Lue keskustelun säännöt.
Olenko mä törkeä psyykkisesti sairaalle ystävälleni?
27.10.2006 |
Ystäväni on pitkäaikaisesti vakavasti masentunut. Avohoidossa on ja syö lääkkeitä. Tiedän, että masentuneet eivät aina jaksa esim. siivota. Mutta tämä ihminen kuitenkin käy töissä (ei kyllä säännöllisesti) ja välillä ulkomailla, vanhemmillaan, kaupungilla, kaupassa jne. Hänen asunto on kuin sikolätti! Hänellä on paljon poissa oleva asuinkumppani joka kärsii tuosta sotkusta. Eilen taas valitteli tämä ystäväni kuinka ei ole jaksanut eikä millään pystynyt siivoamaan n. 4 neliön huonettaan. Edes roskia ei ole roskikseen vienyt. Hän on kuitenkin lähdössä huomenna matkalle, hän pystyi hoitamaan kaikki asiat päästäkseen matkalle, hän pystyi pakkaamaan matkalaukun jne. Mutta hän millään PYSTY edes keräämään roskia lattialta???? Hän on itse kehitellyt itselleen syömishäiriön, syö jotain rasvattomia muroja kaiket päivät ja puhuu koko ajan siitä mitä on syönyt ja missä ja monelta. Se sitten vetää niin heikoksi, että ei pysty edes roskia pussiin laittamaan kun kotiin tulee! Sanoin hänelle, että ihan pikkusen ehkä pystyisi tuohonkin asiaan vaikuttamaan esim. vaikka vaan keräämällä ne roskat. Herttileijaa minkä raivarin hän sai! Minä en ymmärrä millaista on olla vakavasti masentunut ja syömishäiriöinen ja minä en ymmärrä, että ei hänelle noin sanota kun hänelle sanotaan, että voi voi, sitten kun voit paremmin niin ehkä jaksat taas siivota. Kun tulee ihan väkisin mieleen, että nyt taidetaan pikkasen ratsastaa jo tuolla masennuksella?
kertokaas joko masentuneet ja masentuneiden läheiset, että eikö ihminen 2kk aikana pysty keräämään roskia lattialta jos hän kuitenkin pystyy hoitamaan em. asiat?
Kommentit (16)
Mulla on pitkäaikainen masennus ja yleensä olen pystynyt siitä huolimatta pitämään " kannen kaaoksen päällä" . On kai täällä aika usein sotkuista tms. ainakin toisten silmään, mutta kyllä mä aika usein jaksan hoidella tiskejä, pyykkejä ja imuroidakin yms. No, huonoina päivinä en kyllä.
Mulla on sitten muita asioita, joita en saa itsestäni irti tehtyä, vaikka tiedän, että pitäisi.
Mulla tähän on kai syynä lähinnä se, että koen alituista syyllisyyttä siitä, että miehelläni on varmasti niin rankkaa mun kanssa. Tahtoisin siis koko ajan jotenkin hyvittää miehelle sitä, että hänen on kannettava aika yksin tätä arjen vastuuta, vaikka meitä olisi tässä kaksi aikuista... Siksi siis aika usein zombie-päivinäkin kuljen robottina vähän siistimässä, jos suinkin voin. Plääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi minulla oli työpaikka, sinne joka päivä jaksoin meikata ja pukeutua nätisti. Saatoin vaikuttaa jopa iloiselta. Työpäivän jälkeistä elämää minulla ei juuri ollut. Voipuneena vain makasin sängyssä. Ovea en avannut jos ovikello soi, verhot pidin kiinni, puhelimeenkaan en aina jaksanut vastata. Jos vastasin enkä jaksanut puhua, sanoin että olin juuri lähdössä jonnekin. Muutaman kerran kävin etelässä, jaksoin hyvin pakata, tuntui että elämässä sittenkin tapahtuu jotain. Mutta siivoaminen. En jaksanut, se oli ahdistava ajatuksenakin. Itseä ei sotkut edes häirinnyt, mutta häpesin sitä jos joku sattui sen näkemään.
No onneksi en sitä tehnyt olisi mennyt vain työpaikka. Itse olen sairastanut masennuksen ja syvän sellaisen. En syönyt lääkkeitä tai käynyt terapiassa. En tiennyt mikä minua vaivasi, vuoden verran olo oli aivan kamala ja en todellakaan toivo edes pahimalle vihamiehelle sitä. Kävin töissä ja koulussa ihan normaalisti, valmistuin ammattiin ihan hyvillä arvosanoilla.
Mikään ei kiinnostanut tai tuntunut miltään, päivät pitkät päässäni pyöri vain kuolema. En hautonut itsemurhaa vaan tilanne oli päinvastainen aivan hillitön kuoleman pelko. Arvaatkapa miten vaikea oli esim. imuroida, kun joutuu koskemaan laitteeseen josta voi tulla sähköisku ja kuolema....
