Lue keskustelun säännöt.
Mistä ihmeestä johtuu, että kun tietää täysin, mitkä asiat elämässä edistäisi todella paljon hyvinvointia niin tätä tietoa ei saa TOIMINNAKSI. Sitä on vain passivoitunut.
06.10.2022 |
Tiedän tasan tarkkaan mitä minun pitäisi tehdä, jos haluaisin tuntea oloni onnellisemmaksi, olla enemmän aikaan saavampi ihminen ja muutenkin edistää elämässäni omia kiinnostuksen kohteitani, niin yksinkertaisesti toiminta puuttuu.
Tiedän tasan tarkkaan miten kroppani haluaisi minun syövän, mitä ruokia ja miten estän elintapasairauksien puhkeamisen. Olen ennen saanut tämän toiminnaksi ja tehdyksi, ilman hankaluuksia ja nauttinut täysin rinnoin, se taas johtanut uusiin hyviin asioihin elämässä. En siltikään saa tehdyksi sitä, mitä intuitio jatkuvasti takaraivossa pyrkii kertomaan.
En saa varattua hammaslääkäriaikaa, en pysty sitoutumaan erilaisiin hoitoihin terveyteni edistämiseksi.
En kertakaikkiaan saa ajatuksiani toiminnan tasolle.
Töihin pääsen koska on pakko mutta kaiken muun osalta elämäni jää elämättä. Tiedän mitä pitää tehdä mutta jokin aivosolujen välinen yhteys puuttuu, että saan asioita tehdyksi.
Oikeasti makaan vain, haaveilen, olen unessa. Useimmin masentunut ja syön mitä sattuu. Olen kuin itseni ulkopuolella, jossain syvällä pääni sisällä. Kaikki mikä olisi itselleni hyväksi, jää tekemättä. Kuin pääni olisi jossain vankilan sisällä. En kertakaikkiaan käsitä. Tunnen vain olevani poissa realiteeteistä, jossain muualla. Kuin ei vain saisi jotain osaa itsessäni henkiin.
Ihan älytöntä, tajuan koko ajan paremmin sen, että elämä valuu hukkaan. Yritän huutaa itselleni ja pakottaa mutta olen aivan luhistunut jonnekin. Tämän on loputtava, miten ihmeessä nostan itseni elämään takaisin.
Kommentit (38)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus on tuollaista.
Itse elän vaikea-asteisen masennuksen kanssa kroonisesti, sinnittelen kokopäivätyöt ynnä muut velvoitteet niin olisihan minulle tuollainen noinkin tähän verraten kevyen tuntoinen elämä jo ihan terveen ja normaalin tuntoista.
Mutta ei se ole sitä. Se on silti masennusta. Lievää sellaista ja sekin on sairaus. Sekin pitäisi hoitaa.
Toinen juttu taas että ei täällä tavallinen työssäkäyvä saa parantavaa hoitoa masennukseen, mutta se on eri tarina. Pitäisi olla tosi rikas tai tosi köyhä.
Nythän valtaosa masentuneista vetää nappeja naamaan ja paiskii viimeisillä voimillaan usein pienipalkkaisia töitä elättääkseen itsensä ja verokertymällään myös paljon muita sekä hoitaaksensa mm. toisten psykoterapian kuluja.
Ei jää rahaa omaan enää, koska ne kertaviikkoiset joihin voisi rahan jostain repiä on ihan turhaa lätinää.
Valitat, kun ei ole rahaa terapiaan, mutta sitten terapia on sinusta turhaa lätinää?
Itse olen myös kroonisesti masentunut (johtuen lapsuudesta), ja työelämässä matalapalkka-alalla. Masennuskaudet vaihtelevat ja olen käynyt useammalla terapeutilla ja omilla pennosillani maksanut ne kalliit terapiat, kun on ollut huonompia kausia. Terapia ei auta mitään, jos on pää syvällä siellä perseessä ja asenne on kuvailemasi. Itse olen saanut apua terapiasta, mutta se vaatii oma-aloitteisuutta. Tekemättömät harjoitukset ja käymättömät keskustelut eivät auta. Itse olen myös sanonut terapeutille, jos jokin asia tai metodi ei toimi. Sitten on siirrytty eteenpäin.
