen, mutta eihän minun nuoruudessa (olen 48 v) sellaisia diagnosoitu kellekään ja kukin sai pärjätä miten pärjäsi. Itse pärjäsin ihan hyvin enkä mitään diagnoosia siis tarvinnut, mutta olisihan se ehkä ikuista kiusattuna ja syrjittynä olemista helpottanut jos olisi tiennyt että olen erilainen tällaisen asian takia enkä voi sille mitään. 

Minä olen 41v ja usein miettinyt, että minulla olisi lievä autismi tai ainakin siihen viittaavia piirteitä. Diagnoosia ei ole tai sitten se on todella hyvin salattu kun en ole saanut tietoa siitä. Joillekin ihmisille olen sanonut tästä, että minulla oli autismi, mutta minulle on sanottu, että ei voi olla, koska olen kuitenkin sosiaalinen ja autistit vain istuvat jossain nurkassa uppoutuneena omaan maailmaansa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 41v ja usein miettinyt, että minulla olisi lievä autismi tai ainakin siihen viittaavia piirteitä. Diagnoosia ei ole tai sitten se on todella hyvin salattu kun en ole saanut tietoa siitä. Joillekin ihmisille olen sanonut tästä, että minulla oli autismi, mutta minulle on sanottu, että ei voi olla, koska olen kuitenkin sosiaalinen ja autistit vain istuvat jossain nurkassa uppoutuneena omaan maailmaansa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Tai siis kaikkien kohdalla ei pidä paikkaansa.

Juu, olen juurikin nainen ja alkanut vasta viime aikoina miettiä, että mulla ehkä onkin autistisia piirteitä. Mulla oli esimerkiksi koulukammo ja olin lapsena todella paljon pois koulusta. Lisäksi ihmissuhteiden kanssa mulla on aina ollut todella paljon erilaisia haasteita. Toisaalta olen itseäni karaisemalla onnistunut jotenkin rämpimään elämässä eteenpäin.

Ap

Ohis, mutta epäilen välillä äitini olevan lievästi autistinen. Äo varmaan aivan vakuuttava, on tunnollinen ja kunnollinen eikä vaikeuksia ymmärtää mitään esimerkiksi koulussa, kielet, matematiikka... taisi kirjoittaa 6 tai 8 L:ää lukiossa jos oikein muistan. Mutta sisarukseni on narkomaani ja valehtelee hänelle usein päin näköä todella läpinäkyviä selityksiä. Nämä jutut ovat vielä keskenään ristiriidassa tai motiivi valehtelulle liian ilmeinen. Meidän äiti on jostain syystä vain uskomattoman sinisilmäinen. Mä en ihan oikeasti tajua miksi se uskoo kaikki valheet, miten se ei ymmärrä että hänelle valehdellaan. Taas! ja taas ja taas! Sisarukseni ei ole hyvä valehtelemaan, hänen naamastaan ja äänestäänkin näkee, että valehtelee (jos valeet edes olisivat muuten loogisia tai uskottavia). Siksi olen siis miettinyt, että onko äidilläni joku autismi tai hahmotushäiriö kun ei tunnista valehtelua. Ei myöskään oikein ymmärrä huumoria jos jutunkertoja ei itse naureskele vitsin perään, että hekoheko.. Joku tällainen, ettei ymmärrä kaikkea sosiaalista kovin hyvin.

Ne mitä tiedän on saaneet diagnoosinsa viisikymppisinä.

Autismia on monentasoista. Se on tosiaan kirjo. Vaikeimmat muodot huomataan kyllä jo ennen kouluikää.

Ja jos sen kanssa tulee toimeen niin miksi se pitäisi diagnosoida.

Minä olen viisikymppinen, eikä virallista dg ole - on kuitenkin lapseni tutkineen (ja tälle as dg antaneen) lääkärin vahvistus asialle, ehdotti, että olisin käynyt läpi viralllisen tutkimusputken ja saanut dg. No, vähän väsyneenä silloin tyrmäsin ajatuksen, kun kuvittelin, että ei siitä paperista olisi ollut mitään hyötyä. Jälkikäteen olen todennut, että olisi kannattanut ottaa se dg, koska sillä olisi voinut mätkiä idioottiopettajia päin näköä, että NÄIN as ei IKINÄ tule pärjäämään laitoksen ulkopuolella (olen huomattavasti paremmin palkatussa työssä kuin peruskoulun opettaja...)

Vierailija kirjoitti:

Autismia on monentasoista. Se on tosiaan kirjo. Vaikeimmat muodot huomataan kyllä jo ennen kouluikää.

Ja jos sen kanssa tulee toimeen niin miksi se pitäisi diagnosoida.

Itse kaipasin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kaltaisiani ns. outoja naisia. Vasta kun lapseni sai diagnoosin, olen saanut sanat, joiden avulla etsiä muita autistinaisia. Jollain tasolla tulin toimeen ilman tietoa aiheesta, mutta vertaistuen puute on heikentänyt elämänlaatuani. Itsekin kuulun niihin sosiaalisiin autisteihin, mutta on vaikea olla sosiaalinen, kun aina on tunne ettei kuulu porukkaan, mikä aiheuttaa mt-ongelmia.

Autismi ei ole mikään on/off juttu kuten vaikka joku downin syndrooma. Ennemminkin ne on sellaisia piirteitä, joita voi olla enemmän tai vähemmän. Siis jos vertaa vaikka näköön tai keskittymiskykyyn. Joku on varmasti maailman paras ja joku maailman huonoin – loput sitten jostain siltä väliltä.

Jos kuitenkin on niin suuria ongelmia autististen piirteiden kanssa, että tarvii jotain tukea tai apua, niin silloin voi olla hyötyä diagnosoida. Muuten riittää tiedoksi, että ihmisten keskuudessa on aika suurtakin neurobiologista diversiteettiä ja kannattaa opetella ymmärtämään millainen itse on ja mikä juuri sinulle on toimiva ja hyvä tapaa elää.

Minä tunnen yhden yli 50 v miehen, jolla ei diagnoosia, mutta on lievä Asperger.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 41v ja usein miettinyt, että minulla olisi lievä autismi tai ainakin siihen viittaavia piirteitä. Diagnoosia ei ole tai sitten se on todella hyvin salattu kun en ole saanut tietoa siitä. Joillekin ihmisille olen sanonut tästä, että minulla oli autismi, mutta minulle on sanottu, että ei voi olla, koska olen kuitenkin sosiaalinen ja autistit vain istuvat jossain nurkassa uppoutuneena omaan maailmaansa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Mulle sanoi näin useampi psykiatri. Yksi jopa sanoi pari vuotta sitten mulle osastolla, että naisilla autismi on lottovoittoon verrattavissa oleva harvinaisuus, eli liki mahdoton asia. No sain sitten erään toisen henkisen romahduksen ja osastojakson aikana vaikea-asteisen Aspergerin diagnoosin ja eläkepaperit. Sitä ennen diagnosoitiin bipoa, epävakaata persoonaa, psykoosia, masennusta...

Suomessa ei vaan osata nepsy-asioita eikä halua osata.

Itse käynyt asperger-testissä, ihan kaikki kriteerit eivät täyttyneet. Silti on selviä lieviä asperger-piirteitä.

Jos ei ole tarvinnut mennä lääkäriin niin on. Jos on vaikka kotirouva tai töissä perheyrityksessä niin voi hyvin selvitä vaikeuksitta koko elämänsä.