On kovin ikävää kun aika menee niin nopeasti
Lapset on jo aikuisia ja omillaan ja ollaan miehen kanssa kahden. Ei mitään tekemistä eikä puhumista.
Perhe-elämä toi rytmin ja kehykset elämään. Nyt tuntuu, ettei millään ole enää mitään merkitystä. Ei sillä, että sisustanko vai siivoanko vai en, ulkoilenko tai käynkö shoppailemassa vai en jne.
Elämä on hyvin tyhjää ja merkityksetöntä yllättäen.
Kävikö teille muillekin niin? Vertaistukea?
Oman äitinikin kuulumiset on sitä tasoa, että kuka sukulainen on sairastunut.
Masentavaa.
Kommentit (7)
Teidän pitää löytää miehenne kanssa toisenne uudestaan, ja joku yhteinen juttu tai projekti. Tai sitten erota.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne lapset sitten ei enää käy teillä ? Eikö heistä enää voi puhua miehen kanssa ? Ettekö aiemmin puhuneet mistään muusta ?
Olisiko aika hankkia nyt sitten vaikka jotain omia juttuja, ja harrastuksia ? ja pitää vaikka yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin
Käy lapset meillä tietysti ja ollaan yhteyksissä kovasti mutta se on ihan eria asia kun eivät ole enää fyysisesti läsnä koko ajan.
Tuntuu niin turhalta nykyään. Tunnen olevani ihan turhaan elossa ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne lapset sitten ei enää käy teillä ? Eikö heistä enää voi puhua miehen kanssa ? Ettekö aiemmin puhuneet mistään muusta ?
Olisiko aika hankkia nyt sitten vaikka jotain omia juttuja, ja harrastuksia ? ja pitää vaikka yhteyttä sukulaisiin ja ystäviinKäy lapset meillä tietysti ja ollaan yhteyksissä kovasti mutta se on ihan eria asia kun eivät ole enää fyysisesti läsnä koko ajan.
Tuntuu niin turhalta nykyään. Tunnen olevani ihan turhaan elossa ylipäätään.
Kuulostaa pahalta. Oletko ajatellut, että voisit ehkä hakea jotain apua. saattaa olla vaikka masennusta .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne lapset sitten ei enää käy teillä ? Eikö heistä enää voi puhua miehen kanssa ? Ettekö aiemmin puhuneet mistään muusta ?
Olisiko aika hankkia nyt sitten vaikka jotain omia juttuja, ja harrastuksia ? ja pitää vaikka yhteyttä sukulaisiin ja ystäviinKäy lapset meillä tietysti ja ollaan yhteyksissä kovasti mutta se on ihan eria asia kun eivät ole enää fyysisesti läsnä koko ajan.
Tuntuu niin turhalta nykyään. Tunnen olevani ihan turhaan elossa ylipäätään.Kuulostaa pahalta. Oletko ajatellut, että voisit ehkä hakea jotain apua. saattaa olla vaikka masennusta .
Mitä apua?
Ei vieraan ihmisen kanssa puhumisesta mitään apua ole. Olen kokeillut. Tunsin itseni vain tosi naurettavaksi.
Ei kai lasten poismuutto mikään yllätys ollut? Millaiset on välit puolisoon? Onko ystäviä, harrastuksia? Jos ei, niin kiinnostaisiko joku uusi juttu? Vai onko kyse enemmänkin siitä, että kun kukaan ei ole sinusta riippuvainen, tunnet merkityksettömyyden tunteita? Niihin saattaa lapsenlapset tulevaisuudessa tuoda helpotusta.
Tyytyväinen vela kirjoitti:
Ei kai lasten poismuutto mikään yllätys ollut? Millaiset on välit puolisoon? Onko ystäviä, harrastuksia? Jos ei, niin kiinnostaisiko joku uusi juttu? Vai onko kyse enemmänkin siitä, että kun kukaan ei ole sinusta riippuvainen, tunnet merkityksettömyyden tunteita? Niihin saattaa lapsenlapset tulevaisuudessa tuoda helpotusta.
Ei tietenkään ole yllätys, eikä asia ole edes enää ihan tuore. Ihmettelen vain kuinka merkityksettömältä oma elämä on alkanut tuntua. Korona aika vei harrastukset ja ihmissuhteet nollille ja niihin on vaikea enää palata. Ei ole enää kiinnostusta.
Lapsenlapsia ei taida olla ihan lähiaikoina tulossa vaikka se kiva tietysti olisikin.
Miksi ne lapset sitten ei enää käy teillä ? Eikö heistä enää voi puhua miehen kanssa ? Ettekö aiemmin puhuneet mistään muusta ?
Olisiko aika hankkia nyt sitten vaikka jotain omia juttuja, ja harrastuksia ? ja pitää vaikka yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin