Elämä ilman jääkaappia
Onko kukaan kokeillut? Nyt korkean sähkön hinnan aikana tekisi mieli ottaa jääkaappi-pakastimen pakastinosa kokonaan pois käytöstä, mutta se ei taida olla oman laitteeni kohdalla edes mahdollista (en ole varma kun käyttöohje on kadonnut). On siis tullut mietittyä, että entä jos lopettaisi jääkaapinkin käytön, mutta onnistuisiko se mitenkään?
Kommentit (57)
Lämmitykseen verrattuna jääkaapin kulutus on mitättömän pieni.Voihan sitä kuivattaa ruokia,vain vitamiineja häviää.
Katso onko siinä laitteessa kaksi eri termostaattia. Ilmeisesti on vain yksi, kun et tiedä saako pakastimen pois päältä. Siinä tapauksessa et voi käyttää vain jääkaappia. Pakastin kylmenee väkisinkin.
Meillä ei ollut jääkaappia ennen kuin 70-luvulla. Ensimmäiseen pakastimeen tutustuin joskus 25-vuotiaana. Kerrostalossa asuttiin. Ihan hyvin pärjättiin.
Tuossa edellä on monet jo luetelleet miten pärjätä.
Meille mökille hankittiin sähköt vasta noin 20 vuotta sitten. Kylmälaukussa säilytettiin muutaman päivän ruuat, joista osa pakastettiin kotona. Huono maakellarikin siellä oli ja kaivokin, mutta kyllä ne ruuat säilyi ihan kelvollisesti ilman niitäkin. Jonkin aika meillä oli kaasujääkaappi ja .liesi, mutta minusta se kaasu oli aika pelottavaa. Säilykkeitä oli sitten myös ja joskus käytiin kyläkaupasta tuoretta lihaa tai makkaraa. Silloin ei vielä oltu kasvissyöjiä.
Jos on parveke tai piha, niin kyllä kylmälaukussa voi talvella säilyttää ruokia ulkonakin.
Mulla onnistuis suht helposti talvisaikaan kun tän vanhan kerrostalon vanhat ikkunat falskaa niin paljon että on ihan hyvä kylmäsäilytyspaikka ikkunan edessä, mut pakastimesta en luovu, niin sitä myötä en jääkaapistakaan.
Laitat sen jääkaapin säätönamikan pienimmälle ja täytät jollain joka sitoo kylmää vaikka säilykepurkeilla. Sulatat pakastimen jos jäätä paljon näkyvissä. Pakastimen tilavuutta saat pienennettyä vaikka tyhjillä suljettavilla muovirasioilla.
Vierailija kirjoitti:
Lämmitykseen verrattuna jääkaapin kulutus on mitättömän pieni.Voihan sitä kuivattaa ruokia,vain vitamiineja häviää.
Ketä täällä jaksaa protestoida jokaista säästönsäästövinkkiä. Joku sähköyhtiön osakkeita omistava.
Mietin tuossa juuri, että meillä tulee porakaivosta 4-asteista vettä. Jos olisin Pelle Peloton, kehittäisin kylmällä vedellä toimivan jääkaapin.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalossa asuvana voin viedä kylmävarastoon ruoat. En tarvitsisi sähköä oikeastaan lainkaan. Retkikeittimellä saa jo paljon aikaan ruokaa ajatellen.Ladattava mini tv ja varavirtapankki pelastaa myös paljon. Jos löytäisi vielä kahvinkeittimen siis HYVÄN sellaisen jonka voi myös ladata, autossakin ns. tupakansytytin tai usb
Ei niitä tehdä.
12 voltilla tai omalla akulla toimivia on olemassa, mutta niin heikkotehoisin, ettei niitä viitsi kyllä käyttää edes suurimmassa hädässä.
Normi keitin vie verkkovirtaa sen 800-1200 Wattia ja jos kahvia aletaan keittelemään 12 voltilla ja muutamalla sadalla watilla, kestää ikuisuuden edes saada vesi kiehumaan.
No eipä sitä ole jääkaappeja ollut ennenkään. Silti on selvitty hengissä. Moni elää nykyisinkin ilman jääkaappia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lämmitykseen verrattuna jääkaapin kulutus on mitättömän pieni.Voihan sitä kuivattaa ruokia,vain vitamiineja häviää.
Ketä täällä jaksaa protestoida jokaista säästönsäästövinkkiä. Joku sähköyhtiön osakkeita omistava.
Se on KUKA. Ja tämä nyt on niin älytön "vinkki", että kannattaakin tuoda realismia mukaan keskusteluun.
Kesälomilla tullut useinkin oltua ilman jääkaappia, ennen matkailuauton hommaamista.
Kaupathan ovat täynnä safkaa joka säilyy lämpimässä ja ainoa ongelma on kahvimaito, mutta sen olen korvannut kermajauheen avulla, jolla kahvista saa ihan juotavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni lapsuudessa pilaantuvia ruokia säilytettiin kesällä kaivossa. Kylmäkomero keittiön perällä oli käytössä jääkaapin ohella vielä minun lapsuudessani. Olen myös kuullut, että moni pitää pieniä ruokamääriä viileänä aikana parvekkeella tai ikkunan välissä, että eivät lämpiä liikaa.
