Onko täällä vanhempia kenen lapsi on autisminkirjolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä lapsia on nykyään paljon

Itse väittäisin, että ei näitä lapsia ole nykyään(kään) paljon. Nyt vaan on mediassa ollut tasaisin väliajoin kertomuksia autismikirjon lapsista ja nuorista niin silloin saattaa saada sen kuvan, että olisi yleisemmästäkin jutusta kyse.

Tämä on kyllä ihan faktaa, että diagnoosien määrä on räjähtänyt viimeisen reilu 10 vuoden aikana. Jopa eräs asiantuntija väitti että suora syy-yhteys löytyy pädistä ja älypuhelimesta.

Joo, diagnoosien määrä on kasvanut, mutta se ei tarkoita, että autisteja olisi enemmän vaan, että diagnosoituja autisteja on enemmän. Sen huomaan hyvin omassa suvussanikin. Ennen vuotta 2000 syntyneistä sukulaisista vain yhdellä taitaa olla diagnoosi, mutta joka sukupolveen mahtuu silti samalla tavalla "oireilevia" sukulaisia. Ja esim. asperger taidettiin Suomessa diagnosoida ekan kerran vasta 1990-luvulla.

Se että on autisminkirjolla ei kai tarkoita samaa kuin että on autisti? Korjatkaa jos olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kuukauden ikäisenä. 15v ja 17v on saaneet diagnoosinsa, nuorin taitaa saada myös 17 vuotiaana. Diagnosointia viivyttää se, kun yleensä hoitava taho ei halua nähdä lasta autistisena ja jos vanhemmat ei itse ole valveutuneita merkkien suhteen niin myöskään oikeita kysymyksiä ei osata kysyä. Mieluummin annetaan masennusdiagnooseja, tunne-elämän epävakauden diagnooseja ja rajoitteista vain pitäisi tsempata yli, esim aistiyliherkkyys tai kyvyttömyys oppia jotain arjen perus taitoja.

Itsellä sama kokemus. Alle kouluikäisenä käytettiin esikoista perheneuvolassa ja siellä todettiin, että harjoituksen puutetta ja kukaan ei voi olla kaikessa hyvä. Käyntien jälkeen tehty loppuyhteenveto on täynnä autismikirjon piirteitä, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Aikalailla 16 v. synttäreiden aikaan hän sai diagnoosiksi aspergerin oireyhtymä kun psyykkinen kunto oli romahtanut ja tarvittiin jo sairaalakoulua. Tietty osasyynä saattoi olla sukupuoli eli kyse oli tytöstä. Heti kun asiallinen tuki saatiin käyntiin alkoi psyykkinen vointikin parantua ilman lääkitystä. Nuorempi (poika) oli myös pienestä pitäen erilainen ja hän sai 13-vuotiaana diagnoosin melko nopeasti. Hänen kohdallaan emme olisi varmaan edes lähteneet tutkimuksiin, mutta esikoisen tilanteesta viisastuttuamme tajusimme, että mitään apuja ei saa koulussa ilman diagnoosia kun kyseessä on lahjakas lapsi, jolla ei ole oppimisvaikeuksia.

Meillä hieman samanlainen tilanne. Kolme lasta, joista yksi erilainen. On myös tosi lahjakas lapsi, ja alakoulussa pärjännyt suht hyvin lahjakkuutensa ansiosta. Muuten elämässä paljon haasteita. Nyt joutunut koulussa myös kiusatuksi, kun on aika räjähdysherkkä tapaus. Itse olen epäillyt autisminkirjoa, mutta riittääkö sitten oireita diagnoosiin asti, en osaa sanoa.

Kannattaa vaikka netistä etsiä assq-lomake ja katsoa miten siitä tulee pisteitä. Pisteytys menee muistaakseni niin, että pitää paikkansa = 2 p., jossain määrin = 1 p. ja raja tarkempiin tutkimuksiin on n. 20 pistettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä lapsia on nykyään paljon

Itse väittäisin, että ei näitä lapsia ole nykyään(kään) paljon. Nyt vaan on mediassa ollut tasaisin väliajoin kertomuksia autismikirjon lapsista ja nuorista niin silloin saattaa saada sen kuvan, että olisi yleisemmästäkin jutusta kyse.