Kamalinta tässä oli se että siihen aikaan masennuksesta ei puhuttu ja kaikki sairastuneet olivat mielenvikaisia. Onneksi tilanne on muuttunut ja apua mahdollisuus saada.
ja joo, siis kyllä mulla masentuneena homehtui kaikki astiat ja ruoat, röökinpuruja ja tuhkaa oli lattia täynnä. Silti siitä sikolätistä lähdin ulos ihan siistin näköisenä + kävin töissä + pystyin hyvin pakkaamaan tavaroita matkoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
masennus. Ei jaksa/pysty huolehtimaan itsestään tai ympäristöstään. Sehän se on ensimmäisiä hälytysmerkkejä.
Tosin voihan kaverisi ola muutenkin huono siivoamaan tai " pikku-prinsessa" - luonne, jolle ei huomautella. Jos vaikka nuo tylsemmät hommat on joku muu hoitanut tähän asti ? Tai sitten tosiaan ratsastelee sillä masennuksella. Mutta ei kai se nyt niin kauheasti voi sinua häirätä miten toinen elää?
Se kun on välillä vähän sellaista, että kaiken pitää mennä just niin kuin masentunut tahtoo, tai sit hän saa taas jonkun kohtauksen ja makaa päivän kaksi vuoteessa. Siis vaikka kyse olisi ollut siitä, että mitä syödään aamupalaksi.
Vähän samalta kuulostaa tuo ap:n kaveri, masennus on oiva selitys sille, että tekee vain kaikkea mikä itseä jaksaa kiinnostaa. Esimerkiksi itsensä hoitaminen kuntoon niin, että voisi tehdä kaikkea mitä vastuullisen aikuisen elämään kuuluu - epämukavaakin - ei jaksa kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun on välillä vähän sellaista, että kaiken pitää mennä just niin kuin masentunut tahtoo, tai sit hän saa taas jonkun kohtauksen ja makaa päivän kaksi vuoteessa. Siis vaikka kyse olisi ollut siitä, että mitä syödään aamupalaksi.
Ihmiset toimivat masentuneinakin luonteittensa mukaan. Eivät kaikki pompottele toisia ja kuvittele, että masennuksensa johtuu millään tavalla puolison tai läheisten tekemisistä taikka tekemättömyyksistä.
hoitamaan tietyt asiat joka päivä (ei siis todellakaan mitään siivoamista, vaan esim. syömään jotakin) ja joka päivä se ei onnistunut:(
Toisinaan kuitenkin onnistun tsemppaamaan, ja tekemään asioita (esim. juuri pakkamaan tavarat ja lähtemään viikonloppumatkalle) vaikka sairaus olikin pahassa vaiheessa.
Veikkaan että tämä johtui siitä, että mielummin sitä koittaa saada jaksamaan itsensä tekemään jotakin kivaa, kun esim. vaikka siivoamaan...
Näinhän se menee terveilläkin, on väsynyt töiden jälkeen ja ei jaksa siivota, mutta jos mies ehdottaa illallista kivassa ravintolassa, niin sinne kyllä jaksaa lähteä...;)
Masentunut ihminen ei näe elämisessä enää mitään järkeä, vaan kaikki on turhaa. Masentuneena ei todellakaan kiinnitä enää huomioita siihen onko lattialla pölyä vai ei, tiskit tiskaamatta, pyykit pesemättä... Sitä ei ihan oikeasti enää edes tiedosta. Se kuinka jaksaa lähteä vaikka matkalle (tai tehdä jotakin muuta vastaavaa) voi olla viimeinen epätoivoinen yritys tuntea edes JOTAKIN...!
Masentunut on kuin zombie joka ei tunne mitään, korkeintaan pahaa oloa. Jos voimia on yhtään jäljellä, masentunut saattaa yrittää tehdä jotakin, että tuntisi edes pikkuisen.
Asiaa voisi verrata siihen, että jos masentunut ihminen on ennen pelännyt kuollakseen vuoristoradassa, niin sairasuneena hän menee hyppäämään laskuvarjolla tunteakseen edes 1/10 osan siitä mitä ennen hän tunsi jo siinä vuoristoradassa... Ehkä hiukan tyhmä esimerkki, mutta you get the point!!!;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin vaan joskus viikon peseytymättömyyden jälkeen, että täällä joku haisee, jaa, kas, se olenkin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kroonistunut masennus läheisellä on todella kuluttavaa myös ympäristölle.... :( Ulkopuolisen on mahdoton ymmärtää/ hyväksyä/ sietää masentuneen käpertymistä oman pahan olonsa ympärille. Ja se kieltämättä tuntuu vastuunpakoilulle, haluttomuudelle elää aikuisen elämää ja sen vaikeuksia. Mutta fakta on että kukaan muu kuin masentunut itse ei motivoida häntä toipumaan, kai se sitten on masentuneen oikeus olla masentunut....
