Isyysvapaa ja äiti kotona vaikka vanhempainvapaa päättynyt
Vanhempainvapaan päätyttyä äiti ei voi olla samaan aikaan kotona kun isä pitää isyysvapaitaan. Äidin olisi kuitenkin tarkoitus jatkaa vielä kotihoidontuella isyysloman jälkeen. Äiti voi siis olla lomalla tai töissä tai ilmoittautua työttömäksi. Aloin miettiä että mistä ihmeestä se työnantaja tietää onko perheen isä kotona? Siis eikö äiti vaan voisi olla kotona sitä aikaa ja työnantaja luulla että hän saa kelalta kotihoidontukea? Vai mistä se kela tietää onko äiti juuri silloin töissä?
Aloin siis pohtia tätä kun itsellä juuri tuo tilanne että pitäisi palata töihin muutamaksi viikoksi jotta isä saisi pidettyä vapaansa. Onneksi sain jo sovittua työnantajan kanssa niin että olen osan aikaa lomalla ja osan töissä mutta silti jäin pohtimaan tätä. Kertokaa viisaammat!
Kommentit (36)
Isyysvapaa maksetaan kelan rahoista. Jos isä saa palkkaa isyysvapaan ajalta, työnantaja hakee rahan kelalta. Siten kela tietää ketkä saavat etuuksia ja niitä ei voi saada kaksi vanhempaa yhtä aikaa. Paitsi sen muutaman viikkoa vanhempainvapaan aikana.
Vierailija kirjoitti:

Juu mutta jos äiti ei nosta kotihoidontukea vaan on vaan kotona niin mistä kela tietää onko äiti töissä vai rahatta kotona 😁
En tiedä sitten onnistuisiko äidin hakea palkatonta virkavapaata töistä ja olla vaan täysin tulottomana isyysvapaan aikana.
Mammat suunnittelevat Kelan eli veronmaksajien kusettamista voidakseen maata kotona ja räkiä kattoon.
Vierailija kirjoitti:
Mammat suunnittelevat Kelan eli veronmaksajien kusettamista voidakseen maata kotona ja räkiä kattoon.
Sulla ei taida olla lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Mammat suunnittelevat Kelan eli veronmaksajien kusettamista voidakseen maata kotona ja räkiä kattoon.
Ei tuossa kukaan ole saamassa mitään ylimääräisiä Kelan rahoja, vain sen saman minkä joka tapauksessa saisivat.
Eihän äidin tarvitse ilmoittaa Kelalle, onko kotona (fyysisesti) vai töissä tms., koska olennaista on vain se, että ko. ajalta Kela ei maksa äidille korvausta perhevapaista. Jos on varaa olla kotona ilman palkkaa ja tukia, niin se on ihan OK. Työnantajaa ei periaatteessa kiinnosta, onko siellä kotona vaikka koko klaani, kunhan hoitovapaa on asiallisesti anottu eli siinäkään ei ole ongelmaa.
Ongelmana on vain tuo äidin vanhempainvapaan päättymisen ja kotihoidontuen alkamisen välinen aika, joka yleensä sovitaan työnantajan kanssa vuosilomaksi tai palkattomaksi vapaaksi. Harva menee viikoksi tai pariksi töihin.
Perhevapaauudistuksen jälkeen on nyt alkanut ilmetä tilanteita, joissa perheet suunnittelevat vanhempien jakavan vapaita aikaisempaan vapaammin, mutta unohtavat, että asia pitää sopia työnantajan kanssa. Tästä on yritetty kertoa perheille eli työnantajalle pitää antaa pari kuukautta aikaa sijaisen hankkimiseen jne., perhevapaalle jääminen ei ole pelkkä ilmoitusasia. Kuukausi tuossa ja toinen tuossa aiheuttaa monelle työnantajalle ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyysvapaa maksetaan kelan rahoista. Jos isä saa palkkaa isyysvapaan ajalta, työnantaja hakee rahan kelalta. Siten kela tietää ketkä saavat etuuksia ja niitä ei voi saada kaksi vanhempaa yhtä aikaa. Paitsi sen muutaman viikkoa vanhempainvapaan aikana.
Juu mutta jos äiti ei nosta kotihoidontukea vaan on vaan kotona niin mistä kela tietää onko äiti töissä vai rahatta kotona 😁
No mitä hitsin väliä sillä Kelalle on? Kela-kielessä "kotona" tarkoittaa, että nostaa Kelan tukia. Tuitta saat olla kotona, mummolassa tai vaikka S-kaupassa päiväsi, ei se ketään kiinnosta.
Ei äidin tarvitse olla töissä. Kahta päällekkäistä tukea ei vaan makseta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyysvapaa maksetaan kelan rahoista. Jos isä saa palkkaa isyysvapaan ajalta, työnantaja hakee rahan kelalta. Siten kela tietää ketkä saavat etuuksia ja niitä ei voi saada kaksi vanhempaa yhtä aikaa. Paitsi sen muutaman viikkoa vanhempainvapaan aikana.