Tämä on kyllä ihan faktaa, että diagnoosien määrä on räjähtänyt viimeisen reilu 10 vuoden aikana. Jopa eräs asiantuntija väitti että suora syy-yhteys löytyy pädistä ja älypuhelimesta.

Joo, diagnoosien määrä on kasvanut, mutta se ei tarkoita, että autisteja olisi enemmän vaan, että diagnosoituja autisteja on enemmän. Sen huomaan hyvin omassa suvussanikin. Ennen vuotta 2000 syntyneistä sukulaisista vain yhdellä taitaa olla diagnoosi, mutta joka sukupolveen mahtuu silti samalla tavalla "oireilevia" sukulaisia. Ja esim. asperger taidettiin Suomessa diagnosoida ekan kerran vasta 1990-luvulla.

Se että on autisminkirjolla ei kai tarkoita samaa kuin että on autisti? Korjatkaa jos olen väärässä.

Kyllä se juurikin tarkoittaa, että on autisti. Piirteet on sitten se ettei ole autisti vaikka paljon samaa olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kuukauden ikäisenä. 15v ja 17v on saaneet diagnoosinsa, nuorin taitaa saada myös 17 vuotiaana. Diagnosointia viivyttää se, kun yleensä hoitava taho ei halua nähdä lasta autistisena ja jos vanhemmat ei itse ole valveutuneita merkkien suhteen niin myöskään oikeita kysymyksiä ei osata kysyä. Mieluummin annetaan masennusdiagnooseja, tunne-elämän epävakauden diagnooseja ja rajoitteista vain pitäisi tsempata yli, esim aistiyliherkkyys tai kyvyttömyys oppia jotain arjen perus taitoja.

Itsellä sama kokemus. Alle kouluikäisenä käytettiin esikoista perheneuvolassa ja siellä todettiin, että harjoituksen puutetta ja kukaan ei voi olla kaikessa hyvä. Käyntien jälkeen tehty loppuyhteenveto on täynnä autismikirjon piirteitä, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Aikalailla 16 v. synttäreiden aikaan hän sai diagnoosiksi aspergerin oireyhtymä kun psyykkinen kunto oli romahtanut ja tarvittiin jo sairaalakoulua. Tietty osasyynä saattoi olla sukupuoli eli kyse oli tytöstä. Heti kun asiallinen tuki saatiin käyntiin alkoi psyykkinen vointikin parantua ilman lääkitystä. Nuorempi (poika) oli myös pienestä pitäen erilainen ja hän sai 13-vuotiaana diagnoosin melko nopeasti. Hänen kohdallaan emme olisi varmaan edes lähteneet tutkimuksiin, mutta esikoisen tilanteesta viisastuttuamme tajusimme, että mitään apuja ei saa koulussa ilman diagnoosia kun kyseessä on lahjakas lapsi, jolla ei ole oppimisvaikeuksia.

Meillä hieman samanlainen tilanne. Kolme lasta, joista yksi erilainen. On myös tosi lahjakas lapsi, ja alakoulussa pärjännyt suht hyvin lahjakkuutensa ansiosta. Muuten elämässä paljon haasteita. Nyt joutunut koulussa myös kiusatuksi, kun on aika räjähdysherkkä tapaus. Itse olen epäillyt autisminkirjoa, mutta riittääkö sitten oireita diagnoosiin asti, en osaa sanoa.

Sain noin 20-vuotiaana diagnoosit asperger-piirteistä ja epävakaasta persoonallisuudesta. Vain as-piirteistä, koska osasin katsoa silmiin ja epävakaus tuli juurikin tuosta räjähdysherkkyydestä. Ihan puppudiagnoosi tuo asperger-piirteisyys. Jos on piirteitä, on myös ihan kunnolla kirjoilla.

Varsinaisen diagnoosin sain vasta 37-vuotiaana, kun koko elämä mahdollisuuksineen oli jo mennyt ohitse. 

