Kuningatar Elisabeth kuollut
Kommentit (7881)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silmiinpistävän törkeää kuinka vasta nyt on ryhdytty "kritisoimaan" kolonialismin aikaa ja jopa kruununjalokivien taustaa, kun kuningatar ei voi enää itse ottaa suoraan kantaa niihin väitteisiin. Todella teennäistä ja keksittyä riehaantua kuningattaren kuolemasta tuolla tavoin.
Kenen on syy jos kolonialistisissa maissa ei aikojaan osattu itse kaivaa kultaa tai jalokiviä? Ja kuinkas kauan niistä ajoista jo on?
Eniten minua ihmetyttää Elisabetin syyttäminen henkilökohtaisesti kolonialismista ja orjuudesta. Orjuus lakkautettiin yli 100 vuotta ennen Elisabetin syntymää, ja siirtomaista loputkin lähtivät pois nimenomaan Elisabetin aikakaudella. Sen lisäksi tietysti hän ei edes noita päätöksiä tee, vaan demokraattisesti niistä on päätetty jo monta vuosisataa.
Mitä ihmettä kukaan ihminen voi tehdä, muuta kuin pelata niillä korteilla, jotka on sinä aikakautena jaettu? Mitä Elisabetin olisi pitänyt tehdä, jotta kolonialismi ja orjuus ei olisi ollut hänen "vikansa"?
Eiköhän tässä nyt ongelma ole Elisabetin oman persoonan ja uran sijaan se, että hän edustaa aikaa muutaman vuosikymmenen takaa, jolloin Iso-Britannia oli vielä "liian" valkoinen, liian konservatiivinen, liian mennyttä aikaa. Ja itse hän on tietysti myös aivan liian valkoinen. Historiasta kiinnostumattomien suurten Twitter-ajattelijoiden mielestä 50-luvunkin olisi pitänyt olla kuin 2022, ja koska se ei ollut, se on henkilökohtaisesti 50-luvulla eläneiden syy.
Tähän liittyen: striimin jonotuksen himoseuraajana olen kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että ehdoton valtaosa arkulla kävijöistä on valkoihoisia, perimältään eurooppalaisia. Mustaihoisia on ollut selvä vähemmistö, aivan selkeesti alle 10 %, ja heitä hieman enemmän ollut intia/pakistan-taustaisia.
Paljonko mahtaa olla Briteissä mustien osuus väestöstä? Johtuuko heidän puuttuminen nyt Westminster Hallin jonoista siitä, että Elisabetia vieroksuttiin heidän piirissään, koska hän oli siirtomaavallan aikaisen riitäjäkolonialismin eräänlainen keulakuva? Kuulisin mielelläni mielipiteitä siitä, oliko Elisabet vain valkoisten peribrittien kuningatar?

Mustia on Iso-Britanniassa vain 3%. Minusta ihan hyvin olleet edustettuina tässä ihmisjoukossa. Käytännössä Twitter-aktivistit eivät taida edustaa kovin isoa osaa mistään väestöstä.

Ei vaan ne on yleensä hinduja, mus..lim..eita, buddhal..sia, zhinto..laisia. eivät varmaan saa astua kirkkoon jalallaan. Hehän joutuis kumartumaan jne. Ei kuulu kulttuuriin naista kumartaa jne.

Westminster Hall ei ole kirkko.
Vierailija kirjoitti:
Kuka muistaa vielä sen kun Charles sanoi jossain aikanaan yleisölle, että never mind of me, im just ´someone with her. Eli kun Diana sai runsasta huomiota, Charles koki jäävänsä taka-alalle. No nyt saa 100% huomion. Ja kirjoitin tämän ihan huomiona, en mitenkään muuten.
Camilla on Charlesin mieleen, kun ei vie huomiota. Yleisö ei todellakaan kilju ja huuda Camillan perään kuten Dianan.
Vierailija kirjoitti:
Westminster Hallin yleisömeressä tullaan veikkaukseni mukana näkemään huomenna lauantaina ja varsinkin sunnuntaina paljon juhlavampaa pukeutumista kuin näin arkipäivisin. Työssäkäyvillä kansalaisilla on silloin aikaa panostaa kunnioittavaan, tummaan juhla-asuun, hillittyyn meikkiin ja koruihin.
