Millaisista asioista huomaa että olet puolisosi kanssa taustaltannne eri yhteiskuntaluokkaa?

Avioiduin aikoinaan eri kansallisuutta olevan, varakkaasta, porvarissuvusta olevan miehen kanssa. Ko suvusta on ollut kirjoituksia mm. täkäläisistä lehdissä; onpa kirjoitettu muutama kirjakin. Mieheni vanhemmat ottivat minut heti hyvin vastaan; sitävastoin hänen ainoan sinkkusisarensa kanssa emme olleet missään tekemisissä ensimmäiseen 9 vuoteen. Emme edelleenkään ole mitään sydänystäviä. Meillä keskenämme, minulla ja miehelläni ei taas ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia, vaikka tulemmekin erillaisista oloista. Myös omat vanhempani ovat aina pitäneet miehestäni ja arvostaneet häntä kovasti. Suomen kielenkin hän opiskeli jo ihan sen takia, että vanhempani ovat saaneet käyttää omaa kieltään jutellessaan mieheni kanssa.

Yksi asia, jota alkuun täällä, etenkin mieheni vanhemmat ihmettelivät, oli se, kun en halunnut kotiapua, vaikka vauvakin syntyi. En vain ollut tottunut sellaiseen. Mieheni taas oli tottunut lastenhoitajin, keittäjiin, siivoojiin, autonkuljettajiin jne. jo ihan pienestä pitäen.

Meillä ollaan molemmat duunariperheistä, mutta minä olen korkeakoulutettu ja mies ei.

Eroja siinä, että mies ei perehdy mitenkään maailman tilanteeseen. Kun huolehdin perheen selviämisestä nykyisessä sähkökriisissä, mies haukkuu hulluksi ja sanoo ettei saisi stressata.

Ei säästä itselleen eikä haluaisi säästää lapsillekaan, kun hänelle ei ole säästetty. Minulle on säästetty ja haluan säästää lapsille. Mies sanoo, ettei ole varaa, mutta tuhlaa kaikkeen muuhun.

Vuosia mies oli sitä mieltä, että oman talon osto on iso riski ja pitäisi asua vuokralla. Tällöin minulla olisi ollut säästöjä lainan saamiseen. Nyt kun säästöjä ei ole (menneet elämiseen) eikä tuloja, kun olen vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla, pitäiskin se oma asunto ostaa, koska ei kannata maksaa muille vuokraa. Olettaa, että rahaa ilmestyy tyhjästä, kun omat vanhempansa ovat luvanneet auttaa.

Muutenkin maksattaa vielä yli kolmekymppisenä puhelinlaskunsa vanhemmillaan ja jotkut autoon liittyvät isommat kulunsakin. Olettaa, että saa ennakkoperintönä noin vain osuutensa asunnosta (isällään on varaa tähän) eikä tarvitse maksaa koskaan takaisin. Unohtaa, että hänellä on sisaruskin. Tai että niin on minullakin, ja jos omat vanhempani voivatkin auttaa lainaamalla rahaa, pitää sitä rahaa jäädä lainattavaksi sisaruksellekin.

Lapsille ei tarvitse pukea säänmukaista vaatetusta. Taapero saa olla 10 asteessa ilman hattua ja hanskoja, koska ei halua pitää niitä. Ulos riittää, että laittaa hupparin, vaikka olisi säänmukaista vaatetustakin. Jätti lapsen kalliin merinovillamyssyn kauppaan ja syytti minua siitä, kun olin vaatinut sellaisen laittamaan. Ei osta uutta.

Lapsilisiä ei saa edelleenkään säästää, vaan puolet niistä pitäisi antaa puolisolle. Tässä olen pääni pitänyt enkä anna, vaan käytän lapsiin ja jos joku kuukausi jää yli, niin laitan lapsille säästöön. Sieltä ovat sitten myöhemmin käytettävissä.

Omat vanhempani haluaisi säästää lapsilleni, mutta eivät uskalla laittaa tilille rahaa, koska pelkäävät, että lasten isä tuhlaa ne. Tiliä ei saanut tehtyä ilman, että isälläkin on käyttöoikeus, koska on toinen huoltaja. Ei kylläkään ole edes katsonut, mitä siellä tilillä on rahaa.

