Työharjoittelu ja vakityö n.30% samaan aikaan? Käyköhän liian rankaksi?
Mä opiskelen töiden ohessa monimuotona sairaanhoitajaksi ja ens keväänä olisi tulossa ensimmäinen harjoittelu omalta osalta. Ensimmäinen harkan olen ahotoinut työkokemuksella.
Olen siis töissä tehostetussa palveluasumisessa ja kyse kolmivuorotyöstä. Mietin, että jos saisin esimiehen suostumaan siihen, että mulla olisi n.30% työaika vaikka olisin kokopäiväisesti harjoittelussa. Työharjoittelu tulee olemaan ma-pe 7-15. Eli tuossa jäisi viikonloppuja ja iltoja missä saisi tunteja kasaan. Viikonloppuna voisi tehdä suunnitellusti pitkiä päiviä joista tunteja tulee 13. Jäisi silti vapaapäiviä viikonlopuiksi tuolla työmäärällä.
Se miksi haluaisin tehdä harjoittelun ohessa töitä on se, että haluan lomien kertyvän. Jos otan täysin opintovapaata, niin vain kuukauden ajalta sillä jaksolla kertyy lomaa. Yhden lomakertymisjakson aikana saattaa olla harjoittelu 2x7vkoa. En kyllä jaksa jos alkaa lomat palamaan eikä opintojen loppuvaiheessa ole lomaa paljon mitään.
Mietin vain, että onko liian rankkaa, mutta toisaalta se on väliaikaista ja yksi harjoittelu tässä vaiheessa opintoja kestää 7 viikkoa. Kohti parempaa tutkintoa tässä ollaan menossa, että jos sitä vain rutistaisi itsestään aina välillä tuollaisen rykäisyn. Siis jos esimies ylipäätään suostuu tuohon.
Kommentit (34)
Mikset voi nyt keskittyä pelkkään opiskeluun? Kerkeät kyllä sitten tehdä töitä kun valmistut. Väsytät ja uuvutat itsesi kun teet molempia. Opiskelu on kyllä täyttä työtä.
Sh-opiskelija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sh-opiskelija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis töissä lepoajat ? :D anna mun nauraa.
Niin? Joidenkin on pakko tehdä kahta työtä ja vapaata ei ole lähes koskaan.
Itse teen 14h päivässä. Yöllä on se lepoaika kun nukutaan. Ja eläkkeellä kerkeää levätä. No tietysti ei kaikista tällaiseen ole, mutta ei suomi tästä suosta nouse, jos joku ei paina hommia.
En näe mitään hienoa ja tavoiteltavaa siinä, että koko työikä elämä on pelkkää töitä ja nukkumista. Saattaa olla, että kuolo korjaa heti eläkkeelle päästyä tai jo ennen sitä.
Niin se tahtoo suomessa olla, et sinä täällä muuten pysty elämään, kun nettopalkka ei riitä. verot tulevat vain nousemaan.
Sh-opiskelija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut paljon sh-opiskelijoita harkassa. Kaikki ovat tehneet töitä harkan ohella
Ovatko kuinka paljon tehneet töitä? Ovatko puhuneet mitään, että on rankkaa tms.?
Oon ymmärtänyt, että kaikki vkl ja illat tekevät töitä. Osa on tehnyt yövuorojakin harkan ohella ja silmät ristissä harkkapaikkaan
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi olet siellä edes harjoittelussa, jos pystyt työskentelemään siellä? Opinnollista koko harjoittelu.
Siis mitä?? Mä teen työharjoittelun eri paikassa kuin omalla työpaikalla. Työharjoittelua ei saa tehdä palkallisena eikä mun työpaikka sovellu tuohon harkkaan.
Keskity nyt opintoihin kirjoitti:
Mikset voi nyt keskittyä pelkkään opiskeluun? Kerkeät kyllä sitten tehdä töitä kun valmistut. Väsytät ja uuvutat itsesi kun teet molempia. Opiskelu on kyllä täyttä työtä.
Mä opiskelen monimuotona joka mahdollistaa paljon paremmin töissä käymisen kuin päiväopiskelu. Pakko tehdä töitä koska opintotuki ei riittäisi ja aikuiskoulutustukea saa vain 15kk. Selitin erittäin selkeästi aloituksessa miksi haluaisin harkkojen aikana tehdä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Sh-opiskelija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut paljon sh-opiskelijoita harkassa. Kaikki ovat tehneet töitä harkan ohella
Ovatko kuinka paljon tehneet töitä? Ovatko puhuneet mitään, että on rankkaa tms.?