En kyllä osaisi elää ilman jääkaappia ja pakastinta.Sama kokemus. Ja yliopiston opettajatar kertoi, että hänen ollessa opiskelija maitopurkkeja pidettiin ikkunoitten välissä.
Itse muistan vielä nähneeni tuollaisia. En ole opettajattaresi :)
Maitoahan tietenkään ei ole pakko käyttää. Maitojauheesta saa nopeasti pikku annoksen, jos haluaa.
Mulla ei ole talossa sähköjä, lähimpään jääkaappiin on keittiöstä matkaa pihan läpi 200m. En jaksa laiskuuttani kulkea tuota väliä monta kertaa päivässä vaan säilytän jääkaappielintarvikkeita muovilaatikossa kuistilla, jossa sopivan kylmä ainakin näin syksyllä. Pidän joskus jääkaappia kokonaan pois töpselistä ja kuisti toimii siis jääkaapinkorvikkeena. Siinä ruokien seassa on myös lämpömittari niin voi tarkistaa lämpötilan.
Vierailija kirjoitti:
Kohta ilmat viilenee, niin jääkaappi on turha.
Nyt ei todellakaan tarvitse jääkaappia, ulkona säilyy hyvin viileässä.
Entisaikaan (vielä 50-60 luvulla) ruokia säilytettiin kaupunkioloissa ikkunan välissä tai talon kylmäkellareissa. Jääkaapit yleistyivät myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni lapsuudessa pilaantuvia ruokia säilytettiin kesällä kaivossa. Kylmäkomero keittiön perällä oli käytössä jääkaapin ohella vielä minun lapsuudessani. Olen myös kuullut, että moni pitää pieniä ruokamääriä viileänä aikana parvekkeella tai ikkunan välissä, että eivät lämpiä liikaa.
En kyllä osaisi elää ilman jääkaappia ja pakastinta.Sama kokemus. Ja yliopiston opettajatar kertoi, että hänen ollessa opiskelija maitopurkkeja pidettiin ikkunoitten välissä.
Olen itsekin säilönyt makkarapakettia tuuletusikkunan välissä yön yli, kun vaellukselle lähdettäessä hotellissa ei ollutkaan minijääkaappia. Ja teininä jotain limsapulloa piti omassa huoneessa viileässä siellä, mutta en minkään kovin herkästi pilaantuvan tuotteen kanssa luottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuuhan se, jos ruokavalio koostuu huoneenlämmössä säilyvillä tarvikkeilla. Ruokajuomaksikin voi ostaa niitä pieniä maitopurkkeja, tulee juotua tyhjäksi aterialla heti. Kasvikset, munat, juurekset säilyy huoneenlämmössä. Ostaa siis sellaista, mikä kaupassakin on ilman kylmäsäilytystä, eikä paketissa lue, että avauksen jälkeen pitäisi säilyttää jääkaapissa. Lihapulliakin on säilykepurkeissa yms.
Mitä sitten leivän päälle laitetaan?
Tomaattia, kurkkua, retiisiä, mitä nyt keksiikin. Ihan kasviöljyä voi käyttää leivän kostukkeeksi jos jotain tarvitsee (voi vaikka tehdä mausteöljyn itse tai käyttää valmista), tai valitsee meheviä kasviksia. Sipaisee päälle maapähkinävoita tai vastaavia (jos ei aio purkkia loputtomasti hillota vaan syö sen reippaaseen tahtiin). Tai tekee hummusta, laittaa sitä leivän päälle ja syö seuraavalla aterialla lisukkeena loput. Tai yksinkertaisesti syö leipänsä kuten suurin osa maailman väestöstä, eli kaapii siihen sitä varsinaista lämmintä ruokaansa päälle ja vetää ääntä kohti, eli ei syö minään välipalana sitä. Mielikuvitushan tuossa on rajana.
Vierailija kirjoitti:
Katso onko siinä laitteessa kaksi eri termostaattia. Ilmeisesti on vain yksi, kun et tiedä saako pakastimen pois päältä. Siinä tapauksessa et voi käyttää vain jääkaappia. Pakastin kylmenee väkisinkin.
Meillä ei ollut jääkaappia ennen kuin 70-luvulla. Ensimmäiseen pakastimeen tutustuin joskus 25-vuotiaana. Kerrostalossa asuttiin. Ihan hyvin pärjättiin.
Tuossa edellä on monet jo luetelleet miten pärjätä.
Mistä sen näkee, onko kaksi eri termostaattia? Missä ne ovat?
Mulla oli jossain vaiheessa jääkaappi rikki, meni pari viikoa, ennenkuin hankin uuden tilalle ja roudasin vanhan pois. Tällä välin säilytin maidon juuston yms. parvekkeen ovien välissä viileässä, osan pakattuna laatikkoon parvekkeella. Tosin silloin oli talvi. Helteellä pitäisi kyllä keksiä muita konsteja.