G: Miksi haluat perheenlisäystä?

Meillä lapset on 11kk ikäerolla ja en enään muista paljoakaan kummankaan vauva ajasta.

No ei mikään ihme tulinhan heti raskaaksi ekan synnyttyä ja sitten oli kaksi " vauvaa" ja hyvin väsynyt äiti.



Tuli sellainen tunne, että ehkä sitä jo pärjäisi kolmannenkin kanssa (lapset olisivat vauvan tullessa noin 3v ja 4v).



Sitten se ajatus ei enään päästä lähtenyt.



Haluan vauvan ja kokea sen kaiken vielä kerran.



Ja pienellä ikäerolla kaikki lapset (minulla ja sisaruksillani on isot ikäerot). Neljättä tuskin koskaan kuumeilen tai ainakaan toteutan jos kuume yllättää.



Ei siihen kovin kummasia syitä tarvita. =)



(Aikaisempia lapsia ei olla edes kuumeiltu/suunniteltu, ne vaan tuli ja jos on kerta tullakseen niin tervetuloa vaan). =)

Tarve on voimistunut parin viime kuukauden aikana tosi paljon. Haluaisin kokea sen kaiken uudestaan! Lisäksi olisi mukavaa, jos esikoistyttö 1 v 3 kk saisi leikkikaverin ja perheemme uuden jäsenen.



Ensimmäistä lasta aloin kuumeilla jo kaksi vuotta ennen tämän syntymää, mutta mies ei ollut vielä valmis. Odottelin rauhassa ja kuume aaltoili ja välillä epäilin, josko minusta hommaan edes olisi ja haluanko edes lasta tai osaanko pitää siitä huolta. Vauvakuume (jotenkin semmoinen biologinen vietti) vaan vahvistui ja tarttui aikanaan mieheenkin.

ja koko elämäni " tiesin" että mun eka lapseni on tyttö, ja niin se olikin. Emme kuitenkaan selvittäneet sukupuolta raskauden aikana, mutta ei siis ollut yllätys synnärillä että tyttö tuli. Hänelle haaveilimme sitten pikkusisarusta ja yritimmekin yli vuoden. Salaa toivoin taas tyttöä, vaikka raskauden puoliväliin asti olin varma pojasta (vähän erilaiset oireet), mutta selvitimme sukupuolen ja tyttö oli tulossa -ja tulikin :)



Nyt lapset ovat 2v9kk ja 8kk ja olen kuumeillut koko tämän toisen lapsemme ajan kolmannesta, mutta nyt se on jotenkin vähän väistynyt, ettei ole enää päällimmäisenä mielessä.



Miksikö halusin lapsia.. Hmm.. No se oli mulle jotenkin itsestäänselvyys AINA, kuten tuossa otsikossakin jo kerroin. Mä rrrrakastan lapsia, enkä tiedä parempaa maailmassa kuin nämä tyttöseni. Mulle maailman hirveintä olisi ollut, jos olisin ollut lapseton, tai emme olisi mieheni kanssa saaneet omia lapsia. Toki olisimme sitten varmasti adoptoineet, mutta minulle olisi kuitenkin ollut todella vaikea asia, jos emme olisi saaneet lapsia. Sitä pelkäsin koko nuoruuteni ja kyllähän me vähän sekundäärisestä lapsettomuudestakin kärsimme. Esikoinen oli aika hyvää onnea kun luomusti jäin raskaaksi, minulla siis pco enkä välttämättä edes ovuloi. Toisen lapsen saimme hormonihoitojen avustuksella.



Mutta siis yhtä kaikki, minulle tämä oli vain hyvin luontainen juttu. Minä halusin äidiksi ja kun tapasin mieheni, hän halusi isäksi. Tässä sitä nyt ollaan onnellisina vanhemmuudestamme ja ihanista lapsistamme ja mietimme lisääntyisikö perheemme vielä yhdellä kullannupulla, jos Luoja meille vielä lapsia suo. Tuntuu, että juuri nämä lapset oli meille tähtiin kirjoitettu enkä voisi kuvitella minkään muunlaista elämää.

T:vikli80 kera 7v ja 9kk lasten

Lapset on mukavia. Viihdyn lasten seurassa. Itselläni ei ole lapsia, miehelläni kyllä jo neljä, joiden kanssa saan viettää aikaa. Silti tuntuu että oman kanssa se olisi jotenkin erilaista, vaikka enhän sitä voi varmaksi tietää. Mutta arvuuttelemalla se ei ainakaan koskaan selviä.



hannnah

Ei mitään käsitystä, se on vaan pakottava tunne lisääntyä. Ei ole ollut järkiperäistä syytä saada lapsia, he ovat näin kliseisesti vaan rakkauden tuotoksia. Kuulostaa tyhmältä, I know, mutta en osaa antaa parempaa selitystä.

