Näin Klaus Härön elokuvan Rakkaani Merikapteeni, liikutuin kovasti

Sain tilaisuuden kokea Klaus Härön uusimman elokuvan Rakkaani Merikapteeni isolla valkokankaalla, ja iloitsen siitä, että sain mennä. Missä muut elokuvantekijät luottavat paljon erikoistehosteisiin ja taisteluihin, tässä kaikki oli pienieleistä ja herkkää. Työn jälki oli hienoa , siistiä, kuten olen aina todennut Härön elokuvista, mutta tässä se oli vieläkin enemmän loppuun ajateltua, niin ettei siinä ollut mitään ylimääräistä. Se kaikki, ilmeet, valaistus, koskettava musiikki, toi katsojan ikäänkuin lähelle henkilöhahmoja ja heidän tunteita! Mestarin työssä ilmenee jälleen pitkän kokemuksen tulos. Toki elokuvassa lisäominaisuutena oli vieras kieli, mutta juoni ei ollut niin monimutkainen, etteikö sitä olisi voinut seurata suomenkielisen tekstityksen avulla, se eräällä lailla puhutteli yleisesti ihmisenä olemisen keskeisiä asioita, kaikille tuttuja teemoja. Kokonaisuus oli kaiken tasapainoinen, tarinan loppuessa liikutuin, mikä on osoitus siitä että elokuva ei tarvitse väkivaltaa ja tappamista, kun sitä on muutenkin niin paljon maailmassa! Jälleen kerran, hyvä, Klaus!