Juu mutta jos äiti ei nosta kotihoidontukea vaan on vaan kotona niin mistä kela tietää onko äiti töissä vai rahatta kotona 😁
Ei se edes kiinnosta Kelaa, yrittävät vain sanoa, että samaan aikaan samasta lapsesta ei makseta kahta erilaista perhevapaatukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat suunnittelevat Kelan eli veronmaksajien kusettamista voidakseen maata kotona ja räkiä kattoon.
Sulla ei taida olla lapsia?
On mulla kaksi. Meinasitko tähän yrittää syöttää sen normaalin kotiäitimantran lasten kanssa kotona oleminen on kokopäivätyötä 😂
Kela ilmoittaa väärinkäytösepäilyt poliisille. Kaikki Kelan etuuksien väärinkäyttäjät kannattaa ilmiantaa Kelalle heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat suunnittelevat Kelan eli veronmaksajien kusettamista voidakseen maata kotona ja räkiä kattoon.
Sulla ei taida olla lapsia?
On mulla kaksi. Meinasitko tähän yrittää syöttää sen normaalin kotiäitimantran lasten kanssa kotona oleminen on kokopäivätyötä 😂
En ole tuo, jolle vastasit, mutta millaiset lapset sulla on, jos sinä heitä kotona hoitaessasi lähinnä makasit ja räit kattoon? Kuvaile tavallinen päiväsi! Vai oliko sulla joku kunnan tarjoama kotihoitaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyysvapaa maksetaan kelan rahoista. Jos isä saa palkkaa isyysvapaan ajalta, työnantaja hakee rahan kelalta. Siten kela tietää ketkä saavat etuuksia ja niitä ei voi saada kaksi vanhempaa yhtä aikaa. Paitsi sen muutaman viikkoa vanhempainvapaan aikana.
Juu mutta jos äiti ei nosta kotihoidontukea vaan on vaan kotona niin mistä kela tietää onko äiti töissä vai rahatta kotona 😁
Ei ole kiellettyä olla rahatta kotona.
Siis tottakai saa olla kotona, vaikka isä olisi perhevapailla. Silloin ei vaan saa mitään rahaa mistään, ellei ilmoittaudu työttömäksi (saa työttömyyskorvausta), mene töihin (saa palkkaa) tai on vuosilomalla (saa vuosilomapalkkaa). Jos ei nosta mitään rahaa mistään, niin tottahan sitä kotona saa olla.
Perhevapaapäivärahoja ei saa nostaa kaksi ihmistä samaan aikaan samasta/samoista lapsesta/lapsista.
Ja siis työntantajaasi ei tietenkään kiinnosta, että saatko mitään rahaa mistään. Sovit vaan työnantajan kanssa, että milloin palaat työhön ja palkanmaksu jatkuu sitten siitä. Kyllä mullakin tuli vanhempainvapaan ja opintovapaan väliin joku muutaman päivän väli, kun en ollut millään vapaalla (opintovapaa täysiä kuukausia ja vanhempainvapaa loppui pari päivää ennen edellisen kuun loppua). Ei se tosiaan ketään kiinnosta, jos et nosta niiltä päiviltä mitään päivärahoja.
Se vaan, että työnantajan näkökulmasta pitää olla vanhempainvapaalla, hoitovapaalla, palkattomalla vapaalla, lomalla tai töissä. Eli jotainhan sinne pitää ilmoittaa, jos ei enää ole ns. äitiyslomalla.
Ei niitä isyysvapaita ole pakko pitää juuri silloin vaan äiti voi jäädä ensin kotihoidon tuelle ja isä voi pitää vapaat sitten, kun äiti palaa töihin kunhan lapsi on alle 2-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Se vaan, että työnantajan näkökulmasta pitää olla vanhempainvapaalla, hoitovapaalla, palkattomalla vapaalla, lomalla tai töissä. Eli jotainhan sinne pitää ilmoittaa, jos ei enää ole ns. äitiyslomalla.
Riippuu toki vähän työstä ja työnantajan tilanteesta, mutta harva haluaa, että perhevapailta joku palaa töihin pariksi viikoksi (lapsen isän perhevapaan ajaksi) ja sitten taas jatkaa hoitovapaalle. Esim. yli vuoden kestäneen perhevapaan jälkeen tarvitsee usein perehdytystä jne., joten mikä järki perehdyttää ketään, joka on vain kaksi viikkoa sorvin ääressä.
Itse työntantajana ehdottaisin palkatonta vapaata tuossa tilanteessa (ensisijaisesti toki vuosilomaa, mutta jos sitä ei ole kertynyt riittävästi).
Eikö 3 viikkoa saa olla yhtä aikaa?