Mun vauvakuume alko kuitenkin kohtuu nuorena,olinkohan vielä 19vuotta..hui..

mutta nyt sitten on projekti ollut käynnissä puoli vuotta ja jatkuu..

luulen,että se liittyy kahteen asiaan mulla tuo kuumeilu.ensinnäkin siihen että löysin elämäni miehen nuorena.hän on monilapsisesta perheestä,tykkää pikkusista ja haluaa niitä itsekkin nuorena.toisena tulee vaan tarve hoivata,suojella ja rakastaa toista enemmän kun itseään.ja kyllä se yhteinen lapsi täyttää sitä parisuhteella.huom,täyttää,ei paikkaa...eli positiivisessa mielessä tuo oman ihanan lisänsä suhteeseen.

oon ite perheen ainoa lapsi ja sen kohtalon katkaisen tähän:) eli useampi lapsi on meille tervetullut(jos nyt saisi tosin edes yhden) ja nuorena on siis hyvä aloittaa.

koulukin loppuu keväällä että ajankohtakin on mitä mainioin.



se on vaan se tunne.kerran kun se tulee,ei se poiskaan lähde<3

Vasta tämän neljännen raskauden kohdalla olen potenut vauvakuumetta, joten sellaisesta ei minun kohdalla ole alunperin ollut kyse, kun lapsia on haluttu.

Taisi olla niin, että kun miehen kanssa oltiin jo yli 3-kymppisiä ja omat menot tuntui jo käynneiltä, tuli ajatus, että vapaa-aikaan olisi kiva saada muutakin tekemistä kuin kahdestaan oloa. Piti saada tavallaan elämän ääniä taloon. Siitä se lähti.

Varsinaista vauvakuumetta en potenut. Mutta kun yksi saatiin kotiin, niin luonnollisesti niitä lapsia haluaa lisää. Omat lapset ovat maailman tärkeimmät!

Lapset tuovat elämään jotenkin KAIKKEA lisää.....Rakkautta ja läheisyyttä...väsymystä, onnelisuutta....ne vaan ovat niin ihania!! Ja vielä kun on saanut niitä ihanan miehen kanssa , niin mikäs siinä!!! Elikkäs me kuumeillaan kolmannesta...jaminä toivon, ettei sekään olisi vielä viimeinen :D



Ei sitä oikein voi/pysty selittää. Se on sellainen tunne tuolla rinnassa!!! Sydän meinaa pakahtua, kun katselee näitä kahta kotona vilistävää poikaa. Me myös toivomme pienellä ikäerolla...mutta vielä ei ole kolmas tärpännyt. Kuopus 11kk.

Kolme lasta on, joista esikoinen jo murkkuikäinen (ex-suhteestani).

Nuoresta tytöstä asti havittelin nuorena saavani lapsen, ja sainkin toivotun ja halutun esikois-tyttäreni juuri 18 v täytettyäni :)

Suhde ei vaan ollut mitä parahin, ja kaatui omaan mahdottomuuteensa tytön ollessa vasta reilun 1 v, omasta aloitteestani.



Olin siinä ajatuksessa vuosia, etten halua enempää lapsia, enkä edes miestä elämääni, vaikkakin tyttäreni oli parasta elämässäni :)



Kunnes tapasin nykyisen mieheni, ja pari vuotta seurusteltuamme kuume alkoi nousta, tuli tunne, että haluan perustaa perheen tämän miehen kanssa.

Vuosia jouduin riutumaan yksipuolisessa vauvakuumeessa, mutta se kannatti kuitenkin: meille syntyi -02 kesällä ihana yhteinen poika :)

Poikaa odottaessani mieheni tuumasi, että " enempää lapsia meille ei sitten taida tulla..." ;O

Mutta pojan synnyttyä hän olikin mennyttä miestä :)

Sanoi sitten pojan ollessa vielä pieni vauva, että " hän tarvitsee leikkikaverin" , ja pitkän yrittelyn jälkeen meille syntyi toinen poika, 1 v 7 kk ikäerolla :)



Olimme pitkään sitä mieltä, että perheemme on siinä, mutta...kappas vaan, vauvakuume on polttava, meillä molemmilla :)



Miksi haluamme perheenlisäystä?

*Lapset ovat ihania :)

*Lapset kruunaavat muutoinkin onnellisen avioliitomme :)



t: Muumimamma (lapset 16 v, 4 v ja 2 v)