Jonottaa ei tarvitse tulla suoraan kaupasta valintatalon muovikassit täynnä ruokaa, kuten eilen illalla näytti muutamalla olevan. Hoviniiaus täydet muovikassit molemmassa kourassa ei ehkä eleganteimmasta päästä mutta toisaalta, jos osanotto ja kunnioitus vainajaa kohtaan on itselle tärkeää, pääasia että osallistuu seremoniaan, kukin tyylillään.
Tänä aamuna jono oli 11,5 tuntia. Ihan hyvä tuossa vaiheessa olla lämpimästi päällä ja eväät mukana. Ehkä vaihtovaatteetkin ja sadetakki
Tällä hetkellä jonoon ei pääse lisää ihmisiä.
Niinistö ja Haukio: sunnuntaina 18. syyskuuta presidenttipari osallistuu kuningas Charles III:n vastaanotolle Buckinghamin palatsissa.
Harry, Meghan ja Andrew ei ilmeisesti ole kutsuttu?
Harry und Meghan von Staatsdinner ausgeschlossen
https://www.bild.de/unterhaltung/royals/royals/vor-queen-begraebnis-har…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silmiinpistävän törkeää kuinka vasta nyt on ryhdytty "kritisoimaan" kolonialismin aikaa ja jopa kruununjalokivien taustaa, kun kuningatar ei voi enää itse ottaa suoraan kantaa niihin väitteisiin. Todella teennäistä ja keksittyä riehaantua kuningattaren kuolemasta tuolla tavoin.
Kenen on syy jos kolonialistisissa maissa ei aikojaan osattu itse kaivaa kultaa tai jalokiviä? Ja kuinkas kauan niistä ajoista jo on?
Eniten minua ihmetyttää Elisabetin syyttäminen henkilökohtaisesti kolonialismista ja orjuudesta. Orjuus lakkautettiin yli 100 vuotta ennen Elisabetin syntymää, ja siirtomaista loputkin lähtivät pois nimenomaan Elisabetin aikakaudella. Sen lisäksi tietysti hän ei edes noita päätöksiä tee, vaan demokraattisesti niistä on päätetty jo monta vuosisataa.
Mitä ihmettä kukaan ihminen voi tehdä, muuta kuin pelata niillä korteilla, jotka on sinä aikakautena jaettu? Mitä Elisabetin olisi pitänyt tehdä, jotta kolonialismi ja orjuus ei olisi ollut hänen "vikansa"?
Eiköhän tässä nyt ongelma ole Elisabetin oman persoonan ja uran sijaan se, että hän edustaa aikaa muutaman vuosikymmenen takaa, jolloin Iso-Britannia oli vielä "liian" valkoinen, liian konservatiivinen, liian mennyttä aikaa. Ja itse hän on tietysti myös aivan liian valkoinen. Historiasta kiinnostumattomien suurten Twitter-ajattelijoiden mielestä 50-luvunkin olisi pitänyt olla kuin 2022, ja koska se ei ollut, se on henkilökohtaisesti 50-luvulla eläneiden syy.
Tähän liittyen: striimin jonotuksen himoseuraajana olen kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että ehdoton valtaosa arkulla kävijöistä on valkoihoisia, perimältään eurooppalaisia. Mustaihoisia on ollut selvä vähemmistö, aivan selkeesti alle 10 %, ja heitä hieman enemmän ollut intia/pakistan-taustaisia.
Paljonko mahtaa olla Briteissä mustien osuus väestöstä? Johtuuko heidän puuttuminen nyt Westminster Hallin jonoista siitä, että Elisabetia vieroksuttiin heidän piirissään, koska hän oli siirtomaavallan aikaisen riitäjäkolonialismin eräänlainen keulakuva? Kuulisin mielelläni mielipiteitä siitä, oliko Elisabet vain valkoisten peribrittien kuningatar?
Ei vaan ne on yleensä hinduja, mus..lim..eita, buddhal..sia, zhinto..laisia. eivät varmaan saa astua kirkkoon jalallaan. Hehän joutuis kumartumaan jne. Ei kuulu kulttuuriin naista kumartaa jne.
