Miehillä ei enää seiso, kun olisi tarkoitus ja minä alan masentua
Olen sinkku 33v nainen, ihan hyvässä kunnossa ja 160cm/49kg, Rinnat 70A. En tiedä mikä minua vaivaa, mutta jatkuvasti haluttaisi. Esimerkiksi viimeiset kolme miestä eivät vaan saaneet sitä seisomaan. Enkä ole rumakaan, tavallinen. Esimerkiksi baarissa jotkut sanoneet nätiksi. Ei ole mitään huomiota herättäviä tatuointeja, lävistyksiä tai muuta. Pukeudun normaalisti. Alkaa ottaa itsetunnon päälle kun en enää kelpaa.Pitäisikö laittaa överikynnet/ripset/paksu meikki yms? Hiukset on pitkät ja luonnonvaaleat.
Kommentit (97)
Vahvistaa vain käsitystä, että nykymiehet on luusereita. Pornoa katsottu liikaa ja toivottu oikeaa naista ja kun sellaisen saisi, ei pää kestä, eikä kalu seiso. Pitää ottaa nuorena jo nappi, että kalu seisoisi, vaikka pää ei kestä paineita. Tosin nappikaan ei auta, jos ei ole seksihaluja jännityksen vuoksi. Toista se meillä vanhemmilla setämiehillä, joille oikea nainen on aina ollut parempi kuin pornon katselu, saati nettissä pelaaminen. Ymmärretty aina, että porno on hyväksi vain sopivasti katsottuna, eikä jatkuvaa runkkua varten. Siemenet on pyritty laskemaan sinne minne ne kuuluukin, eli aitoon pilluun. Kauniin naisen nähdessä alkaa heti kalu heräämään ja aamuseisokit on varmoja, jos satttuu naiset tulemaan ajatuksiin, kuten tulee. Nuoret voi testata, jättämällä pornon ja runkut kuukaudeksi väliin, jo vain keulii kalu helposti naisen nähdessä. Ei ole peruuttamaton ongelma. Kannattaa uskoa mitä kokeneet monia tuhansia kertoja pillua saaneet setämiehet sanoo.
Edelleen nenee väärin. Mä katson nettipornoa ja se vaan seisoo, ihan sama kuinka paljon katson. M46 taas.
Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla enempi milleniaalien ongelma, eikä meidän keski-ikäisten miesten. Nykyään pojista kasvatetaan pehmeitä ja sellaisiksi sitten jäävät, lisäksi kemikalisaatio ja erilaiset prosessoidut kasvisruokamössöt laskevat hormonitasoja ja aiheuttavat psyykkisiä ongelmia.
Masturbointi (pornolla tai ilman) pitää yllä erektiokykyä. Sama juttu kuin muussakin urheilussa että harjoittelu lisää voimaa ja kestävyyttä.
toinen M46

Juu, silloin, kun katselet nettiä ja runkkaat.
Pimperolla lörpöttää ja persiin reikä ehkä seisottaa ja jos nainen ottaa poskeen ja runkkaa, niin oot kova
Ällöttäviämiehiä tai poikia täällä. Kielenkäyttö jälleen aivan järkkyä.
Vierailija kirjoitti:
Edelleen nenee väärin. Mä katson nettipornoa ja se vaan seisoo, ihan sama kuinka paljon katson. M46 taas.
Seisooko myös oikean naisen kanssa? Vai pornon parissa?

Seisoo kyllä, miten se eroaa mistään tilanteestsa jos on kiihottunut.
Onko täällä noin kokematonta porukkaa, vai mistä te naiset näitä tuhkiksia löydätte?

Tilanteen koettu kiihottuvuus on juuri se ongelma, jonka porno aiheuttaa. Eli aivojen kiihotuskynnys nousee pornon katselun myötä epärealistisen korkealle, jolloin muu kuin oma lempiporno ei saa aivoissa tarvittavaa reaktiota aikaan. Seksi oikean naisen kanssa ei saa miestä pikkuhiljaa enää kiihottumaan, koska aivot turtuvat pornon ärsykkeisiin ja pornon osalta on sama ongelma: tarvitaan aina uutta ja rajumpaa pornoa, jotta kiihottuu.
Kommenttisi on siis ongelman ytimessä. Kiihotutko riittävästi naisen kanssa. Kiihottusitiko naisesi kanssa herkemmin, jos et olisi koskaan katsellut pornoa. Vastaus on tieteen mukaan isoissa otannoissa kyllä.
Ehkä olet sen "jatkuvan haluttamisesi" kanssa liian suorasukainen ja miehet kokee sinut liian päällekäyvänä. Käy niin että sinä vaikutat vaativan niitä pornouroiden suorituksia ja miehille nousee pala kurkkuun kullin nousemisen sijaan..