Taistelkaa, menkää yksityiselle puolelle jos suinkin taloudellinen tilanne sallii! Kasvavaa nuorta voi vielä kuntouttaa, aikuista ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kuukauden ikäisenä. 15v ja 17v on saaneet diagnoosinsa, nuorin taitaa saada myös 17 vuotiaana. Diagnosointia viivyttää se, kun yleensä hoitava taho ei halua nähdä lasta autistisena ja jos vanhemmat ei itse ole valveutuneita merkkien suhteen niin myöskään oikeita kysymyksiä ei osata kysyä. Mieluummin annetaan masennusdiagnooseja, tunne-elämän epävakauden diagnooseja ja rajoitteista vain pitäisi tsempata yli, esim aistiyliherkkyys tai kyvyttömyys oppia jotain arjen perus taitoja.

Itsellä sama kokemus. Alle kouluikäisenä käytettiin esikoista perheneuvolassa ja siellä todettiin, että harjoituksen puutetta ja kukaan ei voi olla kaikessa hyvä. Käyntien jälkeen tehty loppuyhteenveto on täynnä autismikirjon piirteitä, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Aikalailla 16 v. synttäreiden aikaan hän sai diagnoosiksi aspergerin oireyhtymä kun psyykkinen kunto oli romahtanut ja tarvittiin jo sairaalakoulua. Tietty osasyynä saattoi olla sukupuoli eli kyse oli tytöstä. Heti kun asiallinen tuki saatiin käyntiin alkoi psyykkinen vointikin parantua ilman lääkitystä. Nuorempi (poika) oli myös pienestä pitäen erilainen ja hän sai 13-vuotiaana diagnoosin melko nopeasti. Hänen kohdallaan emme olisi varmaan edes lähteneet tutkimuksiin, mutta esikoisen tilanteesta viisastuttuamme tajusimme, että mitään apuja ei saa koulussa ilman diagnoosia kun kyseessä on lahjakas lapsi, jolla ei ole oppimisvaikeuksia.

Meillä hieman samanlainen tilanne. Kolme lasta, joista yksi erilainen. On myös tosi lahjakas lapsi, ja alakoulussa pärjännyt suht hyvin lahjakkuutensa ansiosta. Muuten elämässä paljon haasteita. Nyt joutunut koulussa myös kiusatuksi, kun on aika räjähdysherkkä tapaus. Itse olen epäillyt autisminkirjoa, mutta riittääkö sitten oireita diagnoosiin asti, en osaa sanoa.

Sain noin 20-vuotiaana diagnoosit asperger-piirteistä ja epävakaasta persoonallisuudesta. Vain as-piirteistä, koska osasin katsoa silmiin ja epävakaus tuli juurikin tuosta räjähdysherkkyydestä. Ihan puppudiagnoosi tuo asperger-piirteisyys. Jos on piirteitä, on myös ihan kunnolla kirjoilla.

Varsinaisen diagnoosin sain vasta 37-vuotiaana, kun koko elämä mahdollisuuksineen oli jo mennyt ohitse. 

Taistelkaa, menkää yksityiselle puolelle jos suinkin taloudellinen tilanne sallii! Kasvavaa nuorta voi vielä kuntouttaa, aikuista ei.

Aika paljon tuntuu riippuvan lääkäristä mikä diagnoosi lopulta asetetaan. Meillä lastenpsykiatri totesi lähetteen perusteella, että diagnostiset kriteerit ei tule täyttymään ja tarvetta erikoissairaanhoidolle ei ole, koittakaan pärjätä. Koulupsykologi alkoi sitten viedä asiaa eteenpäin kun ei tämä nyt ihan näin ole ja pari kuukautta myöhemmin saman sairaalan nuorisopsykiatri (synttärit oli välissä) totesi, että ihan selvä tapaus, jatkotutkimukset ei anna mitään lisäselvyyttä asiaan, asetetaan asperger diagnoosi.

Lapsellani on autisminkirjon piirteitä. Ei vielä diagnoosia haettu mistään, koska saadaan jo nyt apua toimintaterapiasta ja perheneuvolasta.

