Puolison pelaaminen pahenee entisestään
Videopelien pelaaminen. On nykyään hyvin uppoutunut, eikä välttämättä edes tajua mitä ympärillä tapahtuu.
Aiemmin hän sentään keskusteli samalla kun pelasi, kuunteli kun puhuin ja oli kotitöissä apuna. Muttei enää.
Esimerkkinä, olin monta viikkoa puhunut hänelle uuden työn alkamisesta. Vielä edellisenä iltana sanoin, että jännittää huomenna uuteen paikkaan meno. Hän soitti kesken työpäivän kysyäkseen, missä olin. Väitti etten ollut koko työstä puhunut hänelle sanaakaan.
Muita vastaavia tapauksia sattunut viime aikoina. En ole hänen mukaansa kertonut asiasta, tapahtumasta tai päivästä X. Tänäänkin hänen kysymys alkoi "mitä ihmettä sä eilen illalla yritit mulle selittää?". Tuo tuntui loukkaavalle ilmaisulle.
En muista, milloin viimeksi vietetty aikaa yhdessä. Aina on pelissä menossa joku kohtaus, jonka takia ei voi lopettaa. Paras oli, kun sovittiin että katsomme yhdessä telkkaria. Pari tuntia jaksoin katsoa, ja kun kysyin välillä milloin hän tulee, niin vastaus oli "kohta". Lopulta menin nukkumaan, tuli makuuhuoneeseen ihmettelemään että eikö sitä telkkaria nyt katotakaan...
Kotityöt alkanut pikkuhiljaa jäädä kokonaan minun kontolleni. En vain yksinkertaisesti jaksa enää. Jos mainitsen hänelle pelaamisesta ja sen riippuvuudesta, saan kauhean mölyn aikaan. Ero tuntuu kuitenkin hyvin vaikealle ajatukselle, vaikka tiedostan että olisi oikea vaihtoehto, kerta meidän halut suhteelta eivät kohtaa.
Kommentit (21)
Viettääkö puolisosi aikaa kavereidensa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä se pelaa?
Samaa mietin
Onkohan joku uus
Vierailija kirjoitti:
Viettääkö puolisosi aikaa kavereidensa kanssa?
Välillä, mutta osa kavereista (ihan IRL) ovat myös siellä netissä. Välillä mikin ja kuulokkeiden kautta kommunikoivat toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se pelaa?
Samaa mietin
Onkohan joku uus
Peli ei ole uusi, mutta uusia lisäosia tmv tulee ilmeisesti viikoittain. Ja ne pitää tietenkin suorittaa heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se pelaa?
Samaa mietin
Onkohan joku uus
Peli ei ole uusi, mutta uusia lisäosia tmv tulee ilmeisesti viikoittain. Ja ne pitää tietenkin suorittaa heti.
Runescape?
Joo kyllä sä oot tainnu jäädä kakkoseks addiktiolle, toi ärähtäminen aiheesta ja totaalinen vastuun kieltäminen on jättimäinen punanen lippu.
Jätä lappuja tärkeimmistä asioista noin ensihätään. Mieti samalla jatkokuviot valmiiksi.
Pariksi päiväksi kaverille yökylään, alkaa ehkä kaivata sua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se pelaa?
Samaa mietin
Onkohan joku uus
Peli ei ole uusi, mutta uusia lisäosia tmv tulee ilmeisesti viikoittain. Ja ne pitää tietenkin suorittaa heti.
Mitä classia pelaa? Warrior, ehkä shamaani? Pelaako pve:tä vai pvp:tä vai molempia? Tykkääkö enemmän retailista vai classicista?
Voi ap, mä oon niin pahoillani sun puolesta. Mä elin tollasen tyypin kanssa vuosia, on nykyään ex ja toista samanlaista en huoli. Silloin kun ei pelannut, katsoi netistä kun muut pelaa, vissiin jotain turnauksia. Karvat nousee pystyyn, kun kuulenkin peliääniä. Kaiken töiden jälkeisen vapaa-aikansa vietti koneella, ei tehnyt kotona mitään, keräsi sen pelinurkkauksensa ympärille vain roskia ja likaisia astioita. Alkuun yritin itsekin pelata, jotta olisi jotain yhteistä, mutta ei mun kiinnostus vaan riittänyt siihen, kun en ole lapsenakaan pahemmin pelaillut.
Jos hän ei myönnä ja pääse irti addiktiostaan, ei siinä auta muu, kuin laittaa lusikat jakoon, valitettavasti.
Minä en katselisi peli ongelmaista jonka koko elämää hallitsee pelaaminen. Tämmöiset saisivat ihan yksin elää pelaamisensa kanssa. Kännykkä riipuvaisen kanssakin on aika raskasta kun täytyy puhelimeen vastata ihan joka paikassa eikä voi olla vastaamatta tai laittaa sitä kiinni. Syöminen ja ruuan laittokin keskeytyy puolisollani kun joku paskanjauhaja päissään soittelee puheripulissaan kun on ottanut vähän neuvoa antavaa kotonaan eikä ole mennyt baariin ja on pakko siihen vastata.
En minä siitä häiriinny vaan on ihanaa että on ystäviä jotka hakevat juttu seuraa ja puolisoni on tärkeä heille mutta kun hän ei voi sitten sanoa että soitatko vähän myöhemmin sillä nyt ei sovi tai sitten soitan sinulle myöhemmin vaan pitää alkaa kälättämään ihan joka paikassa kun joku tarvitsee juttu seuraa ja minä en jaksaisi sitä esim. autossa alkaa kuuntelemaan kun olemme matkalla kauppaan tai takaisin kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että nainen on halunnut tehdä videon jossa itse näyttäytyy tilanteen "pahiksena". :D Harvinaista.
Minulla ei valitettavasti ole ap:n ongelmaan apua, mutta olen kyllä itsekin pelaajana välillä ihmetellyt, kun nettikaveripiiriin kuuluu pari seurustelevaa miestä, jotka pelaavat joka arki-ilta suunnilleen täyden työpäivän verran, ja viikonloppuna vielä enemmän. Heidän ei edes muistaisi seurustelevan, ellei taustalta kuuluisi aina välillä myös naisen ääni.
Välillä jään ihan miettimään, että kuinka heidän kumppaninsa "antaa" heidän pelata illat läpeensä - ja vieläpä toisten naisten kanssa?
Minä pelasin viime viikonloppuna Veikkauksen nettikasinon Glorious Griffiniä ja voitin 800€!
No mutta olen minäkin pelaava mies.. olisi kai pakko löytää samanlainen pelaava nainen mutta kun prkele kun ei niitä ole edes Tinderissä tai sitten eivät mainitse kyseistä harrastusta.