Itse en tästä syystä jaksa pitää mitään yhteyttä masentuneeseen läheiseen, en vain jaksa. Hän on valinnut ettei halua hoitaa itseään ( kieltäytyy mm. terapiasta, sairaalajaksoista ja selviää vain lääkityksellä), minä valitsen etten pidä yhteyttä väkisin.
Ja vaikka tiedän olevani hankala, en osaa muuttaa itseäni. Paha luonne tulee esiin nimenomaan läheisissä suhteissa, tuttujen kanssa jaksaa feikata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kun olin masentunut, purin pahaa oloani muihin (läheisiin) ihmisiin. Koska se paha olo on niin hirveä, sitä piti purkaa johonkin =pahoittaa rakkaan ihmisen mieli, vaikka siitä ei saanut mitään hyvää oloa, vaan päinvastoin omakin olo vain paheni... :(
Voin vain kuvitella kuinka raskasta on elää masentuneen ihmisen kanssa:( Mutta esim. ap:n tekstistä paistaa läpi se, ettei hän ymmärrä että masennus on sairaus, TAPPAVA sellainen! Jos jollakin on esim. syöpä. ap tuskin ihmettelee, kuinka tämä ei jaksa siivota, mutta jaksaa kuitenkin lähteä matkalle? Jos ihmisellä on jokin fyysinen sairaus, niin ihmiset ymmärtävät sen paremmin kun henkisen, esim. masennuksen.
Mieti ap, kuinka moni ihminen tappaa itsensä Suomessa joka vuosi. Suurin osa näistä itsemurhan tehneistä on masentuneita:( Osa saattaa olla kuoleman sairas fyysisesti, ja kipujen tmv. vuoksi riistää hengen itseltään. Sinunkin ystäväsi saattaa tappaa itsensä milloin tahansa. Ehkä hän lähtee matkalle, koska tahtoo nähdä vielä kerran elämässään auringon laskun meren rannalla, joka jälkeen hän voi kuolla. Viimeinen ponnitus, jonka jälkeen koittaa lepo, ei tarvitse enää tuntea tuskaa.
Tavallaan ymmärrän niitä, jotka eivät ymmärrä masennusta. Masennus on hirveä sairaus, jota ei voi kuvitella, sen kamaluuden ymmärtää vain jos on itse sen kokenut... Tavallinen ihminen on masentunut jos läheinen kuolee tmv. mutta sitä masennusta ei voi verrata sairauteen nimeltä masennus. Jokaisella meillä on " pilvisiä päiviä" , jopa pidempiä ajan jaksoja, mutta niistä selvitään. Masentunut ei näe elämässään mitään toivoa, ja se olotila voi jatkua jopa vuosia!
Ihmisten suurin harha on se, että he kehotavat masentunutta ottamaan itseään " niskasta kiinni, niin minäkin teen kun masentaa" eivätkä ymmärrä, ettei masentunut pysty siihen, vaikka miten yrittäisi. Asiaa voi verrata siihen, että sanoo syöpään kuolevalle; " nyt kuule vähän tsemppaat, kyllä se siitä! Ota itseäsi niskasta kiiinni, menen lenkille niin tulee parempi olo" . Noin ei kukaan toimi, masentunut taas ei muuta kuulekkaan... Ymmärtäkää rakkaat ihmiset, että masennus on vakava sairaus, joka usein johtaa kuolemaan oman käden kautta, sitä ei pidä vähätellä!!!:(
Vierailija:
Tavallinen ihminen on masentunut jos läheinen kuolee tmv. mutta sitä masennusta ei voi verrata sairauteen nimeltä masennus.
Mulle tuli masennuksen keskellä avioero, ja avioeron aiheuttama suru tuntui uskokaa tai älkää melkein hyvältä!!! Se oli normaali tunne, jossa oli järkeä, joku selvästi havaittava logiikka ja syy. Siinä oli toivon elementti läsnä - tämä helpottaa joskus. Masennuksen aiheuttama kauhea olo sen sijaan on mustaakin mustempaa, siinä ei ole toivoa mistään eikä mielenkiintoa mihinkään, vähiten nyt johonkin siivoamiseen.
Minulla ainakin tulee hyvä olo siivoamisesta. Jos koko kämppä on kaaoksessa, ei olo mitenkään voi olla hyvä.
En osaa kuvata, mitä tarkoitan. En ihmettele, miksi masentunut ei siivoa. Vaan mietin, että eikö se, jos hän jotenkin ryhtyisi siivoamaan, voisi auttaa. Eikö paikkojen järjestäminen, roskien kerääminen ja puhdistaminen toimi myös jonkinlaisena terapiana, jossa tulisi jonkinlainen hallinan tunne kaiken kaaoksen keskelle.
Mutta ehkä tämä pätee tavalliseen suruun, ei masennukseen.