Mieheni voisi adoptoida lapseni

Bg-isällekään en aio puhua mitään asiasta, ellen ole varma että adoptio olisi hyvä juttu. En usko, että hän innosta hihkuen asiaan ryhtyisi, se vaatisi keskusteluja.



Siksi kaipaankin nyt kokemuksia ja mielipiteitä, jotta saisin asian edes omassa päässäni järjestykseen, että olisiko se hyvä vai huono juttu. ;)



ap

Luuletko, että hän olisi valmis siihen?

Sitten myöhemmin kun perintö-asiat tulevat ajankohtaiseksi niin adoptio on erittäin hyvä asia. Lisäksi sukunimi on tärkeä juttu lapselle! Olisiko teillä kaikilla sitten sama sukunimi?

On puhunut jo 3-vuotiaasta, että tahtoisi saman sukunimen kuin muullakin perheellä, eli nimi kyllä vaihtuisi.



Bg-mummon saan kyllä niskaani jos asiaa ehdotankaan, se on varma. Vaikka eihän adoption tarvitsisi mitenkään vaikuttaa lapsen ja isovanhempien väleihin, tapaisivat kuten ennenkin.



Minusta lapsen kannalta olisi parempi, että hänellä olisi perheessään kaksi täysvaltaista vanhempaa, eikä niin että äiti on ainoa oikeasti hänestä vastuussa oleva henkilö. Entä jos minulle vaikka sattuu jotain? Bg-isästä ei ole lapsesta huolehtimaan, ei hän pysty huolehtimaan edes itsestään.



Monimutkaisia asioita nämä.



ap

Ap, ota yhteyttä pelastakaa lapset ry:n. Antavat sieltä adoptioneuvontaa ja osaavat vastata kysymyksiisi. Ja miehesi voi periaatteessa adoptoida poikasi jopa ilman bg-isän suostumusta. Siinä menee vain enemmän aikaa, mutta periaatteessa on mahdollista.

Olivat pieniä kun ystäväni erosi ja bio-isä ei ollut mitenkään innokas tapaamaan lapsia.

Suostui adoptioon helposti kun ei tarvinut enää maksaa elatusapua.

Nämä lapset jo aikusia ja ja tämä adoptioisä on heille se ainoa oikea isä.

Voisi olla pelkästään iloinen että jää satanen enemmän kuukaudessa kaljaan.



Vielä saa kertoa kokemuksia. :)



ap

sukunimesi. Onhan se nyt esikoisellesi tietenkin ikävää, jos koko muu perhe on samanniminen ja hän yksin eriniminen...Seuraavaksi hankkisin oheishuoltajuuden nykyiselle miehellesi. Sellainen tapahtuu kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa helposti, eikä vaadi bioisän " lupaa" , vain oikeuden päätöksen. Täyteen adoptioon voisi sitten vielä edetä jossain vaiheessa, jos tuon biologisen isän ja lapsen suhteet todella kuivettuvat kokonaan. Niin kauan kuin bioisällä ja lapsella on kuitenkin jonkinlainen suhde, antaisin sen olla myös virallisesti. Jollain tapaa sekin on kuitenkin lapsen identiteetin kannalta tärkeää, vaikka isäpuoli se rakkain jaläheisin hoivaisä olisikin.



Meillä on hieman samanlainen tilanne. Poikani on nyt 6v ja nykyinen avomieheni ollut hänelle jo lähemmäs viisi vuotta se ainoa isä, jonka kunnolla tuntee. Bioisäänsä lapsi on tapaillut viimeisen vuoden ajan satunnaisesti ja pitää tätä käytännössä lähinnä kaverina. En kuitenkaan näe mitään syytä vieraannuttaa bioisää lapsesta yhtään enempää eväämällä/maanittelemalla häneltä myös juridiset oikeudet/nimike pois. Sen sijaan aiomme hakea nykyiselle miesystävälleni oheishuoltajuutta heti kun olemme (kevättalvella) menneet naimisiin. Tämä on ehdottoman tärkeää jo senkin takia, että jos vaikka minulle kävisi jotain, miesystäväni oikeudellinen asema olisi samanveroinen bioisän kanssa (ja ottaen huomioon asumistilanteen ja henkilöhistorian lapsi todennäköisesti sijoitettaisiin isäpuolen, ei etäisän hoiteisiin).

Bio-isä ei pitänyt yhteyttä juuri ollenkaan. Uusi isä tuli kuvioihin aika pian ja saivat vielä pari yheistä lasta. Uusi isä (joka oli siis ollut jo monta vuotta ainoa isä kaikille näille lapsille) halusi adoptoida vanhemmat lapset, mutta bio-isä ei antanut lupaa.



No, tulos oli sitten se, että lapsien täyttä essä 18 vuotta he saivat itse päättää asiasta ja halusivat adoption tapahtuvan. On sitten perinnön ja muun kannalta tasapauolista.