Kunnalliselta puolelta on mahdotonta saada tuettua terapiaa ja itse joutuu näkemään paljon vaivaa saadakseen apua, mutta itselläni on kannattanut se vaivannäkö. Valittaminen ei auta.
Hyvä avaus ap ja muutama ajatuksia herättävä vastauskin jotka ns. kolahti itselle eli jokin perä näissä ehdotetuissa syissä lienee.
Itsellä tuota samanlaista saamattomuutta ja lamaantumista aiheuttaa myös se, että olen kuin vankina elämässä (mm työssä, asuinpaikassa, asumismuodossa) joka kyllä "välttää", mutta ei tunnu lainkaan omalta. En siis voi tehdä niitä asioita joiden tekeminen kiinnostaisi ja mitkä olisi mieluista kuin osin loma-aikana ja kaukana tästä asuinpaikkakunnastani. Jotta en makaisi vapaa-aikaani vain sohvalla tai palstailisi niin suoritan kuin robotti ulkoilut ja liikunnan, mutta ilo puuttuu niistä kokonaan ihan siksi että tämä ympäristö on niin vääränlainen itselle.
Ja koska tosiaan on päätynyt tähän saamattomuuteen ja lamaantumiseen niin on todella vaikea saada asioita korjatuksi, koska uusi työ/ammatti, muutto ym ei ole ihan pieniä muutoksia. Lisäksi tunnen jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten osaa olla tyytyväinen siihen että on vakkarityö sekä katto pään päällä kun monilla ei asiat ole näin(kään) hyvin.
Kirjota ylös paperille, ei tietokoneelle, kaikki tuo tehtävät,jotka luettelit. Lisäile niitä sitä mukaa kuin tulee mieleen. Tee yksi asia, ei enempää, päivässä, olkoot kuinka vähäinen tahansa. Viivaa se yli listaltasi. Seuraavana päivänä toinen jne.
Akkusi on tyhjentynyt. Sen käynnistäminen vaatii vaivaa eli fyysistä toimeliaisuutta.
Jos on mahdollista, miten olisi maisemanvaihdos vähäksi aikaa? Esimerkiksi matka tai vuokramökki viikoksi tai kahdeksi paikasta, jossa on paljon kiinnostavaa nähtävää tai mieluisaa tekemistä? Itse olen kokenut vaikeaksi muuttaa asioita kun kaikki tuntuu junnaavan ennallaan ja on itsekin jotenkin juuttunut siihen junnaukseen mutta eri ympäristöissä on helpompaa saada itseensä liikettä ja tätä löytynyttä puhtia olen saanut hyödynnettyä myös jälkikäteen kotiympäristössä.
Kannattaa myös miettiä mitkä asiat ovat tärkeimpiä omalle hyvinvoinnille ym. ja keskittyä saamaan niistä tapa eikä ehkä yrittää saada kaikkea kerralla täydelliseksi. Toki sekin voi joillekin toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopeta vauvapalstalla selittely, analysoiminen ja uhriutuminen, se auttoi itselläni ainakin. Teet asian kerrallaan, kaikkea ei tarvitse hoitaa kerralla kuntoon. Jos sinun täytyy esim. varata hammaslääkäriaika, hoidat sen huomenna sen sijaan että tulet tälle palstalle tai muutoin nettiin seikkailemaan.
Mä olen vähentänyt "ruutuaikaa" itseltäni reilusti enkä enää pidä konetta edes auki kuin kerran päivässä, mutta ei sekään ihan ongelmatonta ole. Siis nettiin pääsemättömyys ei haittaa vaan se, että ylimääräistä aikaa on aivan hurjasti.
Ennen tätä "ruutuajan" vähentämistäkin kun kerkesin mainiosti käydä lenkillä, neuloa, jumpata/venytellä sekä hoitaa arkiaskareet eli kaikki vapaa-aika ei mennyt netissä pyöriessä.
Siltikin yhä edelleen olen aivan yhtä saamaton kuin ap:kin eli tiedän hyvin mikä minulle olisi hyväksi ja mitä elämältäni haluan, mutta silti mikään ei tunnu muuttuvan toiminnaksi joka edesauttaisi tämän itselle oikeanlaisen elämän saavuttamista.
