Miksi ihminen, joka ei osaa huolehtia edes itsestään haluaa ehdottomasti tehdä lapsia?
Tämä on erikoinen ilmiö. Esimerkkejä löytyy mediasta ja nykyään myös liki jokaisen tuttavapiiristä.
On ymmärrettävää ja inhimillistä, että asiat ei aina mene kuten on suunnitellut ja elämässä tulee välillä yllättäviä mutkia matkaan mutta jos elämänhallinta puuttuu kokonaan, eikä kolmekymppiseksi mennessä ole oppinut itsestään huolehtimaan, niin voisiko siinä kohtaa vaikka jättää puskematta lisää lapsia maailmaan?
Itse tiedän yhden tapauksen jossa reilu kolmenkymmenen ikäinen nainen haluaisi kovasti lapsen uuden miehensä kanssa. Takana kaksi avioeroa ja edellisten liittojen lapset asuvat isiensä luona kun ei tämä nainen osannut heistä huolta pitää. Ja nyt pitäisi taas tehdä lisää. Parin vuoden päästä taas sama homma.
Ei voi käsittää...
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntamme on vieläkin sellainen, jossa esitetään puoliso ja lapset ainoaksi oikeaksi perhemalliksi. Kaikki muu on jotenkin poikkeavaa. Fiksut ihmiset osaavat ajatella itse ja elävät sen mukaan mutta osa kokee paineen lisääntyä ja perustaa perhe niin voimakkaana että ne on vaan saatava, vaikkei edellytyksiä olisikaan.
Toki näinkin, mutta kyllä nämä asenteet ovat viime vuosina vähän laimentuneet. Enää vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole niin tuomittavaa kuin vuosikymmenen tai pari sitten.
Yritetään pelastaa syöksykierteessä oleva parisuhde tekemällä lapsi. Tuskin koskaan se onnistuu. Sitten on vaan erossa vielä yksi palanen enemmän.
Riippuu ihan minkälaisista asioista kyse. Saa olla kyllä aika toivoton vankila laitosjuoksija ennen kuin tuollaisesta voidaan puhua.
Ei ihanteellinen on eri kun ei kelvollinen ollenkaan. Pätee aika moneen asiaan.

Totta toki tämäkin. Mutta kyllä sen ihan huostaanottojen määrästä näkee, että ei tämä ilmiö ihan tuulesta temmattu ole.
Tuttu ilmiö, taas yks täysin toivoton mt tapaus plussas tikun ja nyt pitää teeskennellä että on hienoa, aikaisempi lapsi hylätty ja huostaanotettu, minkä jälkeen mikään ei oo muuttunu mut hei nyt on ihan eri!
Turhauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissä taas on kaksi aloituksen täydellistä vastakohtaa. Fiksuja, sivistyneitä noin kolmekymppisiä pareja, joista toiset ovat naimisissakin. Molemmat parit olisivat loistavia vanhempia ja hyviä roolimalleja mutta... mutta eivät kumpikaan halua lapsia. Elämä kuulemma tuntuu hyvältä ilman. Ymmärrän ja hyväksyn tämän täysin mutta välillä vähän ihmetyttää tämä maailman meno kun "täydelliset" vanhemmat valitsevat lapsettomuuden ja sitten kaiken maailman moniongelmaiset lisääntyvät minkä ehtivät.
Ne herää 40 vuotiaana lapsiasiaan. Silloin rahat ei riitä hoidoissa välttämättä.
Suomalaiset ikääntyy ja tarvitaan hyviä veronmaksajia lisää. Niitä tulee työssäkäyvästä porukasta. Mutta kun ne alkaa lisääntyä vasta kun on hiukan.liian myöhään.
Ehditankin lahjamunasoluhoitojen saamisen mahdollisuutta myös yli 40 vuotiaille kunnallisella.
Sanna Marin ja muut naiset siellä hallituksessa hoi!

Osalla se menee näin mutta kyllä niitä ihan tosissaan lapsettomiakin on. Eivät kaikki ala lapsia haluta nelikymppisenäkään.
Jotenkin tuntuu, että ennen lähinnä miehet halusivat lykätä lasten teon sinne 35+ ikään mutta nykyään se on yhtä lailla naisten juttu.
Jep, osa lääkäreistä ja johtajista on vain töissä ja lapsi juo alkoholia, rahaa siihen löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Jep, osa lääkäreistä ja johtajista on vain töissä ja lapsi juo alkoholia, rahaa siihen löytyy.
Yksi sairaanhoitaja oli lastensa kanssa parvekkeella tupakalla ja nuorin 12-vuotta.
Tuo 12-vuotias piti koulussa esitelmän tupakan haitoista ja koko luokka repesi nauramaan.
Vierailija kirjoitti:
Jep, osa lääkäreistä ja johtajista on vain töissä ja lapsi juo alkoholia, rahaa siihen löytyy.
Pidän taas illan yksityis vastaanottoa. Tässä sinulle rahaa lapsi.
Ja sitten se lapsi ostaa tupakkaa ja alkoholia, vanhempi ei tiedä mistään mitään, mutta muut vanhemmat kyllä, kun ovat nähneet.

