Lue keskustelun säännöt.
3v ja vauva..
03.11.2006 |
Mulla on niiiin hirveän paha mieli ja morkkis tästäkin päivästä.
Meille on syntynyt hiljattain vauva perheeseen ja tänään palo päreet ihan kokonaan tuohon uhmaikäiseen. Kauppaan ei päästy aamulla kun toinen jäi makaamaan suojateille ja alkoi kiukutella niin, etten jaksanut enää lähteä ostoksille. Laitoin kotona lapsen arestiin ja nyt on ihan SAIRAAN PAHA fiilis siitä, että purin omaa pahaa mieltä isompaan lapseen.
Jotenkin on niin vaikea ymmärtää isompaa enkä aina jaksa leikkiä hänen kanssaan vaikka kuinka ruikuttaa :(
Ajatukset on koko ajan vauvassa vaikka isompaa pitäisi huomioida vielä enemmän kuin ennen.
Siitäkin on morkkis, etten ole jaksanut viedä lasta leikkipuistoon silloin kun siellä n, klo 10 aikaan aamulla olisi kavereita, vaan mennään illemmalla ulos kun on hiljaisempaa.
Kerran viikossa kuitenkin lapsi pääsee harrastukseen, jossa tapaa kavereita.
Tuntuu siltä, että olen maailman huonoin äiti, joka ei huolehdi lapsen kontakteista toisiin lapsiin ja pahoittaa lapsen mielen sillä, että ikäänkuin vättelee lasta kun hän haluaisi leikkiä ja olla minun kanssa :( Tarvitsen nyt vain aikaa sopeutua tilanteeseen, jossa olen KAHDEN, enkä enää yhden lapsen äiti.
PAKKO ryhdistäytyä, tiedän. Sitä on turha minulle sanoa. Tidän myös senkin, että voisin olla parempikin äiti..
Kommentit (5)
Olen itse vain yhden uhmaikäisen äiti, joten en voi ymmärtää tilannettasi aivan täysin. Kuulostat väsyneeltä? Saathan apua mieheltä, kavereilta, perheeltä yms. ja ennen kaikkea isommalle lapselle leikittämisseuraa? Muistan itse kuinka totaalisen uppoutunut olin hoitamaan pientä vauvaani, tuntui, että jokainen päivä oli opettelua - joten ei ole mikään ihme jos ei jaksa revetä moneen. Se puistoilu, vaikka onkin joskus rasittava ajatus, saattaa vaikuttaa piristävästi. Jos vaikka paikalle sattuisi joku samankaltaisessa tilanteessa oleva? Itsensä ylittämisestä saa voimia!
Eikä itseään kannata syyllistää liikoja, siitä vaan seuraa lisää syyllisyyttä ja huonoa oloa, joka purkautuu sitten...
Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että oot aika tiukka itelleskin, jos teidän vauva on vasta vähän aikaa sitten syntynyt niin totta kai siihen tarvitsee pienen sopeutumisajan. Tuskinpa esikoinen saa pysyviä traumoja poikkeavista ulkoiluajoista tms., tehän kuitenkin ulkoilette ja esikoinen pääsee harrastukseensakin. Toisaalta ehkä esikoinen olis kotona helpompi jos pääsisitte siihen aikaan puistoon kun siellä on kaverit, sais siellä leikkiä niiden kanssa yhdessä? Ehkä pikkuhiljaa saatte rytmiä muutettua sen suhteen. Entä toimiiko teijän lähellä puistotätiä tms, minne voisit sillon tällöin viedä esikoista?
Sama juttu mulla, vaikka aikaa on kulunut. Mutta miten riittää niille molemmille aikaa. Jostain tulee sellainen voima, en tiedä mistä se minulle tuli, mutta se vain tuli.
Olen tosi lapsirakas ja en siedä minkäänlaista syrjintää ja muuta sellaista. Jokainen lapsi on oma yksilö ja sen oppi huomaamaan mikä juuri tätä lasta kiinnostaa. Se on vaan äidin vaistoa ja sitä minäkin olen noudattanut ja haluan edelleen korostaa, että jokainen ihminen on tärkeä.
Ole oma itsesi ja luota vaistoosi.
Silti haluan sanoa tämän, sillä joskus tulee sellaisia päiviä, että en kestä tätä enää, mutta jokainen päivä on elämisen arvoinen.
Tai melkein tiedän... Nyt jo mietin, että miten voisin huomioida esikoisen tarpeet silti unohtamatta uutta tulokasta. Taitaa olla mahdoton yhtälö miellyttää kaikkia kaiken aikaa. :( Kaikki sympatiat puolellasi, odotan lievällä rimakauhulla omia päiviäni kahden lapsen äitinä. :/
3v ei vielä välttämättä ymmärrä kaikkea mutta armahda nyt hyvänen aika itsesi! Lapsi ei kuole vaikka nyt muutaman kuukauden harjoittelette elämää uudelleen, pikkuhiljaa isompikin tottuu uuteen rytmiin.
Sitten kun vauvakin on isompi jaksat taas aamusta lähteä ulkoilemaan. Anna aikaa itsellesi, älä tunne syyllisyyttä pienistä asioista!