Ruoasta pitäisi miehen mukaan säästää, mutta sitten hassaa omat rahansa peleihin ja ulkona syömiseen, eli kaikki se säästö minkä on ehkä onnistunut kauppalaskussa säästämään, menee omiin huvituksiin.

Omat vanhempani, jotka siis duunareita, pitävät miestä suoran sanottuna saamattomana ja varmaan munattomanakin, jos ei olisi kahta lasta onnistunut siittämään ja omatkin vanhempansa ovat jo hyväksyneet, että jos meinaavat, että lapsenlapsilla on edes yhtä hyvä elämä kuin heidän lapsillaan on ollut, joutuvat miehen puolesta sitä takaamaan (rahallisesti). Hekin siis duunareita.

Monesti olen appivanhemmille sanonut, että lopettakaa miehen tukeminen ja potkikaa perseelle, että tekisi jotain ansaitakseen itse elämäntasonsa, eikä niin että aina annetaan kaikki kuin manulle illallinen, jolloin ei koskaan opi näkemään vaivaa, kun joku aina kannattelee - jos en minä, niin sitten omat vanhemmat.

Tässä sitten mietin, että vaikka meillä molemmilla on miehen kanssa ollut hyvä lapsuus, jonka turvin vakaa aikuisuus, niin omat lapset ei miehen takia välttämättä saa sellaista. Eivät saa kalliita harrastuksia, harrastusvälineitä, reissuja ja hyvää taloa niin kuin mies, eivätkä säästöjä niin kuin minä, vaan kaikki jää puuttumaan, jos en yksin niitä jostain kustanna. Kyllähän se mieskin näitä haluaisi tarjota, mutta ei osaa rahankäyttöä ja vastuu on tuntematon käsite, niin haaveeksi jää.

Se, että nainen vetoaa joka kerta koulutukseensa, kun väitellään jostain asiasta. On ollut väärässä ties montako kertaa, mutta niistä sanominen aiheuttaa riitaa, joten olen hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollaan molemmat duunariperheistä, mutta minä olen korkeakoulutettu ja mies ei.

Eroja siinä, että mies ei perehdy mitenkään maailman tilanteeseen. Kun huolehdin perheen selviämisestä nykyisessä sähkökriisissä, mies haukkuu hulluksi ja sanoo ettei saisi stressata.

Ei säästä itselleen eikä haluaisi säästää lapsillekaan, kun hänelle ei ole säästetty. Minulle on säästetty ja haluan säästää lapsille. Mies sanoo, ettei ole varaa, mutta tuhlaa kaikkeen muuhun.

Vuosia mies oli sitä mieltä, että oman talon osto on iso riski ja pitäisi asua vuokralla. Tällöin minulla olisi ollut säästöjä lainan saamiseen. Nyt kun säästöjä ei ole (menneet elämiseen) eikä tuloja, kun olen vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla, pitäiskin se oma asunto ostaa, koska ei kannata maksaa muille vuokraa. Olettaa, että rahaa ilmestyy tyhjästä, kun omat vanhempansa ovat luvanneet auttaa.

Muutenkin maksattaa vielä yli kolmekymppisenä puhelinlaskunsa vanhemmillaan ja jotkut autoon liittyvät isommat kulunsakin. Olettaa, että saa ennakkoperintönä noin vain osuutensa asunnosta (isällään on varaa tähän) eikä tarvitse maksaa koskaan takaisin. Unohtaa, että hänellä on sisaruskin. Tai että niin on minullakin, ja jos omat vanhempani voivatkin auttaa lainaamalla rahaa, pitää sitä rahaa jäädä lainattavaksi sisaruksellekin.

Lapsille ei tarvitse pukea säänmukaista vaatetusta. Taapero saa olla 10 asteessa ilman hattua ja hanskoja, koska ei halua pitää niitä. Ulos riittää, että laittaa hupparin, vaikka olisi säänmukaista vaatetustakin. Jätti lapsen kalliin merinovillamyssyn kauppaan ja syytti minua siitä, kun olin vaatinut sellaisen laittamaan. Ei osta uutta.

