Puliukot kadonneet Suomesta?
"Asunnoton alkoholisti puliukko, spurgu on olennainen osa suomalaista kaupunkikuvaa. Mutta ovatko puliukot kadonneet?
No eivät kokonaan, mutta kyllähän se on muuttunut huomattavasti vähemmän näkyväksi ilmiöksi, Ilkka Jokelainen kertoo Iltalehdelle.
uliukkous ei kuitenkaan hyökkää silmille niin kuin ennen, Jokelainen arvioi. Huumeongelmat ovat enemmän pinnalla ja näkyvät myös katukuvassa.
Aika paljon kadun ja hoitolaitosten perspektiivistä puhutaan, että vanhan ajan puliukot käyvät vähiin. Kun kuvaan tulee muitakin aineita, niin se kyllä jollain tavalla ongelman luonnetta muuttaa, Jokelainen sanoo."
Onko näin? Eikö pultsareita näy enää missään?
Kommentit (66)
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6fc238b5-ac05-4d48-a046-cc69ab85140f
Siis tästä on kyse.
Tervetuloa Lahteen, täältä löytyy sekä vanhempaa vinetto-sukupolvea että tuoreempaan amfetamiininuorisoa, yleensä ei kuitenkaan sulassa sovussa. Vapaudenkadulla sossun edessä on koko kirjo.
Kyllä he edelleen kauppojen läheisyydessä istuskelevat :D
Meillä istuu aseman kulmalla ja kiskoo kaljaa päivästä toiseen.
80- ja 90-luvulla oli paljon nykyistä enemmän pultsareita.
On niitä mutta asuvat pinenpien kuntien ja kaupunkien rivitaloissa. Naapurinani oli muutama ja pelkkää alkoa vetivät. Iäkkäitä tosin tai ainakin sen näköisiä. Harmittomia tyyppejä.
Tuleppa Heinolan torille katsomaan, niin kyllä näkyy
Pitskun Lidlissä en ole varmaan kertaakaan käynyt ilman että olisi pultsarit istuskelleet siinä edustalla.
Vanhat spuket ovat jo kuolleet. Tilalle tulleet nuoret narkit, jotka kuolevat jo ennen keski-ikää.
Ikävää, mutta harvoin näkee vanhaa narkkia.
Narkkarit on nuoria, energisia ja osa pukeutuukin varsin hyvin.
Juopot taas vanhoja haisevia smp ja persu ukkoja.
On niitä vielä vanhoissa kaupunginosissa. Mutta arvaamattomat nistit ovat enimmäkseen syrjäyttäneet ne.
Voidaanko kuitenkin jossain vaiheessa nähdä uusi puliukkojen renessanssi Suomessa? Jos huumeet menevätkin muodista niin palataanko perinteisempiin aineisiin?
Kyllä ne katukuvassa näkyy. Ei niistä haittaa ole. Nuorempi sekakäyttäjä sukupolvi se enemmän haittaa aiheuttaa.
Hämeenlinnan kuuluisin pultsari oli pari vuotta sitten kuollut Pastori. Uuden kansan pultsarit kokoontuu kauppakeskus Goodmanin vieressä olevalla "pumppubaarilla."
On niitä puliukkoja ja akkoja. Paljon niitä kyllä kuolee ja uutta verta ei oikein tule tilalle. Narkkarit kuolee nopeammin ja nuorempina kuin puliukot. Noin puolet vähemmän kuin 20 vuotta sitten on tällä kylällä. Kuolleita puliukkoja 10 vuoden sisään osaan luetella useita.
Vierailija kirjoitti:
Narkkarit on nuoria, energisia ja osa pukeutuukin varsin hyvin.
Juopot taas vanhoja haisevia smp ja persu ukkoja.
Tai nuoria. Ne vain ei samalla lailla kehtaa ryypätä ostarilla. Ne könyää kotiinsa mäyräkoiran kanssa ja alkaa ryypätä ja provoilla täällä.
Meidän kaupungissa ne on nykyään sekakäyttäjiä. Kaikki päihteet kelpaa, käsidesistä heroiniin.
On aamuyö ja vanha juoppo kotiin astelee
Ja talon nurkkaa kastelee
Hän hetken vielä lerputtelee hieman horjuen
Ja hyttysiä torjuen
Ei enää jaksa rillutellen juoda öitänsä
On aika tehnyt töitänsä
Niin harvoin viina hulmahtaen päähän kihoaa
Vain pöhöttyy ja lihoaa
Kyllä ennen riitti viinaa ja naista
Ja laulu aina soi
Kyllä elämä on paskamaista
Nyt valittaa vain voi
Kun ennen riitti kanttia ja kesti kuntokin
Nyt soimaa omatuntokin
Ja kulmakunnan iloisessa ryyppyjengissä
On harva enää hengissä
Nyt yksi hölkkää, jotkut äsken uskoon tulivat
Yks hukkui kun jäät sulivat
On monta hyvää kaveria multaan peitetty
Ja soraa päälle heitetty
Nyt uudet juopot kapakankin illoin täyttävät
Niin nuorilta ne näyttävät
On sama pitkä taival heillä vielä edessä
Hän tuumii silmät vedessä
On aamuyö ja vanha juoppo kotiin astelee
Hän talon nurkkaa kastelee
Niin vaikea on liikutustaan hänen salata
Ei tältä tieltä palata
...
Ei nykynuorista ole ammattilaisiksi. Liian nössyö ja fiksua väkeä.
Katoavaa kansanperinnettä vai nykyajan ilmiö paikallisesti?