Nyt sitten vaan makaa/istuu saamattomana tuijottaen kattoa/seinää sen ajan minkä aiemmin tuijotti ruutua.
/sivusta
Prokrastinaatio, välttely, toiminnan impulsin sammuttaminen ja lamaantuminen ovat reaktioita liialliseen stressiin.
Stressiä voi tulla esimerkiksi syyllisyyden tunnosta, sisäisestä ristiriidasta ja yleisestä tyytymättömyydestä elämään.
Tähän on parannuskeino: Et kuuntele mielihaluja (sohvalle jääminen, toimimattomuus) vaan teet järjen mukaan. Teet vaikka itku tulisi. Sillä tavoin pääset pois syvään uurtuneista välttelyn tavoista. Aluksi tekee tosi pahaa, mutta lopulta helpottaa.
Aivot pelkää että me kuollaan jos tehdään jotain uutta (selviytymisvaisto kivikaudelta), mutta kun se tajuaa ettei pahaa tapahdu, niin lopulta vastustus hellittää. Muista hokea itsellesi että kaikki hyvin, tämä tekee hyvää, ei mitään hätää. Toista lopun elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
29 jatkaa:
Muutos, hyväkin, tuottaa lisää stressiä ja aivosi kapasiteetti voi olla jo valmiiksi niin tapissa, että muutoksen tuoma lisästressi on liikaa.
Tutki sisintäsi rehellisesti, mitä elämässäsi on ristiriidassa tai muuten pielessä? Karsi negatiivinen sisäinen puhe pois, se on yksi pahimpia tekijöitä.
Muista huolehtia myös palautumisesta ja levosta, kuuntele tarpeitasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on tuollaista.
Itse elän vaikea-asteisen masennuksen kanssa kroonisesti, sinnittelen kokopäivätyöt ynnä muut velvoitteet niin olisihan minulle tuollainen noinkin tähän verraten kevyen tuntoinen elämä jo ihan terveen ja normaalin tuntoista.
Mutta ei se ole sitä. Se on silti masennusta. Lievää sellaista ja sekin on sairaus. Sekin pitäisi hoitaa.
Toinen juttu taas että ei täällä tavallinen työssäkäyvä saa parantavaa hoitoa masennukseen, mutta se on eri tarina. Pitäisi olla tosi rikas tai tosi köyhä.
Nythän valtaosa masentuneista vetää nappeja naamaan ja paiskii viimeisillä voimillaan usein pienipalkkaisia töitä elättääkseen itsensä ja verokertymällään myös paljon muita sekä hoitaaksensa mm. toisten psykoterapian kuluja.
Ei jää rahaa omaan enää, koska ne kertaviikkoiset joihin voisi rahan jostain repiä on ihan turhaa lätinää.
Valitat, kun ei ole rahaa terapiaan, mutta sitten terapia on sinusta turhaa lätinää?
Itse olen myös kroonisesti masentunut (johtuen lapsuudesta), ja työelämässä matalapalkka-alalla. Masennuskaudet vaihtelevat ja olen käynyt useammalla terapeutilla ja omilla pennosillani maksanut ne kalliit terapiat, kun on ollut huonompia kausia. Terapia ei auta mitään, jos on pää syvällä siellä perseessä ja asenne on kuvailemasi. Itse olen saanut apua terapiasta, mutta se vaatii oma-aloitteisuutta. Tekemättömät harjoitukset ja käymättömät keskustelut eivät auta. Itse olen myös sanonut terapeutille, jos jokin asia tai metodi ei toimi. Sitten on siirrytty eteenpäin.
Kunnalliselta puolelta on mahdotonta saada tuettua terapiaa ja itse joutuu näkemään paljon vaivaa saadakseen apua, mutta itselläni on kannattanut se vaivannäkö. Valittaminen ei auta.
Tämäpä se. Kun on päätynyt siihen tilaan, ettei enää saa aikaiseksi oikein mitään niin silloin ei todellakaan kykene/jaksa vaatia ja tapella apua saadakseen.
