Liian nuori osallistumaan hautajaisiin?
Tuli Elisabethin hautajaisista mieleen, että minkä ikäinen lapsi on mielestäsi liian nuori osallistumaan hautajaisiin? Miksi? Itse olin kolmevuotias, kun osallistuin toisen vanhempani hautajaisiin.
Kommentit (34)
Oma nuorin oli kaksivuotias kun äitini kuoli ja oli mukana. Ei mitään ongelmaa. Ainoastaan 3, 5 vuotias esikoinen oli sanonut arkulla "mummo tule pois arkusta", itse en edes muista, mutta muut muistavat. Muuten meni kaikki hyvin, eikä tuo oikeastaan ollut ihmisiä häirinnyt, ehkä olivat pitäneet sitä herttaisena enemmänkin.
Tavishautajaisiin voi ottaa pienet lapsetkin mukaan, sillä siunaustilaisuus kestää yleensä puolesta tunnista tuntiin. Jonka jälkeen usein muistotilaisuus, joka on vapaampi ja monessa paikassa lapset otettu huomioon.
Tämän päivän hautajaiset kestävät varmaan 5-7h, joka jo aikuisellekin on vaativa ja väsyttävä, saati lapsille.
Päivänselvää ettei 4v kuulu tuollaisiin spektaakkelin kuin tämän päiväinen. Tavallisten hautajaisten kohdalla minusta on merkitystä myös sillä miten läheinen ihminen vainaja lapselle oli. Esim jos lapselle läheinen ihminen kuolee niin voi olla merkityksellistä että pienikin lapsi saa kokea surun hautajaisten kautta. Vieraamman ihmisten hautajaiset voi jäädä pienelle lapselle ulkokohtaisiksi ja käsittämättömiksi.
Varmaan Prinssi Williamin ikävät kokemukset ovat vaikuttaneet siihen että hän ei halunnut kuopuksensa osallistumaan tilaisuuteen. Veikkaisin että kuningas Charles on määrännyt Georgen ja Charlotten osallistumaan vaikka heidän isänsä ei ehkä olisi niin halunnut.
Lapset edustavat toivoa ja elämän jatkuvuutta. Mutta kappelissa pitää jaksaa istua nätisti.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan Prinssi Williamin ikävät kokemukset ovat vaikuttaneet siihen että hän ei halunnut kuopuksensa osallistumaan tilaisuuteen. Veikkaisin että kuningas Charles on määrännyt Georgen ja Charlotten osallistumaan vaikka heidän isänsä ei ehkä olisi niin halunnut.
Oletko nyt ihan hölmö.
Itsekkö olisit vienyt 4v tuonne.
En ole koskaan osannut ajatella, että hautajaisiin olisi olemassa jokin ikäraja. - Miksi pitäisi olla? Totta kai voi olla kiusallista, jos hyvin nuori saa itkukohtauksen juuri vainajan haudanlepoon siunaamisen hetkellä. Mutta se on elämää. Ei ole yhtä oikeaa (tai väärää) tapaa surra, joten kyllä se voi osalla vanhemmistakin purkautua hautaamsien hetkellä tai yleisemmin hautajaisten aikana ennakoimattomia reaktioita, vaikka miten itse aattelsi, että niiden aikana pitäisi osata esimerkiksi pysyä tyynenä ja rauhallisena. (- Jossain minulle veraammassa kulttuurissa käyttäyttyä mahd. jollain toisella tavoin).
Uskovainen mies
Kokemukseni puolison suvusta on se, että kun kielletään tuomasta lapsia jonkun hautajaisiin, niin syynä on tyylipuhdas saituus: halutaan säästää tarjoilukuluissa. Jos lapsi tai lapset on vielä alakoululaisia tai tarhaikäisiä, niin voidaan samalla todeta, että miniän/vävyn on parempi jäädä kotiin hoitamaan lapsia -> näin saadaan vielä yksi aikuinenkin poistettua tarjoilulistalta. Ja homma toimi näin jo ennen koronaa.