Päiväkodissa alettiin puhumaan lapsen erityispiirteistä, kun hän oli n.4-vuotias. Asia otettiin kanssani puheeksi todella typerästi. Mitään ei sanottu suoraan, vaan käskettiin menemään perheneuvolaan puhumaan lapsen piirteistä. Varasin ajan ja mietin, että miksi ihmeessä olen siellä, kun en minä tiedostanut mikä oli ongelma. Meni n.2-vuotta ennen kuin alettiin saamaan oikeanlaista tukea ja apua.

Kouluun lapsi meni vahvimmalla tuella ja normaali luokkaan. Hän pärjää koulussa hyvin ja pysyy muiden tahdissa opetuksessa. Niin kuin normaalistikin, niin jotkut aineet vahvempia kuin toiset. Tunnetaidoissa lapsella on harjoittelemista. Hän ajautuu kahnauksiin herkästi ja ei aina ymmärrä miksi muut ajattelevat erilailla kuin hän. Kavereita on paljon, mutta ei ns. Yhtä parasta kaveria. Tämä on joskus vahvuus ja joskus taas hankalaa.

Kouluviikon aikana tullut kuormitus purkautuu kotona ja joskus meillä on todella raskaita vaiheita. Sokerille lapsi on todella herkkä ja pyyntöjen/käskyjen noudattaminen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Toisaalta hän osaa myös olla hyvin huumorintajuinen, reipas, kohtelias ja rauhallinen kaveri. Uskon että hän tulee pärjäämään hyvin elämässään, koska hän on saanut varhain tukea ja terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä lapsia on nykyään paljon

Itse väittäisin, että ei näitä lapsia ole nykyään(kään) paljon. Nyt vaan on mediassa ollut tasaisin väliajoin kertomuksia autismikirjon lapsista ja nuorista niin silloin saattaa saada sen kuvan, että olisi yleisemmästäkin jutusta kyse.

Tämä on kyllä ihan faktaa, että diagnoosien määrä on räjähtänyt viimeisen reilu 10 vuoden aikana. Jopa eräs asiantuntija väitti että suora syy-yhteys löytyy pädistä ja älypuhelimesta.

Aika hurjaa jos näin on.

Entisaikaan ei edes tiedetty mistään aspergerista. Ajateltiin vain, että ihmiset ovat erilaisia.

Minäkin opin katsomaan vieraita ihmisiä silmiin oikeastaan vasta, kun oli pakko, kun jouduin töihin asiakaspalveluun. Siinä auttoi "kikka kolmonen" eli ohje, että katsoo kohtaan vähän silmistä ylöspäin.

Nuorena oli vaikeaa, kun olisi pitänyt vieraita ihmisiä kätellä ja katsoa silmiin. Lähes mahdoton tehtävä.

Meillä autismikirjon lapsi on ollut aina jossain määrin erilainen, sosiaalisissa tilanteissa kömpelö, poikkeavaa liikehdintää, pienenä todella vilkas, erityisiä mielenkiinnonkohteita, motorista kömpelyyttä jne.

Tutkimuksia tehtiin lastenneurologiassa, kun hän oli viisivuotias, mutta diagnoosia ei annettu.

Alakoulu meni ihan ok, ei ollut erityisiä tuentarpeita, koulu sujui hyvin. Kiusatuksi tuli ajoittain, mutta oli joitakin kavereitakin. Ei tilanne siinä kohtaa huolettanut.

Yläkoulussa 14 -vuotiaana tuli ahdistusta ja masennusta. Ei pystynyt käymään koulua, joutui myös koulussa entistä enemmän kiusatuksi, mikä varmasti pahensi tilannetta entisestään. Koulussa ei kiusaamiseen saatu puututtua.

Sitten nuori saikin diagnoosin ihan muutamassa kuukaudessa, kun tilannetta alettiin nuorisopsykalla hoitaa.

Diagnoosista on saanut sen hyödyn, että saa terapiaa. Ja tietysti se, että nuori itse tietää, miksi on sellainen kuin on. Käy myös vertaistapaamisissa.

Koulussa on saanut ehkä enemmän joustoa kuin muut, voi esitellä työnsä vaikka vain opettajalle, kun esillä oleminen on vaikeaa. Tosin tuo on ehkä sellaista joustoa, mitä annetaan nykyisin aika monellekin oli diagnoosia tai ei.

