Kuinka moni mies täällä uskaltaa myöntää käyneensä maksullisella ja strippiklubilla?
Kommentit (40)
Minä käyn katsomassa klubeilla. Syy: se kiihottaa. Kauniita naisia. Olen naimisissa ja rakastan vaimoani. Hän vain ei ole kovin kiihottavan näköinen mutta silti rakas.
Strippiklubeilla olen käynyt vuosia sitten, mutta aika kehnoja paikkoja, ainakin Suomessa. Ulkomailta ei ole näistä kokemusta. Kerran kävin muutama vuosi sitten Saksassa pienen kaupungin kylpylässä, jossa ei käytetty uimapukuja. Maisemat olivat paljon parempia, kuin missään Suomalaisessa strippiklubissa. Maksullisilla naisilla en ole koskaan käynyt.
Minä olen käynyt strippiklubilla lukemattomia kertoja, sillä olin tanssijana sellaisessa opiskeluaikoina. Maksullisella en ole käynyt enkä tule käymään.
N46
Maksullisessa olen käynyt pari kertaa samalla naisella, joka on 24 -vuotias villi yrittäjä. Toisella tapaamiskerralla pantiin illan ja yön aikana lukuisia kertoja ja löytyihän se orkkukin lopulta. Molemmilla tapaamiskerralla tulin itse muutaman kerran. Vähän liian mekaanista jyystämistä omaan makuuni vaikka nainen onkin kaunis ja hyvä vartaloltaan.
Vierailija kirjoitti:
Maksullisessa olen käynyt pari kertaa samalla naisella, joka on 24 -vuotias villi yrittäjä. Toisella tapaamiskerralla pantiin illan ja yön aikana lukuisia kertoja ja löytyihän se orkkukin lopulta. Molemmilla tapaamiskerralla tulin itse muutaman kerran. Vähän liian mekaanista jyystämistä omaan makuuni vaikka nainen onkin kaunis ja hyvä vartaloltaan.
Uskotko tosissa, että se nainen sai sun, ventovieraan ukon kanssa. Voi jestas, sehän tekee työtään ja näyttelee miesten mieliksi.
Kaipa maksullinenkin voi nauttia hommasta, vaikka se epätodennäköistä onkin. Voihan asiakas olla tuttu jo aiemmin ja joskus kemiat vaan kohtaa.
Asetelma on tosin keinotekoinen, onhan nainen maksusta mukana.
Kuitenkin jos seksi on kovin vastenmielistä naiselle, hän tuskin olisi huoraamaan alkanutkaan. Vastenmielisyys karkoittaa asiakkaat.
Vierailija kirjoitti:
Kaipa maksullinenkin voi nauttia hommasta, vaikka se epätodennäköistä onkin. Voihan asiakas olla tuttu jo aiemmin ja joskus kemiat vaan kohtaa.
Asetelma on tosin keinotekoinen, onhan nainen maksusta mukana.
Kuitenkin jos seksi on kovin vastenmielistä naiselle, hän tuskin olisi huoraamaan alkanutkaan. Vastenmielisyys karkoittaa asiakkaat.
Siis tekeetyönsä ilemiseen hyvin, kun saa miehelle tunteen kuinka mahtava rakastaja onkin...vaikk tosiasiassa panee itselleen vaan-Ei kai ne pornotähtösetkään jostain 5 miehen anaalipanoista pidä, mutta tekevät arahsat työnsä, joskus huunattuna tai puudtettuna.
Oletteko noin huijattavissa.
Kerran oli pakko käydä tyhjentämässä kassit nuorella tsekkiläisellä. Entäs sitten? Niin siinä käy kun pitkän vonkaamisen jälkeen kaverinainen kertoo että päätä särkee kun pitäisi ruveta hommiin. Samana iltana varasin 15 min ajan hupakolta. En ole ollut yhteydessä enää sen jälkeen, hupakkoon enkä myöskään tuohon kaverinaiseen.
Maksullisilla kyllä, strippiklubeilla en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksullisessa olen käynyt pari kertaa samalla naisella, joka on 24 -vuotias villi yrittäjä. Toisella tapaamiskerralla pantiin illan ja yön aikana lukuisia kertoja ja löytyihän se orkkukin lopulta. Molemmilla tapaamiskerralla tulin itse muutaman kerran. Vähän liian mekaanista jyystämistä omaan makuuni vaikka nainen onkin kaunis ja hyvä vartaloltaan.
Uskotko tosissa, että se nainen sai sun, ventovieraan ukon kanssa. Voi jestas, sehän tekee työtään ja näyttelee miesten mieliksi.
Periaatteessa ihan sama, mutta hyvinpä näytteli jos näytteli. Harrastustoimintaa se naiselle oli, ei työtä. Työstä paneminen varsinkin toisella kerralla kävi mieluumminkin ventovieraalle ukolle.
On käyty molemmissa, sekä koti- että ulkomailla. Kai tuota voi verrata mihin tahansa ajanvietteeseen, vaikkapa ravintolassa käymiseen, siinä mielessä että jokainen käynti on aina uniikki ja erilaisia kokemuksia kertyi. Lopputuloshan riippuu kovin tuurista, omasta fiiliksestä jne.
Useimmiten on ehkä pettynyt kun ei ole sopivan näköisiä naisia ollut, tai sitten muita pettymyksiä, huonoa asennetta tai jopa hajuhaittoja. Koskaan ei kuitenkaan myrkytetty tai ryöstetty, vaikka melko hurjissakin paikoissa tuli käytyä (aina selvinpäin).