Lapsilisiä ei saa edelleenkään säästää, vaan puolet niistä pitäisi antaa puolisolle. Tässä olen pääni pitänyt enkä anna, vaan käytän lapsiin ja jos joku kuukausi jää yli, niin laitan lapsille säästöön. Sieltä ovat sitten myöhemmin käytettävissä.

Omat vanhempani haluaisi säästää lapsilleni, mutta eivät uskalla laittaa tilille rahaa, koska pelkäävät, että lasten isä tuhlaa ne. Tiliä ei saanut tehtyä ilman, että isälläkin on käyttöoikeus, koska on toinen huoltaja. Ei kylläkään ole edes katsonut, mitä siellä tilillä on rahaa.

Ruoasta pitäisi miehen mukaan säästää, mutta sitten hassaa omat rahansa peleihin ja ulkona syömiseen, eli kaikki se säästö minkä on ehkä onnistunut kauppalaskussa säästämään, menee omiin huvituksiin.

Omat vanhempani, jotka siis duunareita, pitävät miestä suoran sanottuna saamattomana ja varmaan munattomanakin, jos ei olisi kahta lasta onnistunut siittämään ja omatkin vanhempansa ovat jo hyväksyneet, että jos meinaavat, että lapsenlapsilla on edes yhtä hyvä elämä kuin heidän lapsillaan on ollut, joutuvat miehen puolesta sitä takaamaan (rahallisesti). Hekin siis duunareita.

Monesti olen appivanhemmille sanonut, että lopettakaa miehen tukeminen ja potkikaa perseelle, että tekisi jotain ansaitakseen itse elämäntasonsa, eikä niin että aina annetaan kaikki kuin manulle illallinen, jolloin ei koskaan opi näkemään vaivaa, kun joku aina kannattelee - jos en minä, niin sitten omat vanhemmat.

Tässä sitten mietin, että vaikka meillä molemmilla on miehen kanssa ollut hyvä lapsuus, jonka turvin vakaa aikuisuus, niin omat lapset ei miehen takia välttämättä saa sellaista. Eivät saa kalliita harrastuksia, harrastusvälineitä, reissuja ja hyvää taloa niin kuin mies, eivätkä säästöjä niin kuin minä, vaan kaikki jää puuttumaan, jos en yksin niitä jostain kustanna. Kyllähän se mieskin näitä haluaisi tarjota, mutta ei osaa rahankäyttöä ja vastuu on tuntematon käsite, niin haaveeksi jää.

Rupesin just miettimään, että onko meillä edes eri yhteiskuntaluokka taustana, vai onko ongelma vain miehen luonne...

Lyhyesti kuitenkin, mies ei perehdy politiikkaan eikä maailmantilanteeseen, eikä säästä pahan päivän varalle, eli elämänhallinta on sitä luokkaa, että menee vain virran vietävänä ja luottaa että kaikki hoituu itsestään sen sijaan, että ennakoisi ja/tai kantaisi itse vastuuta.

Sisaruksensa on muuten täysin päinvastainen, vastuullinen ja asioihin perehtynyt, ja samoin vanhempansa pois lukien sen, että mahdollistavat tämän käytöksen miehelle.

Enpä minä oikein tiedä itsestänikään mitä yhteiskuntaluokkaa olen...

Ruokailutavoista sen huomaa. Haluaisin viikonloppuna laittaa kolmen ruokalajin aterioita, miehen mielestä se on turhaa.

Jos katan salaatille erikseen lautasen, laittaa silti salaatin lämpimän ruuan kanssa yhteen, syö jopa yhdellä haarukallisella molempia. (Nehän mene vatsassa sekaisin kuitenkin!) Haluaa sinappia harkiten valmistetun ja maustetun lihapadan seuraksi.

Ei jaksa jälkiruokaa, kun on niin täynnä. Aaarggh. Moni saattaa nauraa nipottamiselleni, mutta se, joka on tottunut hyviin ja nautinnollisiin aterioihin, joissa kokonaisuus on harkittu, tietää mitä tarkoitan.

