Tuntuu, että vanhempani eivät tiedä minusta mitään
Onko muilla ollut samaa? Siis luulen, että vanhempani eivät oikeastaan tiedä minusta ihmisenä yhtään mitään, eivät osaisi kuvailla minua persoonana mitenkään. Eivät tiedä, mitkä asiat mua kiinnostaa, mitä teen vapaa-ajalla, millainen olen luonteeltani.
Lapsuus oli meillä sellainen että kaikista perusasioista kyllä huolehdittiin, aina oli ruokaa ja puhtaat vaatteet, mutta muuten elettiin kaikki omilla tahoillamme. Lapsia ei koskaan kannustettu mihinkään, ei toisaalta moitittukaan. Vanhempamme eivät nähneet meidän piirteitä, eivät osanneet kannustaa mihinkään asioihin.
Tästä on tullut mulle sellainen juureton olo. Ei huvita enää jakaa vanhempien kanssa mitään kun tuntuu ettei heitä kiinnosta. Lapsuus sellaista näkymättömyyden aikaa.
Kommentit (4)
Minun eivät oikeastikaan tiedä. Eivät ole koskaan ymmärtäneet ja ovat arvostelleet ratkaisujani. Siksi olen valehdellut heille, turha alkaa perustelemaan asioita joita he eivät koskaan ymmärtäisi.
Hyvin samanlainen tunne. Olen syntynyt 70-luvulla, jos sillä on merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin samanlainen tunne. Olen syntynyt 70-luvulla, jos sillä on merkitystä.
Itse olen syntynyt -95. AP
Mulla on vähän samanlainen fiilis. Joskus jouluna on huvittanut/ärsyttänyt, kun saadusta lahjasta huomaa, ettei äidilläni ole mitään käsitystä mun mausta ja musta ihmisenä. Toisaalta en mäkään tunne vanhempiani, tuntuu ihan vierailta ihmisiltä.
Meillä oli vähän sellainen meininki lapsuudessa, että lapset ei saanut näkyä tai kuulua. Tämä johti siihen, ettei edes kiinnostanut esim. jutella vanhempien kanssa.