Epäilen kuitenkin, ettei aikaisemmasta diagnosoinnista olisi meidän tilanteessa ollut juuri hyötyä. En usko että se olisi tätä romahdusta estänyt, kun muutos tapahtui oikeastaan hyvin nopeasti.

Olen ymmärtänyt, että murrosiässä aika usein tulee haasteita autismikirjon nuorille. Ahdistus ja masennus on valitettavasti aika yleisiä liitännäisiä siinä.

Toki monessa tapauksessa diagnoosista on hyötyä tukitoimien tai kuntoutuksen saamisessa. Mutta autismikirjo on ominaisuus ihmisessä, ei sairaus, johon voi hakea lääkkeen.

Nro 6 viestiin sen verran, että alle kaksivuotiaalle tuskin annetaan vielä diagnoosia, vaikka kyse olisikin nepsystä.

Vanhemmallakin voi olla tarve sulatella asiaa rauhassa ja ottaa sen puheeksi sitten esimerkiksi neuvolassa. Ylipäätään nämä on aika herkkiä asioita ja vaatii työntekijältä hienotunteisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on autisminkirjon piirteitä. Ei vielä diagnoosia haettu mistään, koska saadaan jo nyt apua toimintaterapiasta ja perheneuvolasta.

Päiväkodissa alettiin puhumaan lapsen erityispiirteistä, kun hän oli n.4-vuotias. Asia otettiin kanssani puheeksi todella typerästi. Mitään ei sanottu suoraan, vaan käskettiin menemään perheneuvolaan puhumaan lapsen piirteistä. Varasin ajan ja mietin, että miksi ihmeessä olen siellä, kun en minä tiedostanut mikä oli ongelma. Meni n.2-vuotta ennen kuin alettiin saamaan oikeanlaista tukea ja apua.

Kouluun lapsi meni vahvimmalla tuella ja normaali luokkaan. Hän pärjää koulussa hyvin ja pysyy muiden tahdissa opetuksessa. Niin kuin normaalistikin, niin jotkut aineet vahvempia kuin toiset. Tunnetaidoissa lapsella on harjoittelemista. Hän ajautuu kahnauksiin herkästi ja ei aina ymmärrä miksi muut ajattelevat erilailla kuin hän. Kavereita on paljon, mutta ei ns. Yhtä parasta kaveria. Tämä on joskus vahvuus ja joskus taas hankalaa.

Kouluviikon aikana tullut kuormitus purkautuu kotona ja joskus meillä on todella raskaita vaiheita. Sokerille lapsi on todella herkkä ja pyyntöjen/käskyjen noudattaminen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Toisaalta hän osaa myös olla hyvin huumorintajuinen, reipas, kohtelias ja rauhallinen kaveri. Uskon että hän tulee pärjäämään hyvin elämässään, koska hän on saanut varhain tukea ja terapiaa.

Miten olisit toivonut että asia otettaisiin esiin? Mietin vaan, kun tuntuu että oikeaa tapaa ei ole.

Ei ole meidän lapsilla trendidiagnooseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on autisminkirjon piirteitä. Ei vielä diagnoosia haettu mistään, koska saadaan jo nyt apua toimintaterapiasta ja perheneuvolasta.

Päiväkodissa alettiin puhumaan lapsen erityispiirteistä, kun hän oli n.4-vuotias. Asia otettiin kanssani puheeksi todella typerästi. Mitään ei sanottu suoraan, vaan käskettiin menemään perheneuvolaan puhumaan lapsen piirteistä. Varasin ajan ja mietin, että miksi ihmeessä olen siellä, kun en minä tiedostanut mikä oli ongelma. Meni n.2-vuotta ennen kuin alettiin saamaan oikeanlaista tukea ja apua.

Kouluun lapsi meni vahvimmalla tuella ja normaali luokkaan. Hän pärjää koulussa hyvin ja pysyy muiden tahdissa opetuksessa. Niin kuin normaalistikin, niin jotkut aineet vahvempia kuin toiset. Tunnetaidoissa lapsella on harjoittelemista. Hän ajautuu kahnauksiin herkästi ja ei aina ymmärrä miksi muut ajattelevat erilailla kuin hän. Kavereita on paljon, mutta ei ns. Yhtä parasta kaveria. Tämä on joskus vahvuus ja joskus taas hankalaa.