Valittaminen ei toki auta sekään eikä varsinkaan auta kenenkään kaltaisesi syyllistävä besserwisseröinti. Tosin vertaistukea voi saada vaikka näin palstakeskustelusta joka sekin on jo iso muutos siihen, että asiaa pyörittelisi vain omassa päässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Kokeile vaikka yhden kokonaisen päivän tehdä niitä hyviä valintoja. Sellainen testipäivä. Teet kohtuullisen listan etukäteen.
Aamulla herätessäsi alat toteuttaa niitä listan tehtäviä, esim. hammaslääkäriajan varaaminen, kävelylenkki, terveellisen ruoan valmistaminen. Nuo riittävät yhdelle päivälle.
Illalla kuulostelet, millainen vointisi on.
Joskus yksikin tavoite päivälle tuntuu ylitsepääsemättömältä, saati sitten kolme. Kokonainen päivä voi jollekin olla sellainen peikko, että jää kaikki tekemättä ja illalla on vaan surkeampi olo, kun epäonnistui. Toimii ehkä normaali-ihmisellä, jolla jo muuten arki ja rutiinit pyörii, mutta ei silloin, jos on jotain ahdistusta taustalla.
-eri
Toinen eri. Silloin kun minulla on hyvin paha kausi burnoutin jäljiltä enkä oikein edes päässyt sängystä ylös, yritin tehdä yhden "isomman" asian viikossa (kuten se hammaslääkärivaraus). Myöhemmin tein asioita joka toinen päivä ja joka toinen päivä lepäsin. Sitten pitkään (useamman vuoden) tein maksimissaan yhden asian päivässä. Nykyään olen lähes ennallani ja voin tehdä useita asioita päivässä. Pidän silti välillä laiskoja lepopäiviä, jotta jaksan vastaisuudessakin.
Lähde pienestä liikkeelle, vaikka yksi asia viikossa ja kun se on tehty, ota rennosti ja ole tyytyväinen suoritukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on tuollaista.
Itse elän vaikea-asteisen masennuksen kanssa kroonisesti, sinnittelen kokopäivätyöt ynnä muut velvoitteet niin olisihan minulle tuollainen noinkin tähän verraten kevyen tuntoinen elämä jo ihan terveen ja normaalin tuntoista.
Mutta ei se ole sitä. Se on silti masennusta. Lievää sellaista ja sekin on sairaus. Sekin pitäisi hoitaa.
Toinen juttu taas että ei täällä tavallinen työssäkäyvä saa parantavaa hoitoa masennukseen, mutta se on eri tarina. Pitäisi olla tosi rikas tai tosi köyhä.
Nythän valtaosa masentuneista vetää nappeja naamaan ja paiskii viimeisillä voimillaan usein pienipalkkaisia töitä elättääkseen itsensä ja verokertymällään myös paljon muita sekä hoitaaksensa mm. toisten psykoterapian kuluja.
Ei jää rahaa omaan enää, koska ne kertaviikkoiset joihin voisi rahan jostain repiä on ihan turhaa lätinää.
Valitat, kun ei ole rahaa terapiaan, mutta sitten terapia on sinusta turhaa lätinää?
Itse olen myös kroonisesti masentunut (johtuen lapsuudesta), ja työelämässä matalapalkka-alalla. Masennuskaudet vaihtelevat ja olen käynyt useammalla terapeutilla ja omilla pennosillani maksanut ne kalliit terapiat, kun on ollut huonompia kausia. Terapia ei auta mitään, jos on pää syvällä siellä perseessä ja asenne on kuvailemasi. Itse olen saanut apua terapiasta, mutta se vaatii oma-aloitteisuutta. Tekemättömät harjoitukset ja käymättömät keskustelut eivät auta. Itse olen myös sanonut terapeutille, jos jokin asia tai metodi ei toimi. Sitten on siirrytty eteenpäin.
Kunnalliselta puolelta on mahdotonta saada tuettua terapiaa ja itse joutuu näkemään paljon vaivaa saadakseen apua, mutta itselläni on kannattanut se vaivannäkö. Valittaminen ei auta.
Tämäpä se. Kun on päätynyt siihen tilaan, ettei enää saa aikaiseksi oikein mitään niin silloin ei todellakaan kykene/jaksa vaatia ja tapella apua saadakseen.
