Lue keskustelun säännöt.
Nuori aikuinen 22v valittaa vähän väliä elämäänsä
06.10.2022 |
Ja "henkisiä ongelmia". Olen yrittänyt auttaa ja kannatella todella paljon ja ohjannut hakemaan apua. Ei hae ja jatkaa minun kuormittamista. Olen todella väsynyt ja uupunut, elämässä muitakin stressitekijöitä. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia, usein ulkoapäin näkee paremmin, joten kiitos mahdollisista neuvoista.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Puhu sille. Sano mitä haluat ja mitä et. Älä panosta puhumattomuuteen.
Kiitos tästä, mutta olen puhunut ja puhunut, vuosia. Ei johda mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna näyttäisin ovea ap. Minulle teki todella hyvää kun joutui aikoinaan jo 16-vuotiaana maailmalle. 22-vuotiaana ja kotona ylläpito kuulostaa siltä että sinne se tulee jäämäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä olet kuka?
Vanhempi
Vierailija kirjoitti:
Sinuna näyttäisin ovea ap. Minulle teki todella hyvää kun joutui aikoinaan jo 16-vuotiaana maailmalle. 22-vuotiaana ja kotona ylläpito kuulostaa siltä että sinne se tulee jäämäänkin.
Ei asu enää kotona. Mutta ei se käymistä ja valittamista estä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisenä oltiin jo 70-luvulla naimisissa ja 3 lasta kasvamassa. Siihen päälle työtä 8 tuntia päivässä. EIkä valitettu. Nykyajan länsimaiset ihmiset jää lapsiksi ja ovat liian heikkoja.
Höpsis. Naiset synnytti 70-luvulla 1.4 lasta keskimäärin ja ensisynnyttäjien keski-ikä oli lähes 29v.
Oletko kokeillut sanoa suoraan, että vaikka hän on lapsesi ja aina rakas ja tärkeä, sinäkään et voi korjata hänen elämäänsä, jos hän ei suostu ottamaan ammattiapua vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna näyttäisin ovea ap. Minulle teki todella hyvää kun joutui aikoinaan jo 16-vuotiaana maailmalle. 22-vuotiaana ja kotona ylläpito kuulostaa siltä että sinne se tulee jäämäänkin.
Ei asu enää kotona. Mutta ei se käymistä ja valittamista estä.
Ap
Sinä voit estää. Vastuu on sinun, olet aikuinen. Vai onko tämä valittaminen teillä suvussa, etkä kykene tekemään asialle mitään? Hän on ehkä mallioppinut sinulta valittamisen joka ei johda mihinkään toimenpiteisiin. Molemmilla oppimisen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna näyttäisin ovea ap. Minulle teki todella hyvää kun joutui aikoinaan jo 16-vuotiaana maailmalle. 22-vuotiaana ja kotona ylläpito kuulostaa siltä että sinne se tulee jäämäänkin.
Ei asu enää kotona. Mutta ei se käymistä ja valittamista estä.
Ap
Olisiko muuttanut liian aikaisin lapsuuden kodista ja kokee siksi turvattomuutta?
Tiedän. Suomessa nuoret muuttavat varhain, mutta usein se näkyy nuoren pahoinvointina.
Euroopassa lapsi muutta kotoa n. 24v.
https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2021/suomalaisnuoret-muuttavat-…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Valitat paljon nykyään, pitäiskö sun tehdä jotain ongelmillesi, vaikka hakea jotain keskusteluapua?" ja aina kun ottaa yhteyttä kysyt ensimmäiseksi onko hakenut apua ja jos ei ole niin kysyt miksi. Jos valittaa jostain käytännön ongelmista, voit tarjoutua auttamaan tai neuvomaan omien voimavarojesi puitteissa.
Olin tuon ikäisenä samanlainen. Valitin vaan miten elämä on paskaa ja haluan kuolla. Suurin osa jaksoi kuunnella loputtomasti, mutta siinä vaiheessa kun pari ystävää katkaisi välit kokonaan, alkoi pikkuhiljaa käänne.