Korona-aikana kaikkein minimalistisimmat hautajaiset saatiin hoidettua neljän ihmisen voimin ja nämä neljä sitten kovaan ääneen niin etu- kuin jälkikäteen voivottelivat, että ei edes kunnon hautajaisia voitu järjestää. Ihme teatteria, kun kaikki tätä sukua tuntevat kyllä tietävät, että pääasia on rahan säästäminen, jotta jää mahdollisimman paljon perittävää. Kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Ikärajaa ei ole, mutta jos ei kappelissa osata olla, niin sitten ulos jäähylle. Mun serkku oli 35v ja ei osallistunut kummitätinsä hautajaisiin, kun hänen mielestään "ovat ikäviä tilaisuuksia". Jep. Mutta tuo nainen onkin vähän erikoinen tapaus.
Se kummitäti ei ole välttämättä erityisen läheinen sukulainen. Olisi eri asia jos kyseessä olisi edes oikea täti kuten äidin sisar tai isän sisar ja heidän kanssaan olisi ollut jollain lailla tekemisissä vuosien varrella.
Vierailija kirjoitti:
Päivänselvää ettei 4v kuulu tuollaisiin spektaakkelin kuin tämän päiväinen. Tavallisten hautajaisten kohdalla minusta on merkitystä myös sillä miten läheinen ihminen vainaja lapselle oli. Esim jos lapselle läheinen ihminen kuolee niin voi olla merkityksellistä että pienikin lapsi saa kokea surun hautajaisten kautta. Vieraamman ihmisten hautajaiset voi jäädä pienelle lapselle ulkokohtaisiksi ja käsittämättömiksi.
Wales prinsessa Catherine osoitti tässäkin tapauksessa hyvää arvostelukykyä. Ei kuninkaallisia hautajaisia kannata verrata tavallisen rahvaan hautajaisiin, joita harvemmin televisiodaan isommalle yleisölle.
Oon ollut noin 5-6-vuotias, kun en ole osallistunut hautajaisiin, joihin vanhemmat osallistuivat (tai ainakin äiti - en muista). Logiikka tässä oli se, että vainaja ei ollut lähisukulainen eikä mulle oikeastaan edes tuttu. Luulen, että tutumman ihmisen hautajaisiin olisin tullut mukaan. Ymmärrän sen, että lapselle hautajaiset tunteenilmaisuineen ja käyttäytymistapoineen on jossain määrin erikoinen tilanne, ja sitä hämmennystä on turha alkaa käydä läpi, jos vainaja ei ole lähipiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivänselvää ettei 4v kuulu tuollaisiin spektaakkelin kuin tämän päiväinen. Tavallisten hautajaisten kohdalla minusta on merkitystä myös sillä miten läheinen ihminen vainaja lapselle oli. Esim jos lapselle läheinen ihminen kuolee niin voi olla merkityksellistä että pienikin lapsi saa kokea surun hautajaisten kautta. Vieraamman ihmisten hautajaiset voi jäädä pienelle lapselle ulkokohtaisiksi ja käsittämättömiksi.
Wales prinsessa Catherine osoitti tässäkin tapauksessa hyvää arvostelukykyä. Ei kuninkaallisia hautajaisia kannata verrata tavallisen rahvaan hautajaisiin, joita harvemmin televisiodaan isommalle yleisölle.
Ei ole varmaankaan Williamilta eikä varsinkaan Catherinelta kysytty yhtään mitään tästä asiasta. Päätöksen on taatusti tehnyt Kuningas.
3pv vanha oli nuorin jonka tiedän.
Hyvä lapsienki oppia kuolema on yhtänormaalia kohdata kuin syntymä ja osallistu ikään katsomatta hautajaisiin. Suomi taitaa olla ainoa maa jossa ihmiset vieroksuu, pelkää kuolemaa ja hautajaisia kuin haudalla käymisiä.