Itsensä esittely ja keskustelu tuntemattomien kanssa kömpelöä ja epävarmaa, seistä töröttää kädet taskussa. Vetäytyy mieluummin taka-alalle.

Ihan hyvä mies on, luotettava ja kunnollinen, mutta ärsyttää nuo tietyt tavat tai niiden puute. Juu, ihan itse olen valinnut.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin aloimme seurustelemaan mies (23v) ei ollut koskaan äänestänyt vaaleissa. Heidän kotona ei oltu ikinä edes käyty keskustelua asiasta, meillä taas oli jo nuorena puhuttu äänestämisen tärkeydestä ja muutenkin päivänpolitiikasta. Miehen kotona politiikasta keskusteleminen tarkoitti lähinnä poliitikkojen haukkumista. Muutamia pienempiä merkityksettömiä juttuja oli myös tyyliin mies ei ollut ikinä syönyt intialaista ruokaa tai ollut lentokoneessa.

Olen samaa mieltä siitä, että intialaisen ruuan syöminen ja lentäminen ovat merkityksettömiä juttuja, ja kommentointisi niistä oli ihan yhtä merkityksetöntä ja typerää. 

Minä olen akateemisesta perheestä, muttei lapsuudenkodissani puhuttu politiikasta. Ilmeisesti pidät meitä alaluokkaisina sen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Ruokailutavoista sen huomaa. Haluaisin viikonloppuna laittaa kolmen ruokalajin aterioita, miehen mielestä se on turhaa.

Jos katan salaatille erikseen lautasen, laittaa silti salaatin lämpimän ruuan kanssa yhteen, syö jopa yhdellä haarukallisella molempia. (Nehän mene vatsassa sekaisin kuitenkin!) Haluaa sinappia harkiten valmistetun ja maustetun lihapadan seuraksi.

Ei jaksa jälkiruokaa, kun on niin täynnä. Aaarggh. Moni saattaa nauraa nipottamiselleni, mutta se, joka on tottunut hyviin ja nautinnollisiin aterioihin, joissa kokonaisuus on harkittu, tietää mitä tarkoitan.

Etkö sinä ihan oikeasti pysty nauttimaan hyvästä ruuasta, jos miehesi syö eri tavalla? Snobbailua tuo on, ei hyviä tapoja. 

Inte från något, då lika barn leker bäst.

Onko muuten tuo joku "duunarijuttu", että lautasella kaikki sekoitetaan yhdeksi mössöksi?

Mun miehellä on tuollainen ällöttävä tapa.

Koulutuksesta. Miehellä tutkinto huippuyliopistosta ulkomailla, minulla lukiopohja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin aloimme seurustelemaan mies (23v) ei ollut koskaan äänestänyt vaaleissa. Heidän kotona ei oltu ikinä edes käyty keskustelua asiasta, meillä taas oli jo nuorena puhuttu äänestämisen tärkeydestä ja muutenkin päivänpolitiikasta. Miehen kotona politiikasta keskusteleminen tarkoitti lähinnä poliitikkojen haukkumista. Muutamia pienempiä merkityksettömiä juttuja oli myös tyyliin mies ei ollut ikinä syönyt intialaista ruokaa tai ollut lentokoneessa.

Olen samaa mieltä siitä, että intialaisen ruuan syöminen ja lentäminen ovat merkityksettömiä juttuja, ja kommentointisi niistä oli ihan yhtä merkityksetöntä ja typerää. 

Minä olen akateemisesta perheestä, muttei lapsuudenkodissani puhuttu politiikasta. Ilmeisesti pidät meitä alaluokkaisina sen takia. 

No en pidä :D Tässä kysyttiin omia kokemuksia ja niistä kerroin. Harmi että olivat ihan typeriä juttuja mielestäsi, sori siitä.

Kieltämättä pidän vähän hassuna sitä ettei perheessä kommentoida maailman tapahtumia. Se on vaan omassa kodissa ja tuttavapiirissä ollut niin itsestäänselvää.