Viriilille miehelle tuo on naisessa etu, eikä haitta. Mutta toisin se on näillä pornolle runkkaaville, menee heti pupu pöksyyn ressukoille.

Kaikki miehet kun ei ole niitä "viriilejä" panomiehiä jotka kykenee laittamaan tunne-elämänsä naulakkoon ja olemaan pelkkää kovaa kullia naisen mieliksi.Pornossa on puolensa, harvoin sieltä ruudusta isketään täydellisyyden vaatimusta pöytään ja pilkataan.

Jos asenne on tuo, niin en yhtään ihmettele jos naisten kanssa on vaikeaa. Mutta laitapa tunne mukaan, niin ei tarvitse esittää naiselle mitään muuta ihmettä kuin olla tunteella mukana. Mies joka arvostaa naista, elää hetkessä ja naisen tunteissa mukana voittaa naisen sydämmen ja saa pillun haluamaan. Ei siinä muuta tarvita. Sitä paitsi kun mieskin elää naisen tunteessa ja kiimassa mukana seisoo kulli ihan itsestään. Pahin ongelma on ajatella itseään ja seisokkiaan. Siinä mennään metsään niin että rytisee. Usko vain kokeneita setiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehet ovat ikäisiäsi tai jopa vanhempia niin on ihan luonnollista. Siinä iässä alkavat ongelmat saada se pystyyn, vaikkei siitä julkisesti kauheasti puhuta.
Ennemminkin itse näkisin, että ongelmaa on juuri näillä minun näkökulmastani nuoremmilla. Pornovemputus onnistuu, todellisen kumppanin kanssa ei.
N45
Pornovemputus onnistuu helposti, koska ei suorituspaineita, ei päihteitä ja ei kumia.
20 vuotta sitten onnistui tuon ikäisiltä miehiltä myös päissään ja jännittävän uuden kumppanin kanssa.
Ihmiskunta on kuihtumassa pois ja ehkä hyvä niin.
Siis minkä ikäisiltä ei sitten nykyään onnistu päissään?
Itselläni kokemusta -83-02 syntyneistä miehistä (myös alkoholia otettuaan) eikä ole tullut koskaan vastaan tilannetta, jossa miehellä ei seisoisi.
Kokemukseni mukaan niillä seisoo aina jo siinä vaiheessa kun vaatteita riisutaan, en minä ole edes nähnyt löysää munaa (ainakaan ennen seksiä).
Ihme bulllshittiä täällä jauhetaan jatkuvasti nuorten miesten kyvyttömyydestä, mutta ei mitään sellaista ole kyllä omassa elämässäni tai kavereideni elämässä ole näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen nenee väärin. Mä katson nettipornoa ja se vaan seisoo, ihan sama kuinka paljon katson. M46 taas.
Taitaa olla enempi milleniaalien ongelma, eikä meidän keski-ikäisten miesten. Nykyään pojista kasvatetaan pehmeitä ja sellaisiksi sitten jäävät, lisäksi kemikalisaatio ja erilaiset prosessoidut kasvisruokamössöt laskevat hormonitasoja ja aiheuttavat psyykkisiä ongelmia.
Masturbointi (pornolla tai ilman) pitää yllä erektiokykyä. Sama juttu kuin muussakin urheilussa että harjoittelu lisää voimaa ja kestävyyttä.
toinen M46
Ei ole milleniaaleilla ja zoomereilla kokemukseni mukaan mitään seisokkiongelmia. Täällä netissä ehkä just vanhemmat polvet haluaa uskoa että olisi, ja sitten paisuttelevat näitä AP:n kaltaisten (trollien?) kokemuksia joksikin yleiseksi totuudeksi :D