Se ostaa varmaan karkkia 😂😂😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntamme on vieläkin sellainen, jossa esitetään puoliso ja lapset ainoaksi oikeaksi perhemalliksi. Kaikki muu on jotenkin poikkeavaa. Fiksut ihmiset osaavat ajatella itse ja elävät sen mukaan mutta osa kokee paineen lisääntyä ja perustaa perhe niin voimakkaana että ne on vaan saatava, vaikkei edellytyksiä olisikaan.
Ai perheen perustaminen ainoa hyväksyttävä malli? Mitä oikein selität? Nykyäänhän kaikki paratiisihotellihoroilu ja sokerideittailu(hienompi nimitys hu*raamiselle) ja onlyfanssit on ihan yleisesti hyväksyttyjä tapoja elää.
Nämä on nyt näitä 90-2000 luvulla syntyneitä vapaan kasvatuksen hedelmiä. Kaikkea saa tehdä mikä huvittaa ja sit ku ei enää huvita niin ei tarvi huvittaa. Kyllä joku muu aina jäljet siivoaa.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntamme on vieläkin sellainen, jossa esitetään puoliso ja lapset ainoaksi oikeaksi perhemalliksi. Kaikki muu on jotenkin poikkeavaa. Fiksut ihmiset osaavat ajatella itse ja elävät sen mukaan mutta osa kokee paineen lisääntyä ja perustaa perhe niin voimakkaana että ne on vaan saatava, vaikkei edellytyksiä olisikaan.
Sekopäät luulee menevänsä normaalista, kun on lapsia. On jotain, kun on perhe. Lapset parantaa kaiken. Ollaan "normaaleja."
Vielä jokin aika sitten lapsilla nostettiin muiden silmissä profiilia, ja jos ei muuta osattu, kehotettiin jäämään kotiin hoitamaan lapsia. Ovi kiinni ja ongelmista hys hys.
Minun ja ex-miehen molemmat vanhemmat hankkivat lapsia huonoihin tilanteisiin ja olisivat mielellään hankkineet vielä vanhoilla päivillään lisääkin. Viimeksi mainituilla oli paljon paremmat fyysiset olosuhteet, mutta molemmissa perheissä oli muita ongelmia joita ei ihmeemmin hoidettu. Silti resepti oli se, että yritetään jatkaa entistä elämää vaikka väkisin ettei mikään muutu.
Omat vanhempani sentään skarppasivat isovanhempina, mutta nämä toiset eivät ole vieläkään sen viisaampia vaikka esittävät normaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö, taas yks täysin toivoton mt tapaus plussas tikun ja nyt pitää teeskennellä että on hienoa, aikaisempi lapsi hylätty ja huostaanotettu, minkä jälkeen mikään ei oo muuttunu mut hei nyt on ihan eri!
Turhauttaa.
Tämä!
Nyt on ihan eri tilanne. Nyt mä oikeesti skarppaan ja rupean oikeesti äidiksi. Parin vuoden päästä sitten huostaanotto joka tehdään koska sossu on prseestä. Eivät yhtään ymmärrä ku mulla on nyt ollu niin rankkaa ja siks pari kertaa vähä retkahdin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä on nyt näitä 90-2000 luvulla syntyneitä vapaan kasvatuksen hedelmiä. Kaikkea saa tehdä mikä huvittaa ja sit ku ei enää huvita niin ei tarvi huvittaa. Kyllä joku muu aina jäljet siivoaa.
Kyllä näitä avuttomia on aina ollut. Ennen vaan asioihin ei vaan puututtu.
Tehdään lapsia kun luullaan, et sen voi laittaa kaapin hyllylle siksi aikaa kun käy viihteellä. Nykyajan idioottit ei tajuu et sitä vauvaa /lasta on hoidettava 24 /7 vastuu siitä on läpi elämän se vaan muuttaa muotoaan kun lapsi aikuistuu. Mutta kun minkään asian eteen ei olla valmiita tekemään yhtään mitään. Opiskelu ei kiinnosta työnteko ei kiinnosta. Miten sitte lapsen hoito voisi onnistua. Moni on niin urpo ettei pysty huolehtimaan edes itsestään. Oisko syytä leikata vehkeet pois ei näitä lapsiraukkoja syntyisi
Kyllä ihmiset ennen kantoivat vastuuta tekemisistään. Hoitivat ainakin kakaransa iha ite. Kävivät vielä töissä. Nykyajan ihmiset ei käy töissä mutta ei pysty hoitaa kakaroitaankaan
Ei kaikki tee lapsia. Ja jos on energiaton tai sairastelee. Jotkut ei juokaan.
Tämä teksti on periaatteessa suomea, mutta en silti ymmärrä siitä sanaakaan.