Kouluviikon aikana tullut kuormitus purkautuu kotona ja joskus meillä on todella raskaita vaiheita. Sokerille lapsi on todella herkkä ja pyyntöjen/käskyjen noudattaminen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Toisaalta hän osaa myös olla hyvin huumorintajuinen, reipas, kohtelias ja rauhallinen kaveri. Uskon että hän tulee pärjäämään hyvin elämässään, koska hän on saanut varhain tukea ja terapiaa.

Miten olisit toivonut että asia otettaisiin esiin? Mietin vaan, kun tuntuu että oikeaa tapaa ei ole.

Ihan vaikka kertomalla, että lapsella saattaa olla neuro puolella jotain tutkimisen arvoista tms. Nyt jouduin kuukausi tolkulla miettimään, että onko vika kasvatuksessa ja mitä teen väärin. Päiväkodissa syyllistettiin minua ja jopa kesken päivän raportoitiin mitä kaikkea lapseni on tehnyt väärin.

Jälkikäteen voin sanoa, että minun olisi varmasti pitänyt ymmärtää näitä vihjailuita. Olin kuitenkin nuori äiti, jolla ei ollut mitään käsitystä mistään neurologisista haasteista. Kotona meillä oli aina ihan rauhallista ja normaalia elämää ja haasteet näkyivät vielä tuolloin vain päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on autisminkirjon piirteitä. Ei vielä diagnoosia haettu mistään, koska saadaan jo nyt apua toimintaterapiasta ja perheneuvolasta.

Päiväkodissa alettiin puhumaan lapsen erityispiirteistä, kun hän oli n.4-vuotias. Asia otettiin kanssani puheeksi todella typerästi. Mitään ei sanottu suoraan, vaan käskettiin menemään perheneuvolaan puhumaan lapsen piirteistä. Varasin ajan ja mietin, että miksi ihmeessä olen siellä, kun en minä tiedostanut mikä oli ongelma. Meni n.2-vuotta ennen kuin alettiin saamaan oikeanlaista tukea ja apua.

Kouluun lapsi meni vahvimmalla tuella ja normaali luokkaan. Hän pärjää koulussa hyvin ja pysyy muiden tahdissa opetuksessa. Niin kuin normaalistikin, niin jotkut aineet vahvempia kuin toiset. Tunnetaidoissa lapsella on harjoittelemista. Hän ajautuu kahnauksiin herkästi ja ei aina ymmärrä miksi muut ajattelevat erilailla kuin hän. Kavereita on paljon, mutta ei ns. Yhtä parasta kaveria. Tämä on joskus vahvuus ja joskus taas hankalaa.

Kouluviikon aikana tullut kuormitus purkautuu kotona ja joskus meillä on todella raskaita vaiheita. Sokerille lapsi on todella herkkä ja pyyntöjen/käskyjen noudattaminen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Toisaalta hän osaa myös olla hyvin huumorintajuinen, reipas, kohtelias ja rauhallinen kaveri. Uskon että hän tulee pärjäämään hyvin elämässään, koska hän on saanut varhain tukea ja terapiaa.

Miten olisit toivonut että asia otettaisiin esiin? Mietin vaan, kun tuntuu että oikeaa tapaa ei ole.

Ihan vaikka kertomalla, että lapsella saattaa olla neuro puolella jotain tutkimisen arvoista tms. Nyt jouduin kuukausi tolkulla miettimään, että onko vika kasvatuksessa ja mitä teen väärin. Päiväkodissa syyllistettiin minua ja jopa kesken päivän raportoitiin mitä kaikkea lapseni on tehnyt väärin.

Jälkikäteen voin sanoa, että minun olisi varmasti pitänyt ymmärtää näitä vihjailuita. Olin kuitenkin nuori äiti, jolla ei ollut mitään käsitystä mistään neurologisista haasteista. Kotona meillä oli aina ihan rauhallista ja normaalia elämää ja haasteet näkyivät vielä tuolloin vain päiväkodissa.