Höpö höpö, ensinnäkään kyseessä ei ole kirkko. Toisekseen noiden uskontojen edustajilta ei edes ole kiellettyä käydä kristillisessä kirkossa. Kolmannekseen kuningattaren arkulla ei ole pakko kumartaa. Neljänneksi ei ole mitään kieltoa että "ne" eivät voisi kuningatarta kumartaa koska hän oli nainen.
Valoja päälle kiitos.
Keiyä nämä paremmin pukeutuneet on, mustissa puvuissa jotka pääsee jonon ohi , " visitor" lappu kaulassa?
Vierailija kirjoitti:
Charles antoi jollekin fist bumpin (nyrkkitervehdys), eli pinnat senkun nousee silmissäni. Tosi rentoa tuo yleisön kohtaaminen.
Huomasin saman, ihana 😅.

Kyllä on kirkko, oletko sokea vai mitä? Hän oli kirkon johtaja. Ei kukaan muslimi mene kuningattaren arkkua kumartamaan. Eikä buddhisti, shintol, eikä muu. Vaikka ei olisikaan kielletty, mut kun ne ei usko siihen. Nainen EI VOI OLLA johtaja. Näillä on omat uskonnolliset tavat ja muut. Vaikka ois syntyneet siellä, mut vanhemmat kuuluu eri uskontoihin. Muutenkin saattaneet kokea syrjintää, raz ismia joten eivät samalla tavalla arvosta valtiotaan kun peribritti.
Vierailija kirjoitti:
Keiyä nämä paremmin pukeutuneet on, mustissa puvuissa jotka pääsee jonon ohi , " visitor" lappu kaulassa?
Mediaa, poliitikkoja ynnä muuta "parempaa" väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Keiyä nämä paremmin pukeutuneet on, mustissa puvuissa jotka pääsee jonon ohi , " visitor" lappu kaulassa?
Muistan lukeneeni, että parlamentin jäsenet saavat tuonne rajatun määrän jonkin sortin visitor passeja, jotka voivat jakaa eteenpäin. En tiedä saako kukaan muu. En edes tiedä onko tuo 100% faktaa, kun somesta luin - tuntuu aika epätasa-arvoiselta (toisaalta aika tyypillistä briteille).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silmiinpistävän törkeää kuinka vasta nyt on ryhdytty "kritisoimaan" kolonialismin aikaa ja jopa kruununjalokivien taustaa, kun kuningatar ei voi enää itse ottaa suoraan kantaa niihin väitteisiin. Todella teennäistä ja keksittyä riehaantua kuningattaren kuolemasta tuolla tavoin.
Kenen on syy jos kolonialistisissa maissa ei aikojaan osattu itse kaivaa kultaa tai jalokiviä? Ja kuinkas kauan niistä ajoista jo on?
Eniten minua ihmetyttää Elisabetin syyttäminen henkilökohtaisesti kolonialismista ja orjuudesta. Orjuus lakkautettiin yli 100 vuotta ennen Elisabetin syntymää, ja siirtomaista loputkin lähtivät pois nimenomaan Elisabetin aikakaudella. Sen lisäksi tietysti hän ei edes noita päätöksiä tee, vaan demokraattisesti niistä on päätetty jo monta vuosisataa.
Mitä ihmettä kukaan ihminen voi tehdä, muuta kuin pelata niillä korteilla, jotka on sinä aikakautena jaettu? Mitä Elisabetin olisi pitänyt tehdä, jotta kolonialismi ja orjuus ei olisi ollut hänen "vikansa"?
Eiköhän tässä nyt ongelma ole Elisabetin oman persoonan ja uran sijaan se, että hän edustaa aikaa muutaman vuosikymmenen takaa, jolloin Iso-Britannia oli vielä "liian" valkoinen, liian konservatiivinen, liian mennyttä aikaa. Ja itse hän on tietysti myös aivan liian valkoinen. Historiasta kiinnostumattomien suurten Twitter-ajattelijoiden mielestä 50-luvunkin olisi pitänyt olla kuin 2022, ja koska se ei ollut, se on henkilökohtaisesti 50-luvulla eläneiden syy.