Ei varmaan kaikilla, mutta tissinpehmeiden soijapoikien määrä kasvaa koko ajan. Ehkä noita ei sitten lasketa miehiksi. En minäkään laske.
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla miehillä ei todella raaan runkkaamiseen takia enää seiso. Ovat käsitelleet liian usein ja liian pitkän aikaan vehjettään liian rajusti, jolloin alapään antama stimulointi ei tunnu miltään. Vika ei ole aloittajassa.
T. Sh, näen näitä töissä päivittäin
Vai ovatko vaan jostain syystä tarvinneet kovempaa stimulaatiota lauetakseen?
Mikä tuossa nyt on ongelma? Ei muuta kuin leluja ja mielikuvitusta käyttöön. Ja eikös juuri naiset ole valittanut siitä liian yhdyntäkeskeisestä seksistä? Nyt olisi mahdollisuus muuhun, niin ei käy. Ottaakin itsetunnon päälle kun mies ei kiihotu ja tyydytä ihan mistä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kovasti jotkut miehet kieltää asian, mutta tutkimuksissa on todettu todella raju nousu nuorten miesten erektiohäiriöissä viim 15 vuoden aikana: erektio ei tule, ei pysy ja orgasmin saanti hankalaa oikeassa seksissä. Onnistuu vaan runkkaamalla lempipornon parissa. Tämä vaivojen lisääntyminen ajoittuu täsmälleen samaan hetkeen, jolloin nettipornon katselu yleistyi rajusti 2007. Myös seurantaturkimuksissa on havaittu, että nuorten miesten mainitut ongelmat postuu viikoissa/kuukausissa, kun nettipornon katselu lopetetaan (mutta edes tutkimuksissa siihen eivät kaikki pysty).
Lisäksi tutkimuksissa on havaittu suora korrelaatio nuorten miesten alentuneen libidon ja pornon katselun väillä (pornon katselu alentaa libidoa, ryhmässä joka ei katsepmut pornoa joka ainoalla miehellä oli korkea/terve libido ja vehkeet toimi).
Nämä on ammattitaitoisten, alansa huippujen tutkijoiden löydöksiä ja tällä ei ole mielipiteen kanssa mitään tekemistä.
Valitettavaa miehen kanssa seksiä haluavien naisten kannalta, että asia on näin. Niin kauan, kun enemmistö miehistä ajattelee, että tämä on ok (tai eivät usko tätä tutkittua tosiasiaa), tilanne ei muutu. Liekö muuttuu siis koskaan? :(
Ja valitettavasti myös moni parisuhteessa elävä nainen kärsii tilanteesta, jossa mies ei pysty seksiin hänen kanssaan, koska nettiporno on nostanut miehen kiihotuskynnyksen liian korkealle ja sitä ei silti voi lopettaa. (Tiedän, että moni mieskin kärsii siitä, ettei vaimo halua seksiä. Sekin on ikävää, mutta ei vähennä piiruakaan tämän ilmiön aiheuttamaa harmia.)
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5039517/#abstract-1title
Eihän mikään ääripää ole hyvä. Masturbointia ja pornoa on ollut iät ja ajat, joten se ei yksinään selitä ellei homma mene täysin överiksi. Täydellisessä selibaatissa kasvaa reisille laukeajia.

Tässä menee pari asiaa sekaisin. Masturbaatio ei ongelmia selitä, koska se ei niitä aiheuta. Masturnointi ei siis tosiaan itsessään ei aiheuta pidempiaikaisia erektio- ja kiihottumisongelmia miehille. Mutta nettiporno aiheuttaa: nykyinen helposti ja runsaasti, yhden klikkauksen päässä oleva loputon tarjonta videomuotoista pornoa eri kategorioissa, kelattavissa juuri mieluisimpaan kohtaan sekunnissa, aina uutta valinnanvaraa
Tämä yhdistelmä ja stimulaatio mitä nettiporno tarjoaa on ihmislajin satatuhatvuotisessa historiassa täysin uusi ja aiheuttaa sellaisen stimulaation aivoille, ettei mikään oikea seksi samankaltaista tarjoa. Tästä aiheutuu ongelmia, eikä vaan harvoille vaan todella monille miehille. Monessa otannassa yli puolella nuorista miehistä, siis seksuaalisesti parhaassa iässä olevista, on erektio-ongelmia. Eli erektio ei tule tai pysy oikeassa seksissä tai laukeaminen on vaikeaa, kun se pornoklippi ja juuri sen oikea kohtaus ei olekaan siinä antamassa aivoille sitä laukeamisstimukaatiota.