Täti-ihminen, mitä teet tänään?
Kommentit (32)
Lähden kohta lapsen kanssa kauppaan ostamaan kaverilahjaa. Myöhemmin jumppaan ja pesen koneellisen pyykkiä.
Syön ja juon kaikkea erittäin epäterveellistä, ja katson Vain Elämää kaveriporukalla.
Avasin just punaviinipullon ja kaadoin itselleni lasillisen. Selaan netissä läheisen ravintolan ruokalistaa ja mietin, mitä tänään söisin. Kohta siis ravintolaan syömään. Myöhemmin illalla koiran kanssa iltalenkille, sitten pistän itseeni sytostaattipiikin, käyn suihkussa, puen yöpaidan päälleni ja menen sänkyyn katselemaan jotain Netflixista tai Discovery+:sta.
Tulin kotiin, keitin kahvia ja söin munkin kahvin kanssa. Olen siivonnut ja pessyt pyykkiä. Nyt luen palstaa, kuuntelen musiikkia ja juon lasillisen viiniä. Saatan käydä kaupassa myöhemmin.
Mikä on täti-ihminen? Luulisin olevani, vaikka en kyllä oikeasti kenenkään täti ole. Sellainen perus 40v toimistorotta jolla on alkavia vaihdevuosioireiluja. Tein töitä kotoa, lopetin ajoissa, ja lähdin koiran kanssa metsään sienestämään. Laiha saalis, mutta ekat suppilovahverot löytyi. Kohta alan valmistella huomista metsäreissua, sinne lähtee koiran lisäksi mukaan eväät, moottorisaha, mönkijä ym.
Juon tonkkaviiniä ja katson vain elämää
🇺🇦🇮🇱
Tinderistä yön musta uros jalkoväliin
Yli 60 v. Aamulla pilates, työtä, lounas, vaatekaupassa sovittelua, ruokakauppa, vihreäteekuppi, luin, ristisanantekoa. Mies työillallisella, lapset muuttaneet kotoa.
Töistä kotiin, päiväunet, ruoka, telkkaria, illalla tansseihin setäihmisen kanssa.
Siinä 60 v. täti-ihmisen perjantai-ilta
Vierailija kirjoitti:
Viinaa ja munaa
Miten munaa tehdään? Viinan tekemisen vielä käsitän, mutta toi munan tekeminen mysteeri. Teetkö jotain suklaamunia vai savesta muotoilet vai häh?
Juopottelen sedän kanssa -> kännipano
Vierailija kirjoitti:
Mikä on täti-ihminen? Luulisin olevani, vaikka en kyllä oikeasti kenenkään täti ole. Sellainen perus 40v toimistorotta jolla on alkavia vaihdevuosioireiluja. Tein töitä kotoa, lopetin ajoissa, ja lähdin koiran kanssa metsään sienestämään. Laiha saalis, mutta ekat suppilovahverot löytyi. Kohta alan valmistella huomista metsäreissua, sinne lähtee koiran lisäksi mukaan eväät, moottorisaha, mönkijä ym.
Luulin olevani harvinaisuus, kun 41-vuotiaana menkat hiipuu ja hiki lentää. Vaihdevuodet tekee tuloaan jo.
Viiniä ja poistelen täällä tyhmiä viestejä.
Viinaa ja munaa