Aukot CV:ssä? Onko toivoa?
Onko teillä aukkoja CV:ssä? Itse en ole tehnyt oman alani töitä lähes kymmeneen vuoteen. Olen tehnyt ns. paskahommia ja ollut työttömänä. Onko minulla vielä toivoa oman alani kunnon töihin?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin, kun aukko oli päällä, oli kaikkea kuulustelua ja suoraa vidduiluakin sai kuulla. Olin myös itse aivan paniikissa omasta työttömyydestäni ja yritin ääni väristen selitellä haastattelussa vaikka mitä vapaaehtoistyötä ja omaehtoista opiskelua. Hakijan rooli vaan on hetkittäin kovin armoton.
Menin sitten vuokratyöfirman kautta töihin, ja työllistyminen oli sen jälkeen paljon helpompaa. Ehkä suurin ero oli onassa tilanteessa. Tiesin että olin silloisessa paikassa arvostettu työntekijä ja minua kysyttiin jo muihinkin tehtäviin. Sen takia työhaastatteluissa ei tarvinnut olla enää niin epätoivoinen, vaan saatoin rauhassa keskittyä kertomaan, missä asioissa olen hyvä ja vastaavasti minkälaisessa työtehtävässä olisin erityisen hyödyllinen työnantajalleni.
Toisaalta, cv:n voi nykyään koostaa myös taito- ja osaamisalukeskeisesti, eli ei tarvitse olla kronologinen lista menneistä työsuhteista päivämäärän tarkkuudella raportoituna.
On se ihmeellistä, että olen keski-ikäiseksi jo elänyt, ja itse ja kukaan toinenkaan tuntemani ihminen ole koskaan mistään CV-aukko-ongelmasta puhunut. On se kumma...
Riippuu aika pitkälti, millaisia töitä tekee.
Kyllä ne ei omaan ammattiinkin liittymättömät työtkin kannattaa mainita CV:ssä. Vaikka vähän yleisluontoisesti että ollut eri pituisia jaksoja niissä ja niissä töissä mm sillä ja sillä firmalla. Kukaan ei lähde kaikkia tarkisteleen, mutta valehdella ei kannata.
Kaikkiin pidemoiin CV-aukkoihin kannattaa antaa jokin selitys, vaikka sitten että oli työttömänä silloin, tai että oli jalka poikki ja oli sairaslomalla pitkään. No, yksi sairausloma menee läpi mutta useampia ei kannata esitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yli 20 vuoden työkokemus, todella hyvistä työpaikoista. Erään työpaikan vaihdon yhteydessä pidin 2kk mittaisen oman loman, tästä on muutama vuosi eli ei mikään vastikään tapahtunut juttu,
Hain äskettäin erästä työtehtävää, joka vaikutti mielenkiintoiselta ja taustaani sopivalta niin haastattelussa HR-henkilö tarttui tähän 2kk:n taukoon ja kuulusteli minua kuin olisin ollut työelämästä pois vähintään 10 vuotta. En saanut paikkaa, enkä kyllä olisi halunnutkaan tuon kuulustelun jälkeen.
Sinun olisi pitänyt valmistautua siihen, että tällaisia voidaan kysyä. Se olisi pitänyt sinut rauhallisena, ja olisit vaikuttanut tasapainoiselta. Eli puolusta oikeuttasi välillä huilata tai epäonnistua. Se kuuluu elämään ja hr ymmärtää.
Vastasin haastattelijalle, että olin koko kesän mökillä ja että halusin pitää pitkän kesäloman. Tämä oli kaikenlisäksi tottakin. HR-tyyppi vielä kyseli tarkentavia kysymyksiä tästäkin. Haastattelutilanteessa tuli välittömästi mieleen ajatus, että hän ei halua palkata minua, vaan yrittää väkisin löytää jotain huonoa taustastani tai työhistoriastani.
Vahva koulutus ja täysin aukoton CV.
En ole sanonut itseäni irti ennenkuin uusi työpaikka on "odottamassa." Näin ollen aukkoja ei ole syntynyt. Tällä hetkellä saan kyllä olla aika ylpeä CV: ni.
Vierailija kirjoitti:
Vahva koulutus ja täysin aukoton CV.
En ole sanonut itseäni irti ennenkuin uusi työpaikka on "odottamassa." Näin ollen aukkoja ei ole syntynyt. Tällä hetkellä saan kyllä olla aika ylpeä CV: ni.
Ylpeä CV:stä! Elämäni tavoite!
Ylpeä CV:stä! Elämäni tavoite!
Kyllähän sen elämän noinkin saa menemään.
Monella alalla CV:stä katsotaan nykyään vain syntymävuosi jonka ylitettyä maagisen rajan X koko proopuska lentää siitä paikasta roskiin.
Yksi lysti mitä siihen on raapustettu.
Työnantaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä työnantajalla kiinnostaa aukot cv:ssa? Kuka noita jaksaa seurata, jos työntekijä on hyvän oloinen ja on koulutus tai kokemusta kuitenkin.
Kyllä kiinnostaa, onko työntekijä ollut mielisairaalassa, vankilassa tai kenties narkannut muutaman vuoden.
Kaikki mielisairaalassa olleet, jotka tunnen, ovat ihania ihmisiä. On yli 100 000€ tienaavien listalla oleva, hr tyyppi, joka rekrytoi alansa huippuyritykseen talentteja, on perheenäitiä jne. Heitä kaikkia yhdistää fiksuus ja muista välittäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva koulutus ja täysin aukoton CV.
En ole sanonut itseäni irti ennenkuin uusi työpaikka on "odottamassa." Näin ollen aukkoja ei ole syntynyt. Tällä hetkellä saan kyllä olla aika ylpeä CV: ni.Ylpeä CV:stä! Elämäni tavoite!
Ei elämäni tavoite; mutta olen panostanut aina valtavasti opiskeluun ja kun ensimmäinen työpaikkakin "aukesi" yllättävän helpolla ja sen jälkeen ns urakin on lähtenyt hienosti käyntiin; saan olla vähän ylpeäkin itsestäni. Olen vielä nuori, joten opiskelen edelleen...työn ohessa...
Vierailija kirjoitti:
Ketä se kiinnostaa mitä teit 5 vuotta sitten? Pidit omaa aikaa?
Tarkoitus on tulla töihin nyt!!
Silti työhaastattelijat takertuu niihin tekemättömiin vuosiin. Tai jos olet ollut pidempään työttömänä niin olet heti ö-luokan työnhakija. Samaan aikaan parjataan työttömiä kun eivät mene töihin. Vaikeaa se on, jos asenteet on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
CV:ni on melkein pelkkää aukkoa, mutta olen taitavasti peittänyt ne.
Miten? Voiko vain sanoa, että ollut kotona hoitamassa lapsia tai hoitanut kotona yksityisesti vieraita lapsia. Tai ollut omaishoitajana tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
CV:ni on melkein pelkkää aukkoa, mutta olen taitavasti peittänyt ne.
Miten? Voiko vain sanoa, että ollut kotona hoitamassa lapsia tai hoitanut kotona yksityisesti vieraita lapsia. Tai ollut omaishoitajana tms?
Mikäpä estää. Tai sanoa olleensa puolison työn takia vuosikausia ulkomailla.
Muutama vuosi sitten päätin lopettaa cv-huoraamisen, koska minua ärsytti esimiesteni tunarointi. Sitä en ole katunut, töitä riittää. Mottoni on tehdä kunnolla eikä selitellä.
Kyllä on. Sairastuin vakavasti ja olin aika pitkään pois työelämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vahva koulutus ja täysin aukoton CV.
En ole sanonut itseäni irti ennenkuin uusi työpaikka on "odottamassa." Näin ollen aukkoja ei ole syntynyt. Tällä hetkellä saan kyllä olla aika ylpeä CV: ni.
Mietitkö myös että oletko varmasti ollut hyvä ja tuottava työntekijä? Mahdollisesti myös podet huonoa omaatuntoa?
Se että joku on ylpeä CVstä kertoo vaan että sulla on arvot vääristyneet jos et osaa yhtään ottaa aikaa itsellesi.
Nm. Toinen pitkän kesän viettänyt ja heti takas hommiin.
Kyllä kiinnostaa, onko työntekijä ollut mielisairaalassa, vankilassa tai kenties narkannut muutaman vuoden.
Tuollaisilla tekosyillä CV:nsä aukkoa selittelevä hakija yrittää vain salata olleensa oikeasti ne vuodet Nokialla pikkupomona.
Aukko cv:ssä voi merkitä vankilassa oloaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Aukko cv:ssä voi merkitä vankilassa oloaikaa.
Niin tai ihan sitten vaan sairaslomaa, äitiyslomaa, kotihoidontuella olemista jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva koulutus ja täysin aukoton CV.
En ole sanonut itseäni irti ennenkuin uusi työpaikka on "odottamassa." Näin ollen aukkoja ei ole syntynyt. Tällä hetkellä saan kyllä olla aika ylpeä CV: ni.Ylpeä CV:stä! Elämäni tavoite!
Valitettavasti minäkin tällä hetkellä roikun tylsässä työssä, koska se on CV:n kannalta välttämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Aukko cv:ssä voi merkitä vankilassa oloaikaa.
No hyvänen aika sentään. Ilmoittautuisin välittömästi opiskelemaan, jos joutuisin vankilaan.
On se ihmeellistä, että olen keski-ikäiseksi jo elänyt, ja itse ja kukaan toinenkaan tuntemani ihminen ole koskaan mistään CV-aukko-ongelmasta puhunut. On se kumma...