Valittaminen ei toki auta sekään eikä varsinkaan auta kenenkään kaltaisesi syyllistävä besserwisseröinti. Tosin vertaistukea voi saada vaikka näin palstakeskustelusta joka sekin on jo iso muutos siihen, että asiaa pyörittelisi vain omassa päässään.
Ei se ole besserwisseröintiä jos toinen valittaa likaisesta kodista muttei siivoa sitä. Valituksen sijaan täytyy etsiä keinoja miten saisi sen siivouksen tapahtumaan.
Jos et yllä ylähyllylle, valitatko vai haetko tuolin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska sun sisällä on kaksi ohjaajaa: toinen tahtoo tehdä asioita, jotka on helppoja ja hauskoja ja toinen tahtoo tehdä järkeviä asioita, jotka ei välttämättä ole niin erityisen hauskoja tai helppoja.
Annat tämän hauskuutta ja helppoutta rakastavan apinan johtaa elämääsi ja siltähän se lopputulos sitten näyttääkin. Tämä järkevä puoli astuu johtoon vain silloin kun äärimmäinen pakko tehdä jotain.
Kysy itseltäsi haluatko olla apina vai kunniallinen kapteeni?
Tämä idea lainattu tästä:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on tuollaista.
Itse elän vaikea-asteisen masennuksen kanssa kroonisesti, sinnittelen kokopäivätyöt ynnä muut velvoitteet niin olisihan minulle tuollainen noinkin tähän verraten kevyen tuntoinen elämä jo ihan terveen ja normaalin tuntoista.
Mutta ei se ole sitä. Se on silti masennusta. Lievää sellaista ja sekin on sairaus. Sekin pitäisi hoitaa.
Toinen juttu taas että ei täällä tavallinen työssäkäyvä saa parantavaa hoitoa masennukseen, mutta se on eri tarina. Pitäisi olla tosi rikas tai tosi köyhä.
Nythän valtaosa masentuneista vetää nappeja naamaan ja paiskii viimeisillä voimillaan usein pienipalkkaisia töitä elättääkseen itsensä ja verokertymällään myös paljon muita sekä hoitaaksensa mm. toisten psykoterapian kuluja.
Ei jää rahaa omaan enää, koska ne kertaviikkoiset joihin voisi rahan jostain repiä on ihan turhaa lätinää.
Valitat, kun ei ole rahaa terapiaan, mutta sitten terapia on sinusta turhaa lätinää?
Itse olen myös kroonisesti masentunut (johtuen lapsuudesta), ja työelämässä matalapalkka-alalla. Masennuskaudet vaihtelevat ja olen käynyt useammalla terapeutilla ja omilla pennosillani maksanut ne kalliit terapiat, kun on ollut huonompia kausia. Terapia ei auta mitään, jos on pää syvällä siellä perseessä ja asenne on kuvailemasi. Itse olen saanut apua terapiasta, mutta se vaatii oma-aloitteisuutta. Tekemättömät harjoitukset ja käymättömät keskustelut eivät auta. Itse olen myös sanonut terapeutille, jos jokin asia tai metodi ei toimi. Sitten on siirrytty eteenpäin.
Kunnalliselta puolelta on mahdotonta saada tuettua terapiaa ja itse joutuu näkemään paljon vaivaa saadakseen apua, mutta itselläni on kannattanut se vaivannäkö. Valittaminen ei auta.
Tämäpä se. Kun on päätynyt siihen tilaan, ettei enää saa aikaiseksi oikein mitään niin silloin ei todellakaan kykene/jaksa vaatia ja tapella apua saadakseen.
Valittaminen ei toki auta sekään eikä varsinkaan auta kenenkään kaltaisesi syyllistävä besserwisseröinti. Tosin vertaistukea voi saada vaikka näin palstakeskustelusta joka sekin on jo iso muutos siihen, että asiaa pyörittelisi vain omassa päässään.
Kuten sanottu, kärsin itse kroonisesta masennuksesta ja tiedän omasta kokemuksestani miten vaikeaa on tehdä ylipäänsä mitään vaikeina masennuskausina. Et kuitenkaan edesauta ketään: itseäsi tai muita valittamalla. Se sammuttaa sen viimeisenkin kipinän siinä joka kaipaa muutosta ja tulahduttaa viimeisetkin energiat, koska mitä kannattaa yrittää, kun eihän se kuitenkaan toimi?
