Avioero, lähihuoltajuus, lopulta sairastuminen uupumukseen

Diagnoosina uupuminen ja keskivaikea masennus. Ja uupuminen nimenomaan siihen omaan arkielämään, joskin työ hoitoalalla on myös ajoittain ollut hyvin kuormittavaa.

Erosin siis 4 vuotta sitten. Sitä ennen liitto oli vaikea miehellä ilmenneiden mielenterveysongelmien, elämänhallinnan puutteen (päätyi mm. sotkemaan raha-asiansa joka vaikutti myös minuun ja lapsiin, petti minua, aloitti päihteiden käytön) vuoksi, jaksoin sitä n. viisi vuotta kunnes otin eron.

Eron jälkeen lasten kanssa oli vaikeaa, koska etenkin toinen oireili eroa ja sitä meidän edeltänyttä perhe-elämää niin rankasti. Lisäksi hänellä oli isoja vaikeuksia koulussa. Nyt lapsilla menee onneksi paremmin toistaiseksi.

Lapsen ongelmien vuoksi jäin pois työelämästä kokonaan, mutta pääsin sitten opiskelemaan joka on ollut hyvä asia, mutta kuormittava (opinnot, sen ohella työskentely osa-aikaisesti).

Itse kaipaan kovasti parisuhdetta, mutta terveen parisuhteen löytyminen on osoittautunut omassa tilanteessa haastavaksi. Olen siis ollut joissain lyhyissä suhteissa, mutta ne eivät ole onnistuneet ja sekin on ollut kuormittavaa. On tosi vaikeaa ns. hyväksyä sitä että on yksin ja yksinäinen. Minulla on kyllä läheisiä, kavereita, lapset, omia harrastuksia jne. Mutta mikään niistä ei tietenkään täytä sitä parisuhteen, läheisyyden, sen tuoman tuen jne tarvetta.

No, tosiaan n. 3 vuotta jaksoin, mutta viimeinen vuosi on ollut vaikeaa. Nyt sitten tuli romahdus. Oireita on ollut jo aiemmin, mm. univaikeudet (heräily öisin, heräily klo 4 aamuyöstä murehtimaan asioita), keskittymiskyvyn puute, asioiden unohtelu (saatan unohtaa ihan esim. tuttujen ihmisten nimiä, tapaamisia, opiskelemiani asioita). Nyt sitten ollaan siinä pisteessä että tuntuu etten aina selviä enää edes arkitoimista, on vaikeaa tarttua toimeen vaikka olen toimelias ihminen. Nukun 10 h yöunia ja päälle 3 tunnin päiväunia, silti olen väsynyt. Sairaslomaa pitäisi ottaa, mutta mites otat kun on yksin laskut maksettavana ja lapset elätettävänä... vaikeaa on. Ja tämä romahdus tuli heti kun elämä osaltaan helpotti (lasten kanssa helpompaa, koulussa kevyempi kausi), joka on kuulemma tavallista. Se on stressiä ja uupumusta joka on kerääntynyt kehoon jo vuosikausien ajan.

Vertaistovereita? Miten tästä ikinä saa itsensä vedettyä ylös?