Laihuus suvussa mietityttää.
Olemme suvussamme kaikki hoikkia. Isoisovanhemmat, Isovanhemmat, vanhemmat ja me lapset. Aiheuttaako laihuuden jokin tietty geeni? Meillä ei ole tiettyjä sairauksia todettu, vaan suku melko terve poislukien isoäidin diabetestä.
Esimerkkinä Minä itse. Olen 31-vuotias, 155cm ja painan 44kg. Lapsia 2 enkä heitäkään odottaessa lihonut kuin korkeimmillaan 51kg.
Kommentit (16)
Ei mikään yksittäinen geeni tiettävästi vaan monien perintötekijöiden yhdistelmä. Lisäksi epigeneettiset tekijät eli miten geenit ilmenevät ympäristön vaikutuksesta, ja niistäkin osa periytyy. Esim. jos yksi sukupolvi näkee nälkää, seuraavilla on suurempi riski lihavuuteen yltäkylläisessä maailmassa, koska ravinnon säästämiseen ja aina runsaasti syömiseen kun ruokaa on tarjolla yllyttäviä geenejä on mennyt päälle itsesuojelutarkoituksessa.
Nykyäänhän on ainakin tutkittu, että on olemassa tietty suolistobakteeri, jota esiintyy nimenomaan hoikissa suvuissa ja jonka omistajat ovat ihan tilastollisesti hoikempia. Helpommin lihovilta puuttuu kyseinen bakteeri.
Ruokailutottumuksista se on kiinni. Ne opitaan kotona.
On virheellisesti sanottu, että lapsiasi odottaessa lihoit 51-kiloiseksi. Painosi nousi tuohon lukemaan. Suurin osa tuosta painostahan oli lasta, lapsivettä ja istukkaa. Ei niiden painoa voi sanoa lihomiseksi.
Itse syön yhden suklaakeksin ja lihon 4kg vain siitä :D
Vierailija kirjoitti:
On virheellisesti sanottu, että lapsiasi odottaessa lihoit 51-kiloiseksi. Painosi nousi tuohon lukemaan. Suurin osa tuosta painostahan oli lasta, lapsivettä ja istukkaa. Ei niiden painoa voi sanoa lihomiseksi.
Hieman särähti, mutta tuskin ap nyt huonolla tarkoitti tuota. 😊
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä ole mitenkään laiha pituuteen nähden.
Terv. 175 cm/50 kg
Ap on kyllä laiha jopa pituuteen nähden. Ei sairaalloisen alipainoinen kuten sinä, mutta hieman alipainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä ole mitenkään laiha pituuteen nähden.
Terv. 175 cm/50 kg
Se että sinä olet laihempi ei tarkoita etteikö myös aloittaja olisi laiha. Painoindeksin mukaan ap on lievästi ja sinä merkittävästi alipainoinen.
Onko muukin sukusi kääpiökasvuista ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On virheellisesti sanottu, että lapsiasi odottaessa lihoit 51-kiloiseksi. Painosi nousi tuohon lukemaan. Suurin osa tuosta painostahan oli lasta, lapsivettä ja istukkaa. Ei niiden painoa voi sanoa lihomiseksi.
Hieman särähti, mutta tuskin ap nyt huonolla tarkoitti tuota. 😊
No juu, jotenkin vaan häiriintynyt termi tuo tuossa yhteydessä...
Kyllä juu, jos paino nousee vaikka 25 kg raskauden aikana, niin silloin ihminen on raskauden aikana myös lihonut. Mutta n. 8-10 kiloa on normaalia painon lisääntymistä lapsesta, lapsivedestä, istukasta ja mm. raskauteen liittyvästä turvotuksesta.
Sillä ei ole tekemistä lihomisen kanssa, eikä kenenkään pitäisi yrittää välttää kyseistä painon nousua "lihomisen" pelossa niin kuin se häiriintynyt Super-Marjo joskus telkkarissa teki.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä ole mitenkään laiha pituuteen nähden.
Terv. 175 cm/50 kg
Oletko nuorehko ja kasvoiltasi kaunis? Jos kyllä, niin haluaisitko rikkaan miehen (minun) trophy-vaimoksi?
Vierailija kirjoitti:
Onko muukin sukusi kääpiökasvuista ap?
Lyhytkasvuisia ovat alle 140cm naiset ja alle 150cm miehet.
Vierailija kirjoitti:
Onko muukin sukusi kääpiökasvuista ap?
Ootko vähä katkera lyhyemmille naisille? 😏 Veikö pieni ja siro petite tyllerö aviomiehesi? 😏
Itse taas en laihdu millään. Olen aina ollut läski ja taidan lihota, vaikka en söisi mitään. Monen asian syömisen lopettaminenkaan ei ole auttanut laihtumisessa. En syö mm. pastaa, pullaa, leipää, keksejä,pizzaa,hampurilaisia jne.,mutta en vaan laihdu millään.
Rasvasolujen koko ja määrä vaihtelevat yksilöillä. Rasvasolun kokoon vaikuttaa ravinto. Jos energiaa on liikaa, rasvasolujen koko kasvaa.
Solujen määrän sen sijaan voisi kuvitella olevan geneettistä. Toisilla ei sitä rasvakudosta ole alunalkaenkaan niin paljon kuin toisilla? Mutta yhtälailla sitä lihoo, vaikka rasvakudosta olisikin vähemmän. Jos ne rasvasolut vaan toimii oikein, eli keräävät ylimääräisen itseensä.
Kyllähän laihuuskin periytyy yhtälailla kuin lihavuus. En tiedä aiheuttaako sen jokin geeni vaiko elämäntavat, ehkä molemmat yhdessä.