Oon ymmärtänyt, että kaikki vkl ja illat tekevät töitä. Osa on tehnyt yövuorojakin harkan ohella ja silmät ristissä harkkapaikkaan
No mä en ihan tuohon lähtisi vaan tekisin juuri sen verran, että lomapäivät kertyy. Muuten sitten aikuiskoulutustukea. Yövuorotkin jos tekee pe ja la yöt niin saa kivasti tunteja kasaan.
Sh-opiskelija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi olet siellä edes harjoittelussa, jos pystyt työskentelemään siellä? Opinnollista koko harjoittelu.
Siis mitä?? Mä teen työharjoittelun eri paikassa kuin omalla työpaikalla. Työharjoittelua ei saa tehdä palkallisena eikä mun työpaikka sovellu tuohon harkkaan.
Miksei harjoittelua saa tehdä palkallisena, mikä on syy tuohon alan käytäntöön?

En mä sitä tiedä. Sh:n sijaisena ei ainakaan saa toimia kuin vasta kun on 140op, mutta eipä tuonkaan jälkeen välttämättä saa tehdä palkallisena.
Olen tätä asiaa miettinyt lisää ja aion esittää esimiehelle, että saisin tehdä 25% työaikaa harjoittelujen aikana. Toivottavasti esimies suostuu tähän.
Jos on saman alan koulutus niin pitäis onnistua että tekee vaan näyttöviikon ja muuten on töissä normaalisti. I
No vastaus kysymykseen on omalla kohdalla että olis liian rankkaa. En lähtis tohon ollenkaan. Itse teen harkkojen välissä sit niitä töitä, koska työt pystyy hyvin yhdistämään kuitenkin verkko-opiskeluun (sinullakin paljon etänä jos on monimuotoa). Elän siis säästeliäästi, ja säästöillä + opintotuilla eletään sit harkkojen yli.
Niin ja kyllä osan sh-harkoista saa nykyään suorittaa työnä, jos on lähihoitajatausta + löytyy sopiva paikka. Mutta se on vähän niin ja näin onko kannattavaa, oman oppimisen kannalta. Käytännössä ne on yleensä sellaista lähihoitajan työtä, ja sit välillä kun ehtii niin saa seurata tai perehtyä sh:n hommiin. Opiskelijana taas saa keskittyä kokonaan seuraamaan ja opettelemaan sh;n työtä.
Kaikki me ollaan erilaisia, eikä kukaan voi sinulle tuota vastausta antaa. Mutta moni väsyy jo opiskeluaikana, etenkin jos tekee paljon töitä samalla. Sit tuleekin niitä äkkinäisiä keskeytyksiä, välivuosia jne kun menee terveys. Ei sitä syyttä varoitella ihan opettajienkin taholta, että himmailkaa töiden kanssa ja ottakaa suosiolla opintovapaata ainakin harkkoihin. He lienevät nähneen paljon opiskelijoiden loppuunpalamisia.
Vierailija kirjoitti:
Jos on saman alan koulutus niin pitäis onnistua että tekee vaan näyttöviikon ja muuten on töissä normaalisti. I
No ei todellakaan mene noin hoitoalalla.
sh.opiskelija kirjoitti:
No vastaus kysymykseen on omalla kohdalla että olis liian rankkaa. En lähtis tohon ollenkaan. Itse teen harkkojen välissä sit niitä töitä, koska työt pystyy hyvin yhdistämään kuitenkin verkko-opiskeluun (sinullakin paljon etänä jos on monimuotoa). Elän siis säästeliäästi, ja säästöillä + opintotuilla eletään sit harkkojen yli.
Niin ja kyllä osan sh-harkoista saa nykyään suorittaa työnä, jos on lähihoitajatausta + löytyy sopiva paikka. Mutta se on vähän niin ja näin onko kannattavaa, oman oppimisen kannalta. Käytännössä ne on yleensä sellaista lähihoitajan työtä, ja sit välillä kun ehtii niin saa seurata tai perehtyä sh:n hommiin. Opiskelijana taas saa keskittyä kokonaan seuraamaan ja opettelemaan sh;n työtä.
Kaikki me ollaan erilaisia, eikä kukaan voi sinulle tuota vastausta antaa. Mutta moni väsyy jo opiskeluaikana, etenkin jos tekee paljon töitä samalla. Sit tuleekin niitä äkkinäisiä keskeytyksiä, välivuosia jne kun menee terveys. Ei sitä syyttä varoitella ihan opettajienkin taholta, että himmailkaa töiden kanssa ja ottakaa suosiolla opintovapaata ainakin harkkoihin. He lienevät nähneen paljon opiskelijoiden loppuunpalamisia.
Mulla on koulua kahtena päivänä viikossa, että aikamoista taiteilua vaatii yhdistää siihen 100% työaika.
Surullista, että edes kuvittelet tuon olevan ihailtavaa. Kuukausitulosi ovat kuitenkin varmaan melko pienet.