Sisaruuden ihanuus. Kerro joku tilanne, milloin olet iloinnut siitä, että sinulla on enemmän kuin 1 lapsi.
Laita myös kasten iät.
Meillä lapset istuu nykyään usein sohvalla käsi kädessä, liikuttavaa. iät 4 ja 2.
Kommentit (9)
Aamut on parhaita, kun lapset näkevät yön jälkeen toisensa. Kaivautuvat saman peiton alle kikattelemaan.
Näin joulun lähestyessä kikattelevat ja kurkkivat ikkunan ääressä, näkyisikö tontuista vilauksia. Käyvät myös mielenkiintoisia keskusteluja tontuista ja joulupukista.
Viime vuodelta muista, kun lapset juhlavaatteissa jännittyneinä seisoivat olohuoneen ikkunassa käsikädessä pukkia odotaen. Vilkuilivat toisiaan innostuneina ja tirskuivat.
Lapset 3v ja 5v
kun tuli pikkukakkonen. Esikoinen(3v) pyysi patjan telkkarin eteen, haki oman peiton ja tyynyn siihen. Sitten nuorempi (1,5v) halusi myös niin vanhempi sitten sanoi että tule vaan siskon viereen. Pikkunen meni peiton alle ja isosisko moiskautti ison pusun poskelle ja sanoi että katotaan tässä yhdessä lastenohjelmia. =)
Kun toinen yrittää saada toisen nauramaan.
Lapsi nro 4 oli pienempi, taisi olla nelivuotias ja tajusi, ettei kaikilla ole isoaveljeä. Kertoi tämän oivalluksen minullekin, viimeisenä lauseena:
" Mutta minulla on isoveli. Olen onnekas poika." :)
Onnekkaalla pojalla siis kaksi isoa siskoa, yksi isoveli ja yksi pikkusisko.
Samainen pikkumies, nyt ekaluokkalainen tässä taannoin kulki kanssani kouluun. Koulumatka osittain sama kuin isonveljen, mutta periaatteesta vanhemmat saattelemme (mukava jutteluhetki).
Minä saatan hänet aina kouluun vievän hiekkatien alkuun ja siirryn bussipysäkille. Tänä kyseisenä aamuna isoveli tupsahti sattumalta paikalle hiekkatien alussa. Minä lähdin bussille päin ja veljekset, isoveli ja pikkuveli, lähtivät jatkamaan matkaa. Isoveljellä käsi pikkuveljen ulkopäällä. Oli ihana näky :): pitkä ja pätkä, hiekkatie, vähän utua ilmassa jne -- ihan tuli kyynel silmään katsellessa :,-). (Pojilla ikäeroa reilu 7 vuotta ja pituuseroa 50 senttiä.)
Kuopus-kulta taasen tässä taannoin kertoi isolle veikalle tärkeänä suukon kera " minä rakastan sinua" kun kävi veikan huoneessa kääntymässä.
kun nuorin herää päiväunilta, isommat ryntää innoissaan pienintä hakemaan äänen kuultuaan.
Pussaillaan, halaillan, touhutaan yhdessä. Ihanaa ollu huomata, kuinka isommat ottavat pienimmän mukaan leikkeihin ja opettavat kaikkea hänelle.
Lapset 4, 3, ja 1v
toinen vasta tuloillaan. Oman siskon kanssa nykyään tärkeitä on yhteiset juttelu hetket. AIna tietää missä on ymmmärtäväinen korvapari saatavilla kun on tarvis!
siellä odottaa ja äiti saa tehdä mitä huvittaa.