Mutta on ollut myös oikein hienoja kokemuksia, joita näin edelleen muistelee lämmöllä, vuosikymmeniäkin myöhemmin.
Maksullinenkin nainen on nainen, joten jokainen varmasti ymmärtää, että se asiakaskokemus on hyvin vaihteleva ja siihen vaikuttavia tekijöitä on mielettömästi. Oma käytös (ja olemus) varmasti myös vaikuttaa.
Mutta miesten vaatimustaso (ja odotukset muutenkin) toki hyvin erilaisia. Tuohan on tyypillisesti toimintaa mitä tehdään kaveriporukalla ja monihan on mukana vain uteliaisuudestaan, toisille taas kassien tyhjentäminen lähes minkä tahansa naisen kanssa oli riittävä syy avata lompakko.
Nuorena toki teki mieli useammin muutekin, mutta tietty uteliaisuus ei kyllä kadonnut minnekkään vaikka toistokertoja tuli useita. Nainen on maksullisenakin kiehtova ilmestys.
Nyt en ole vuosiin enää käynyt ja en oikein näe että kävisinkään, mutta en nyt suoranaisesti kadukkaan nuoruuden seikkailuja (paljon muutakin tuli kokeiltua).
90-luvulla tuli kavereiden kanssa kierreltyä Helsingin strippipaikat aika kattavasti läpi. Enemmän sellainen hauska illan aloitus rutiini, ennen viinan ottoon keskittymistä. Ikinä en ole maksulliseen sekaantunut.
Maksoin 50€ suihinotosta parisen vuotta sitten.
Kesti noin 30min laukeaminen.
Minä pystyn myöntämään käyneeni stripparia katsomassa! Tämän piti tapahtua jo polttareissani, mutta se peruuntui (syistä ei sen enempää). Vaimo kun kuuli tästä muutaman kuukauden päästä, päätti että menemme sitten yhdessä kun ei polttareissa kerran onnistunut. Näin myös teimme.
Kerran maksullisella ulkomailla, laillisessa ja siistissä bordellissa. Halusin nähdä millaista kyseinen bisnes on ja kokea senkin kerran. Juttelin paljon tytön kanssa ja meillä synkkasi hyvin. Voisi sanoa, että tutustuttiin siinä ohessa. Seksi oli kivaa ja kokemus ihan miellyttävä. Luulen (ja toivon) kohtaamisen olleen hänestäkin ok selvän ja asiallisen nelikymppisen miehen kanssa, joka otti hänetkin huomioon. En käy toista kertaa, mutta en kadu tätäkään.
Työreissulla kollega vei puoliväkisin porukan strippiklubiin Saksassa reilut 15 vuotta sitten. Minua kokemus lähinnä ahdisti. Halvan näköisessä luolassa itäeurooppalaisen näköiset naiset riisuivat pyörivällä lavalla ilottomasti, toiset koittivat sillä aikaa myydä sikahintaista kuoharia ja jos tippiä halusi antaa, piti ostaa turkkilaiselta mursuviiksiukolta leikkirahaa, jota sitten työntää naisten pikkareihin ja rintsikoihin. Sen koommin ei oo tarvinnu moisiin paikkoihin mennä, tuossakaan paikassa en euroakaan omaa rahaa käyttänyt.
Nämä, samoin kuin seksin myynti, ovat mielestäni kovin ristiriitaisia aiheita. Jos joku haluaa vapaaehtoisesti riisua tai myydä seksiä ja joku niistä maksaa, niin vapaasti vaan. Mutta sitten näiden ympärillä pyörii niin paljon hyväksikäyttöä, ihmiskauppaa jne. että minua ainakin käy sääliksi uhrien asema. Voi olla hankala ostajana tunnistaa, kuka on alalla vapaaehtoisesti ja kuka pakotettuna...
Käyn kerran pari kuukaudessa maksullisissa. Ainut asia mitä kadun on se että aloitin vasta kymmenen vuotta sitten.
Kerran Damissa kävin jonkinlaisessa seksi-showssa, jossa pariskunta nai keskenään lavalla. Oli todella kummallinen ja outo show, mukana oli huumoria (ei naurattanut eikä myöskään kiihottanut). Polttareissani minulle oli tilattu joku privaatti strippi-show kopissa. Siitä ei tullut mitään, koin homman kiusallisena ja halusin vain juttuttaa stripparia. Eli mitään ei tapahtunut.
En nyt tiedä kenen kuningasidea tuo strippari oikein oli, kun en ole ikinä tuollaisista innostunut.
Kerran oon käynyt. Oli niin paha pettymys kun jostain sen aikaiselta alan foorumilta sai käsityksen että vastassa upea kaunotar ja suunnilleen seksin ylipapitar.
Sen jälkeen oon kaikki seksikerrat hommannut ihan vapailta markkinoilta. Kivempaa kun voi ensin tutustua muutenkin.
Strippiklubilla oon käynyt ja varmasti käyn joskus toistekin jos kohille sattuu. Maksullisissa en ole käynyt, viime aikoina kyllä harkinnut kovasti. Siinä on joku henkinen este itellä miksi en ole käynyt vielä, tosin pirun laiska oon muutenkin oman hyvinvoinnin hanskaamisessa eli hieronnoissa jne käynnin suhteen.