Vaikea se on tietää mikä lapsella sen tarkemmin on ilman tutkimuksia. Tietää vaan että lapsella on joku pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on autisminkirjon piirteitä. Ei vielä diagnoosia haettu mistään, koska saadaan jo nyt apua toimintaterapiasta ja perheneuvolasta.

Päiväkodissa alettiin puhumaan lapsen erityispiirteistä, kun hän oli n.4-vuotias. Asia otettiin kanssani puheeksi todella typerästi. Mitään ei sanottu suoraan, vaan käskettiin menemään perheneuvolaan puhumaan lapsen piirteistä. Varasin ajan ja mietin, että miksi ihmeessä olen siellä, kun en minä tiedostanut mikä oli ongelma. Meni n.2-vuotta ennen kuin alettiin saamaan oikeanlaista tukea ja apua.

Kouluun lapsi meni vahvimmalla tuella ja normaali luokkaan. Hän pärjää koulussa hyvin ja pysyy muiden tahdissa opetuksessa. Niin kuin normaalistikin, niin jotkut aineet vahvempia kuin toiset. Tunnetaidoissa lapsella on harjoittelemista. Hän ajautuu kahnauksiin herkästi ja ei aina ymmärrä miksi muut ajattelevat erilailla kuin hän. Kavereita on paljon, mutta ei ns. Yhtä parasta kaveria. Tämä on joskus vahvuus ja joskus taas hankalaa.

Kouluviikon aikana tullut kuormitus purkautuu kotona ja joskus meillä on todella raskaita vaiheita. Sokerille lapsi on todella herkkä ja pyyntöjen/käskyjen noudattaminen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Toisaalta hän osaa myös olla hyvin huumorintajuinen, reipas, kohtelias ja rauhallinen kaveri. Uskon että hän tulee pärjäämään hyvin elämässään, koska hän on saanut varhain tukea ja terapiaa.

Miten olisit toivonut että asia otettaisiin esiin? Mietin vaan, kun tuntuu että oikeaa tapaa ei ole.

Ihan vaikka kertomalla, että lapsella saattaa olla neuro puolella jotain tutkimisen arvoista tms. Nyt jouduin kuukausi tolkulla miettimään, että onko vika kasvatuksessa ja mitä teen väärin. Päiväkodissa syyllistettiin minua ja jopa kesken päivän raportoitiin mitä kaikkea lapseni on tehnyt väärin.

Jälkikäteen voin sanoa, että minun olisi varmasti pitänyt ymmärtää näitä vihjailuita. Olin kuitenkin nuori äiti, jolla ei ollut mitään käsitystä mistään neurologisista haasteista. Kotona meillä oli aina ihan rauhallista ja normaalia elämää ja haasteet näkyivät vielä tuolloin vain päiväkodissa.

Vaikea se on tietää mikä lapsella sen tarkemmin on ilman tutkimuksia. Tietää vaan että lapsella on joku pielessä.

Myöskään päivähoidon henkilökunta ei pysty sen tarkemmin määrittelemään tai antamaan diagnooseja. Eikö ole kuitenkin hyvä, että kertovat että jotain huolen aihetta on?

Noin 3vuotiaana alkoi näkyä.

Viihtyy mielummin yksin kuin muiden lasten kanssa.

Ei tykännyt leikkiä sellaisia leikkejä kuin yleensä pienet lapset, halusi piirtää tai rakentaa palapelejä tai legoja..

Ei puhunut mielellään, vaikka osasi, vastaa edelleen mielellään vain yhdellä sanalla kuin kysytään (ikää nyt 9v) eikä välitä puhua spontaanisti oikein mistään.

Aistiyliherkkä, useimmat vaatteet ärsyttää päällä, äänet häiritsee, hajut ja valot häiritsee, vain muutamia ruokia mistä pitää...

Vauvana oli todella itkuinen ensimmäisen vuoden ajan...

Motoriikka kehittynyt normaalisti. Luistelee, hiihtää, ajaa pyörällä...

Ei osaa vielä lukea eikä kirjoittaa kunnolla,

matematiikassa vaikeuksia hahmottaa isoja lukuja esim 100,

mutta ymmärtää englantia todella hyvin, pysyy katsomaan esim. elokuvia englanniksi ja sanakokeet aina kymppejä, ei silti halua puhua sitä.