Ei ole olemassa mitään ihmelääkettä ja pilleriä, joka sinut tai minut parantaisi. Ainoa lääke on tekeminen, silloinkin, kun olet kuolemanväsynyt ja toivosi on hiipumassa. Silloin pitää ottaa edes se yksi heiveröinen askel tai koittaa edes ryömiä lähemmäksi niitä tavoitteitaan, jos ei jalat enää kanna. Se on ainoa tapa, millä niihin pääsee joskus käsiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekeminen ei aina riitä. Minun pitäisi tehdä päivittäin monia uusia ja vaativia asioita ja hyvän päivän jälkeen on vahva tunne että ongelmat on nyt voitettu kunnes tulee seuraava päivä ja ei saakaan mitään tehtyä. Kuluu tunteja ja sitten illalla olenkin taas toimintakuntoinen. Mystistä.
Nestori k kirjoitti:
Työpaikoillahan noita saamattomia selittelijöitä/kaakattajia parveilee pilvin pimein! "Tietävät" miten toisten hommat pitäisi hoitaa (usein jälkikäteen), omissa onkin sitten hanskat hukassa 🦧!Vetävät kuitenkin samaa tai parempaa palkkaa kuin muut 🤑!
Ongelmia ovat huono ongelmien ratkaisukyky, kokemattomuus, alhainen koulutustaso, päättämättömyys, uskallus tarttua toimeen, tyhmyys ja naisen logiikka 🐔,...
Mene nyt Nestori vaikka hautaan spämmäämästä provoasi. Toinen jalkasi siellä selvästi jo on. Kerran jo poistettiin copypasteprovosi tästä ketjusta. Oliskohan aika tumputtaa tai mitä nyt muuta harrastatkaan (?) välillä, niin saadaan me muut rauha sinusta Vauvalla? Jos kävisit töissä, niin olisit varmasti juuri kaikkea mitä viestissäsi mainitsit, lukuunottamatta alhaista koulutustasoa, sinulla kun se on selvästi olematon, kuten logiikka missään muodossa. Tyhmyytesi kyllä paikkaa nämäkin puutteet.
Kiitos teille vastauksista. Yritän tuota, että teen yhden asian kerrallaan. Tänään esimerkiksi sain vaihdettua lakanat, siivottua keittiön, opiskeltua muutaman sivun tärkeää ammattillista materiaalia ja sitten tein pitkän vuoron töissä ja tutustuin uusiin ihmisiin.
Eli ok saldo vaikka tuntuu välillä etten tekisi oikein mitään. Etenkin silloin kun en ole töissä.
Silloin helposti eksyn passiivisuuteen mutta laitan huomenna työpäivän jälkeen paperille mitä täytyy suorittaa vaikka kolmen päivän aikana.
Siihen kuuluu tuo hammaslääkäriaika, kampaajalle ajanvaraus tai mielellään käynti ja lisää opiskelua.
Ehkä yksi lenkki, edes pieni. Ja ruoanlaitto eikä mitään valmisruokia.
Yritän edetä pienin askelin. Olette varmasti oikeassa. Pienet askeleet on paljon tyhjää parempi.
Ap
Työpaikoillahan noita saamattomia selittelijöitä/kaakattajia parveilee pilvin pimein! "Tietävät" miten toisten hommat pitäisi hoitaa (usein jälkikäteen), omissa onkin sitten hanskat hukassa 🦧!Vetävät kuitenkin samaa tai parempaa palkkaa kuin muut 🤑!
Ongelmia ovat huono ongelmien ratkaisukyky, kokemattomuus, alhainen koulutustaso, päättämättömyys, uskallus tarttua toimeen, tyhmyys ja naisen logiikka 🐔,...
Lopeta vauvapalstalla selittely, analysoiminen ja uhriutuminen, se auttoi itselläni ainakin. Teet asian kerrallaan, kaikkea ei tarvitse hoitaa kerralla kuntoon. Jos sinun täytyy esim. varata hammaslääkäriaika, hoidat sen huomenna sen sijaan että tulet tälle palstalle tai muutoin nettiin seikkailemaan.