Aluksi olin toki vihainen ja syytin heitä että ei oikeaa ystävää saa jättää jos on vähän vaikeeta jne. Mutta nykyään en kyllä tuomitse, ja olen jopa kiitollinen että lopettivat yhteydenpidon. Ei keltään tarvitse katsoa sellaista että toinen saa käyttää vaan omana likaämpärinä vuodesta toiseen. Nyt olen siis 34 ja voin oikein hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvoja minulla ei ole, mutta olen kohtalotoveri. Lapseni on tismalleen samanikäinen ja kärsin samasta ongelmasta. Todella kuormittavaa, suorastaan uuvuttavaa. Voin kertoa, että on äärimmäisen raskasta koettaa tehdä omaa vaativaa työtä ja samalla kännykkä piippaa valitusviestejä ja joudun miettimään, kuinka taas asetella sanansa parhaiten, että tukisi toista, helpottaisi oloa, eikä vähättelisi. Usein se ei onnistu ja tulee vielä syyttelyä lisäksi. Toisaalta mikään mitä sanoo, ei auta tai ole riittävästi. Viikonloppulepo puolestaan valuu hiekkana sormien lomitse, kun terapioit aikuista lasta. Hoitotahokin on, mutta se on kovin tehoton ja toisaalta aikuinen itse päättää, mitä apua ottaa vastaan. Toivon vain, että tämä joskus helpottaa ja nuoren aikuisen siivet alkavat kantaa. Tosin olen jo varmaan itse sitten totaaliloppu. Typerät ääliöneuvot siitä, että heitä pihalle tai älä kuuntele voit jättää omaan arvoonsa. Siihen ei oman lapsen kohdalla pysty. Voimia sinulle!
Ja nyt AP valittaa omista henkisistä ongelmista, hakisit sinäkin ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja minulla ei ole, mutta olen kohtalotoveri. Lapseni on tismalleen samanikäinen ja kärsin samasta ongelmasta. Todella kuormittavaa, suorastaan uuvuttavaa. Voin kertoa, että on äärimmäisen raskasta koettaa tehdä omaa vaativaa työtä ja samalla kännykkä piippaa valitusviestejä ja joudun miettimään, kuinka taas asetella sanansa parhaiten, että tukisi toista, helpottaisi oloa, eikä vähättelisi. Usein se ei onnistu ja tulee vielä syyttelyä lisäksi. Toisaalta mikään mitä sanoo, ei auta tai ole riittävästi. Viikonloppulepo puolestaan valuu hiekkana sormien lomitse, kun terapioit aikuista lasta. Hoitotahokin on, mutta se on kovin tehoton ja toisaalta aikuinen itse päättää, mitä apua ottaa vastaan. Toivon vain, että tämä joskus helpottaa ja nuoren aikuisen siivet alkavat kantaa. Tosin olen jo varmaan itse sitten totaaliloppu. Typerät ääliöneuvot siitä, että heitä pihalle tai älä kuuntele voit jättää omaan arvoonsa. Siihen ei oman lapsen kohdalla pysty. Voimia sinulle!
Voi kiitos sinulle, ihanaa kun ymmärrät. Toivotaan meille ja lapsillemme parasta ja pidetään toivo, että joskus helpottaa.
Kaikille aikuisille, myös lapsilleen, voi ja tulee asettaa rajoja. En vastaa aina viesteihin, vastaan aikana X. Puhelimessa voidaan puhua X ajan. Apua pitää hakea. Ei voi olla koko ajan hihassa roikkumassa vaikka miten ahdistaisi. Vanhemman kanssa nimenomaan on turvallista opetella tällaista toisten ihmisten rajojen ja resurssien kunnioittamista, ettei tarvitse sitten parisuhteissa tai ystävien kanssa vääntää.
Kaikki kohtelevat meitä siten miten me sallitaan meitä kohdeltavan.
Minkä tyyppisistä asioista hän valittaa? Yksinäisyys, työ/työttömyys, opiskelu, vai mitä? Oletko tarjoutunut auttamaan häntä hakemaan apua, tyyliin "No nyt katsotaan netistä yhdessä että miltä taholta lähdetään apua sinulle hakemaan kun sinä lapseni sitä oikeasti tarvitset vaikket ehkä haluaisikaan "?
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Get help.
Puhu sille. Sano mitä haluat ja mitä et. Älä panosta puhumattomuuteen.