Vierailija kirjoitti:

Yhden tutun lapsi vaikuttaa autistiselta. Hoitopaikasta olivat myös sanoneet että lapsi on erilainen tms. Tämä tuttavani oli loukkaantunut pahasti. Lapsi on vielä alle 2v.

Ahaa, hän varmaan ei myöhemmin halua lastaan erityisluokalle jne. Säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on autisminkirjon piirteitä. Ei vielä diagnoosia haettu mistään, koska saadaan jo nyt apua toimintaterapiasta ja perheneuvolasta.

Päiväkodissa alettiin puhumaan lapsen erityispiirteistä, kun hän oli n.4-vuotias. Asia otettiin kanssani puheeksi todella typerästi. Mitään ei sanottu suoraan, vaan käskettiin menemään perheneuvolaan puhumaan lapsen piirteistä. Varasin ajan ja mietin, että miksi ihmeessä olen siellä, kun en minä tiedostanut mikä oli ongelma. Meni n.2-vuotta ennen kuin alettiin saamaan oikeanlaista tukea ja apua.

Kouluun lapsi meni vahvimmalla tuella ja normaali luokkaan. Hän pärjää koulussa hyvin ja pysyy muiden tahdissa opetuksessa. Niin kuin normaalistikin, niin jotkut aineet vahvempia kuin toiset. Tunnetaidoissa lapsella on harjoittelemista. Hän ajautuu kahnauksiin herkästi ja ei aina ymmärrä miksi muut ajattelevat erilailla kuin hän. Kavereita on paljon, mutta ei ns. Yhtä parasta kaveria. Tämä on joskus vahvuus ja joskus taas hankalaa.

Kouluviikon aikana tullut kuormitus purkautuu kotona ja joskus meillä on todella raskaita vaiheita. Sokerille lapsi on todella herkkä ja pyyntöjen/käskyjen noudattaminen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Toisaalta hän osaa myös olla hyvin huumorintajuinen, reipas, kohtelias ja rauhallinen kaveri. Uskon että hän tulee pärjäämään hyvin elämässään, koska hän on saanut varhain tukea ja terapiaa.

Miten olisit toivonut että asia otettaisiin esiin? Mietin vaan, kun tuntuu että oikeaa tapaa ei ole.

Ihan vaikka kertomalla, että lapsella saattaa olla neuro puolella jotain tutkimisen arvoista tms. Nyt jouduin kuukausi tolkulla miettimään, että onko vika kasvatuksessa ja mitä teen väärin. Päiväkodissa syyllistettiin minua ja jopa kesken päivän raportoitiin mitä kaikkea lapseni on tehnyt väärin.

Jälkikäteen voin sanoa, että minun olisi varmasti pitänyt ymmärtää näitä vihjailuita. Olin kuitenkin nuori äiti, jolla ei ollut mitään käsitystä mistään neurologisista haasteista. Kotona meillä oli aina ihan rauhallista ja normaalia elämää ja haasteet näkyivät vielä tuolloin vain päiväkodissa.

Vaikea se on tietää mikä lapsella sen tarkemmin on ilman tutkimuksia. Tietää vaan että lapsella on joku pielessä.

Myöskään päivähoidon henkilökunta ei pysty sen tarkemmin määrittelemään tai antamaan diagnooseja. Eikö ole kuitenkin hyvä, että kertovat että jotain huolen aihetta on?

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden tutun lapsi vaikuttaa autistiselta. Hoitopaikasta olivat myös sanoneet että lapsi on erilainen tms. Tämä tuttavani oli loukkaantunut pahasti. Lapsi on vielä alle 2v.

Ahaa, hän varmaan ei myöhemmin halua lastaan erityisluokalle jne. Säälittävää.

Tällaisia vanhempiakin löytyy ikävä kyllä

Hänen on pakko voittaa aina kaikessa. Saa raivokohtauksia jos ei saa tahtoaan läpi ja alkaa puremaan, raapimaan ja huutamaan. Aina ollut sellainen, ei diagnoosia.