Jos toinen ihminen ei osoita oma-aloitteisuutta yhteydenpitoon

Jos tule sellainen olo, että se toinen ei sitten näe ketään ja on niin erakoitunut, ettei kykyne yhteydenpitoon. Silloin kyllä vielä yritän vaikka olisi yksipuolista. Tietysti sillä edellytyksellä että se toinen lähtee sitten edes johonkin toimintaan mukaan.

Oletko yksinäinen?

Suurin osa ystävistä hiipuu pois, mutta uusia tulee tilalle. Itse toivoisin, että antaisivat olla kuten teen itsekin.

Itsellä auttoi se kun lopetin miettimästä haluaako joku viettää kanssani aikaa tai pitääkö hän yhteyttä minkä verran. Aloin kysyä itseltäni, että viihdynkö minä hänen seurassaan ja onko minulla hänen seurassaan hyvä olla (sen lisäksi että itse tietenkin panostan oman osuuteni enkä ole mikään energiavampyyri).

Ja tärkein oli löytää ihan vain oman seuran ilo ja arvo. Viihdyn omassa seurassani nykyään niin hyvin, ettei minun tarvitse pitää elämässäni ihmisiä, joista en pidä yhtä paljon kuin itsestäni.

Annan olla ja katoan hänen elämästä lopullisesti. Sen enempää murehtimatta asiaa! Ihmisiä tulee ja menee. Jotkut jää kuitenkin elämän.

Miksi sen ihmisen arvo häipyisi kokonaan jos on pidempi tauko? Itse kyllä tykkään monista tutuistani vaikka onkin pidempi tauko. Olen vaan enemmän sitä luonnetta että jutellaan kun törmätään eikä netin kautta.

Minulla oli aikanaan messengerissä 20 kaveria kenen kanssa keskusteltiin päivittäin. Sitten jossain vaiheessa huomasin, että minä aloitin aina keskustelut ja kyselin kuulumiset ja päätin kokeilla, että tuleeko keskustelua jos en ole se keskustelun aloittaja. Sen jälkeen keskustelut on ollut aika vähissä. Pari kyseli, että minne olen kadonnut, kun en enää kirjoittele. Oli jotenkin helpottunut ja harmistunut olo.