Tähän liittyen: striimin jonotuksen himoseuraajana olen kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että ehdoton valtaosa arkulla kävijöistä on valkoihoisia, perimältään eurooppalaisia. Mustaihoisia on ollut selvä vähemmistö, aivan selkeesti alle 10 %, ja heitä hieman enemmän ollut intia/pakistan-taustaisia.
Paljonko mahtaa olla Briteissä mustien osuus väestöstä? Johtuuko heidän puuttuminen nyt Westminster Hallin jonoista siitä, että Elisabetia vieroksuttiin heidän piirissään, koska hän oli siirtomaavallan aikaisen riitäjäkolonialismin eräänlainen keulakuva? Kuulisin mielelläni mielipiteitä siitä, oliko Elisabet vain valkoisten peribrittien kuningatar?
Ei vaan ne on yleensä hinduja, mus..lim..eita, buddhal..sia, zhinto..laisia. eivät varmaan saa astua kirkkoon jalallaan. Hehän joutuis kumartumaan jne. Ei kuulu kulttuuriin naista kumartaa jne.
Höpö höpö, ensinnäkään kyseessä ei ole kirkko. Toisekseen noiden uskontojen edustajilta ei edes ole kiellettyä käydä kristillisessä kirkossa. Kolmannekseen kuningattaren arkulla ei ole pakko kumartaa. Neljänneksi ei ole mitään kieltoa että "ne" eivät voisi kuningatarta kumartaa koska hän oli nainen.
Valoja päälle kiitos.Kyllä on kirkko, oletko sokea vai mitä? Hän oli kirkon johtaja. Ei kukaan muslimi mene kuningattaren arkkua kumartamaan. Eikä buddhisti, shintol, eikä muu. Vaikka ei olisikaan kielletty, mut kun ne ei usko siihen. Nainen EI VOI OLLA johtaja. Näillä on omat uskonnolliset tavat ja muut. Vaikka ois syntyneet siellä, mut vanhemmat kuuluu eri uskontoihin. Muutenkin saattaneet kokea syrjintää, raz ismia joten eivät samalla tavalla arvosta valtiotaan kun peribritti.
Westminster Hall ei ole kirkko, oletko sokea vai mitä?
https://en.wikipedia.org/wiki/Palace_of_Westminster#Westminster_Hall

Ei vaan ole kirkko. Se kirkko on Abbey, tuo on Hall. Juhlasali.
Surkoot rauhassa. Pitkä on lista joka seuraa belgian leopold 2. listaa.

Westminster Hall on keskiaikainen juhlasali, eikä mikään kirkko.
On tuolla näkynyt paljonkin selkeästi etelä- ja itäaasialaistaustaisia ihmisiä, tietysti heidän etnistä taustaansa ja uskontoaan ei sen tarkemmin näe. Olen pannut merkille, että monet itäaasialaisista kumartavat syvään kuten kulttuuriin kuuluu.
Koko legendaarisen megajonon ensimmäinenkin ihminen oli intialaistaustaiselta näyttävä nainen. Toinen oli walesilainen nainen, kolmas musta nainen joka kertoi tulleensa edustamaan Kansainyhteisöä. Olivat odottaneet siellä ties kuinka kauan. Eli kyllä kuninkaallisten superfaneistakin löytyy aika kirjavaa joukkoa niistäkin ryhmistä, joiden "pitäisi" inhota koko monarkiaa.
En mä jaksa katsoa tuota enää. Olen tänä kesänä seurannut niin paljon brittejä, että alkaa jo väsyttämään. Ensin se jubilee ja nyt viikko hautajaisia. Eikä olla vielä edes päästy varsinaiseen hautajaistilaisuuteen. Ajattelin maanantain tilaisuuden vielä jaksaa katsoa ja onneksi kruunaiset ei sentään tule ihan heti.
Vierailija kirjoitti:
Surkoot rauhassa. Pitkä on lista joka seuraa belgian leopold 2. listaa.
?
Leopold II näkyy kuolleen 1909. Tuskin täällä on sama väki jonottamassa.