Onko täällä muita jotka eivät tunne mitään kaipuuta lapsuuden/nuoruutensa paikkakunnalle?
Minulla ei vaan olla minkäänlaista kaipuuta takaisin sinne pieneen kaupunkiin. Asun Helsingissä, enkä ole käynyt lapsuuden paikkakunnallani varmaan viimeiseen kuuteen vuoteen, koska ei ole omaisia tai haluja sinne. Silloin kun äitini vielä eli, kävin siellä todella harvakseltaan, ehkä kerran vuodessa jos sitäkään, ja se tuntui ällöttävälle velvollisuudelle. Pyysin äitiäni mieluummin reissaamaan Helsinkiin tästä syystä ja hän tulikin. Sama ummehtunut tuppukylä, samat ummehtuneet meiningit. Olen asunut Helsingissä 17 vuotta. Muita joilla samoja fiiliksiä eikä kotiseudun nostalgia innosta?
Kommentit (8)
No ei paljon kiinnosta se tuppukylä Venäjän rajan tuntumassa.
Juuri luin miten lapsuuden kotipaikkakuntani taidelukiolaisia kuulemma vainotaan paikallisten bensalenkkarien taholta.
Joo, eipä tullut ikävä. Valitettavan tuttua jo 90-luvulta.
Mulla oli jopa verrattain hyvä nuoruus, mukava perhe, koulu sujui, oli kavereita, hyviä muistoja... mutta siitä huolimatta en kaipaa niihin maisemiin enää. Aikansa kutakin, kai.
Mukava käydä välillä lapsuuden aikaisella paikkakunnalla, mutta en haluaisi muuttaa sinne.
Muutin pois 21 vuotta sitten. Nyt asunut 17 vuotta 50 kilometrin päässä kotipaikkakunnasta, pääkaupungissa. En kaipaa takaisin, en tuntisikaan varmaan enää ketään sieltä. Vanhempieni luona käydään silloin tällöin päiväselti, lyhyt matka. Pidempää aikaa en uskoisi pystyväni paikassa viettämään, siellä tuntuu pysähtyneeltä, vaikka ei sitä varmaan siellä asuville ole.
En todellakaan kaipaa enkä ikinä muuttaisi takaisin.
Kävin tänään ja oksetti ja alkoi päätä särkeä, vaikka mitään muuta negatiivista siellä ei ole sattunut kuin anoppi.
Normaalit aikuiset ei todellakaan laukkaa minkään nostalgian perässä, se sama paska siellä edelleen on.. ihmiset ei muutu.